Vedet silmissä

Veera Vaahtera: Vedet silmissä
Tammi 2020, 207s.

Jenna ja Osmo ovat stand up -koomikkoja ja seurustelleet neljä vuotta. Molemmilla on edelleen omat asunnot, eikä Osmo ole edes esitellyt Jennaa perheelleen, koska mikäs kiire tässä olisi. Kun Jenna kokee suuren menetyksen, keikahtaa kaikki pois tutuilta paikoiltaan. Työ ei kiehdo tai edes kiinnosta kuten ennen ja se ilmava parisuhdekin tuntuu toissijaiselta.

Tartuin Vedet silmissä -kirjaan sillä ajatuksella, että nyt varmaan naurattaa aika kovasti. No ei kyllä kamalasti naurattanut, sillä tämä on todella surullinen, haikea ja raskas tarina. Onhan tässä kyllä sitä stand uppiakin ja niille jutuille naurahtelin kyllä, mutta enimmäkseen suretti.

Vaahtera eli Pauliina Vanhatalo kirjoittaa sulavasti ja napakasti tavoittaen Jennan tuntemukset erittäin todentuntuisesti - se kai tekstistä niin tunteita kuormittavan tekeekin. Vaikka kirjan sisältö oli raskaampaa kuin etukäteen kuvittelin, tykkäsin siitä paljon. Kaiken surun ja ikävän keskellä näkyy myös toiveikkuutta ja valoa.

Sopivasti sekaisin

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin
Tammi 2017, 244s.

Sopivasti sekaisin vaikutti kivan erilaiselta chick litiltä. Nuoren sinkkusankarittaren sijaan kirjan päähenkilö on naimisissa oleva kahden lapsen äiti, Matleena Riikonen, jonka mies on hoitovapaalla. Lisäksi Matleena työskentelee kirjastossa, mikä on minulle aina lukupäätöstä puoltava lisähoukutin.

Alku oli kyllä lupaava. Tavallaan. Matleenan työ kirjastotoimenjohtajana on stressaavaa ja vaativaa. Jatkuvien säästöpaineiden alla työskenteleminen on vaikeaa, varsinkin jos alaiset viettävät työaikaansa mieluummin kampaajalla kuin työpisteessään tai tulevat keskenään niin huonosti toimeen, että apuun tarvitaan poliiseja. Mitä kotioloihin tulee, Matleenan mies, Tero, keskittyy koti-isyytensä isyys-osaan ja jättää kodin pitkälti oman onnensa nojaan. Käytännössä siis Matleenan hoidettavaksi.

Ja siinäpä sitä soppaa sitten onkin. Odotin suu valmiiksi virneessä, kuinka tarina veisi mennessään ja naurattaisi niin että poskiin sattuu ja olisin ihan että, voi Matleena, kuinka hassua! Mutta minua ei naurattanut, ei alkuunkaan! Minua lähinnä ahdisti. Tero on ihan käsittämättömän saamaton. Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei lasten kanssa kotona oleminen mitään lomailua ole, eikä jatkuvasti jaksa siivota ja pestä pyykkiä, mutta rajansa kaikella. Ja sitten ne Matleenan työkuviot meni niin tolkuttoman solmuun ja absurdeiksi, että hirvitti ja inhotti. Romantiikkaakin kirjasta toki löytyy, mutta edes se ei piristänyt.

Yleensä välttelen loppuratkaisun paljastamista, mutta nyt ehkä suurin pettymys liittyi nimenomaan kirjan loppuun, joten avaudun siitäkin. Asiat nimittäin ajautuvat siihen pisteeseen, että pitääkseen kirjaston menot määrätyssä budjetissa Matleena on valmis tekemään jotakin hyvin radikaalia ja hyvin laitonta. Mutta sitten järjen ääni huuteleekin, että ei nyt sentään ja loppujen lopuksi Matleena jää pitkälle virkavapaalle ja lähtee perheensä kanssa aurinkorannalle määrittelemättömän pitkäksi ajaksi nauttimaan elämästä.

Ärsytti ihan hirveästi tämä, että perhe- ja työelämän yhdistäminen on ihan hirveää kaaosta ja käytännössä mahdotonta! Että ainoa mahdollisuus idylliselle perhe-elämälle on se, että pimahtaa sen verran isosti, että töistä on jäätävä pitkälle lomalle!

Ja silti, vaikka käytännössä kiukuttelin koko lukemisen ajan, en voinut jättää tätä keskenkään. Koska tämä nyt kuitenkin koukutti ja luultavasti myös jollain tavalla viihdyttikin. Kerronta on sujuvaa ja toisessa mielentilassa olisin varmasti nauranut hauskoille kohdille, joita kyllä oli, mutta joille nyt vain mökötin.

Kevyesti kipsissä

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Tammi 2016, 243s.

Tunnustan, että en ole lukenut Veera Vaahteran aiempia kirjoja, koska olen röyhkeästi, lukematta pätkääkään, ennakkoarvioinut ne "liian hömpäksi". Tässä kuitenkin päivänä eräänä välttelin kotitöitä netissä notkuen ja päädyin lukemaan lukunäytettä Vaahteran uusimmasta kirjasta, joka sisälsikin niin hykerryttävän päähenkilön, että pistin kirjan saman tien varaukseen.

Kevyesti kipsissä kertoo Lotasta, joka on ennen kaikkea lukija. Kirjaston vahtimestarina työskentelevän naisen työpäivätkin kuluvat usein kirjojen parissa, esimerkiksi työpöydän alla lukemassa. Sosiaalista elämää tai muita harrastuksia Lotalla ei ole, mutta kyllähän lukemisessa riittääkin tekemistä - varsinkin silloin, jos ei koskaan jätä aloittamaansa kirjaa kesken. Lotta on täysin tyytyväinen erakkomaiseen elämäänsä, joka kuitenkin menee sekaisin kun hän kävelee (kirjaa lukiessaan) auton alle ja joutuu vielä siskon ja tämän avovaimon luokse evakkoon vesivahingon takia. Vasten tahtoaan Lotta joutuu myöskin treffeille ja kohta ollaankin perinteisessä kahden miehen loukussa: valitako kumppaniksi herra A vai B, vai voittaako kirjallisuus sittenkin lihalliset houkutukset.

Luin ensimmäiset sata sivua yhdeltä istumalta. Lotan lukutoukkuus on äärimmäistä ja hänen suhtautumisensa kirjoihin (ja anti-suhtautumisensa ihmisiin) tarjoaa monia hihityttäviä tilanteita. Oli helppoa ymmärtää Lotan ahdistus, kun joku toinen meni järjestämään hänen kirjahyllynsä tai edes ehdotti keskeneräisten kirjojen palauttamista kirjastoon. Vaahteran (eli Pauliina Vanhatalon) teksti on jouhevaa ja huumori genrelle tyypillisen nasevaa. Ikävä kyllä koin Lotan kirjahimon paljon kiinnostavammaksi kuin kummankaan miesehdokkaista ja loppu kirja menikin vähän väkisinlukemiseksi.

Kevyesti kipsissä tarjosi lukuhimoiselle ihmiselle sopivaa (ja kenties suunnattuakin) viihdykettä muutamaksi illaksi, mutta ei varmaankaan jätä kovin pitkäkestoista muistijälkeä.