sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Vaimoni vasen rinta

Mikko With: Vaimoni vasen rinta
Myllylahti 2019, 352s.


Mikko Within kirja Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta kertoo kolmelapsisen perheen elämästä äidin rintasyöpädiagnoosin jälkeen. Toisin kuin helposti kuvittelisi, elämä ei lopu diagnoosiin tai toiseenkaan, eivätkä onnistuneet hoidot välttämättä takaa mitään. Within vaimo, Tiina, piti Vasen rintani ja muuta sairasta -blogia, josta With on tähän kirjaan omien tekstiensä rinnalle valinnut otteita.

Vaikka aihe on raskas ja tarina surullinen, kirjasta jää kuitenkin häkellyttävän valoisa jälkimaku. Withien perheessä pyritään jatkamaan elämää mahdollisimman samanlaisena kuin ennenkin: matkustellaan, harrastetaan ja eletään tavallista arkea. Eihän se tietenkään aina helposti onnistu tai onnistu ylipäätään, mutta syövälle annetaan mahdollisimman vähän valtaa sairauden vakavuutta kuitenkaan vähättelemättä.

Olen aika herkkä ja myönnän auliisti itkeneeni tätä kirjaa lukiessa todella paljon. 21 sivun jälkeen oli pakko tunnustella omat rinnat mahdollisten möykkyjen varalta. Välillä hymyilytti ja vähän naurattikin, sillä kyllähän perhe-elämä on joskus aika hulvatonta, olivat olosuhteet mitkä tahansa. Ja huumoria se on mustakin huumori.

Suomessa rintasyöpään sairastuu noin 5000 naista vuosittain. Onneksi siitä puhutaan koko ajan enemmän ja avoimemmin. Naisia muistutetaan aktiivisesti tunnustelemaan ja tarkastelemaan rintojaan, sekä hakeutumaan tarkempiin tutkimuksiin herkästi muutoksia huomatessaan. Kävin viime syksynä mammografiassa ja ultrassa. Siellä minulle sanottiin heti, että vaikka näissä kuvissa ei mitään näkyisikään, saan unohtaa rinnat korkeintaan pariksi päiväksi. Omaseurantaa ei saa missään nimessä lopettaa, vaikka juuri nyt kaikki näyttäisikin tosi hyvältä.

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta on rehellinen ja avoin kertomus vakavasta, pitkästä sairaudesta. Ja rakkaudesta, kiitollisuutta unohtamatta.

6 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, kun tällainen kirja on tehty. Hyvä antaa lohtua ja samalla tietoa, että ei elämä siihen syöpälöydökseen pääty. Ei ainakaan aina.

    VastaaPoista
  2. Tämä taisi olla ensimmäinen kirjaani käsittelevä blogipostaus, kiitos kun kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko, kiitos kuuluu kyllä sinulle. Kiitos, että jaoit teidän tarinanne.

      Poista
  3. Minun pitää lukea tämä. Käyn heti näppäiltyäni kirjaston sivuilla.

    Minulla tulee syksyllä viisi vuotta rinnan poistosta ja tarkastukset harvenevat joka toiseen vuoteen. Joka kerta katsotaan myös ultralla, mikä on hyvä.
    Rintojen omatoiminen tarkkailu on tärkeä asia, mutta on paljon syöpiä, jotka eivät löydy sillä tavalla. Minulla oli syöpä piilossa tiiviissä kudoksessa keskellä rintaa. Ei sitä olisi kukaan löytänyt tunnustelemalla. Tarskastukset on tärkeitä.

    Terveiset kirjoittajalle ja voimia elämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, Sinulla on takanasi rankka kokemus. Arvostan sitä, että silloin jaoit kokemuksiasi!

      Ja joo, on ihan totta, ettei rintasyöpä aina tunnu pattina tai aiheuta mitään ulospäin näkyviä muutoksia (kuoppia tms.). Muotoilin huonosti, mutta tarkoitin juuri sitä, että omaseurantaa ei saa unohtaa vaikka kuvauksissa kävisikin, eikä päin vastoin! Toivoisin, että tuosta ultraamisesta puhuttaisiin enemmän, sillä sillähän näkee taas eri asioita kuin mammografiassa. (Mulla ei näkynyt mammografiassa yhtään mitään poikkeavaa, ultrassa jotain oletettavasti hyvänlaatuisia muutoksia, jotka kontrolloidaan nyt keväällä.)

      Poista