Ilta paratiisissa

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia
Aula & Co 2019, 304s.
Suom. Kristiina Drews

Lucia Berlinin kolmas (ja viimeinen!) novellikokoelma, Ilta paratiisissa, oli ehdottomasti yksi eniten odottamistani kuluneen syksyn kirjauutuuksista. Ihan itseni kiusaksi päätin kuitenkin lykätä lukemista jouluun asti, koska halusin varmistaa, että minulla on joulun pyhinä jotakin taatusti laadukasta luettavaa. Vaikka odottaminen tuskaista olikin, se kannatti. Hyvä että en itkenyt onnesta, kun luin näitä elämänjanoisia novelleja.

Taaskaan lukija ei voi olla varma siitä, miten paljon Berlinin omia kokemuksia novelleista löytyy. Todennäköisesti enemmän kuin uskoisi. Maantieteellisesti novellit sijoittuvat lähinnä Meksikoon ja Chileen, välillä piipahdetaan jopa Pariisissa. Puutarhat kukoistavat, mutta vaativat tietysti myös huolenpitoa. Kodit ovat ahtaita, joskus alkeellisiakin, mutta ihmissuhteet ne suurimmat haasteet aiheuttavat. Toki suhteista on myös paljon iloa, luonnollisesti.

Ilta paratiisissa on todella laadukas kokoelma. Olisin nauttinut siitä enemmän vain siinä tapauksessa, että olisin voinut lukea sen ilman keskeytyksiä tai ulkopuolisia ärsykkeitä. Berlin osaa kuvailla sekä miljöitä että ihmisiä niukoilla mutta niin kuvaavilla sanoilla, ettei sitä voi olla ihastelematta. Tässä kohtaa on tietysti osoitettava suuret kiitokset myös Kristiina Drewsille, jonka käännöstyö on ensiluokkaista.

Suosikkinovellikseni nousi Savitiilitalo ja peltikatto. Siinä pariskunta muuttaa kahden vaippaikäisen pojan kanssa vanhaan, vaatimattomaan taloon. He kunnostavat taloa, josta puuttuu juokseva vesi ja sähkö. Mies käy töissä ja nainen jää lasten kanssa kotiin, usein ei-toivottuna seuranaan eräs talon entinen asukas. Heidän elämänsä tuntuu niin sekasortoiselta, että minä en selviäisi vastaavassa tilanteessa hetkeäkään, mutta silti kaikki vaikuttaa myös kierolla tavalla idylliseltä ja lämminhenkiseltä.

Ilta paratiisissa on ehdottomasti yksi kuluneen vuoden parhaista lukukokemuksista.