 |
| John Wyndham: Triffidien kapina Otava 1962, 259s. Suom. Risto Kalliomaa |
En lue koskaan tieteisromaaneja, paitsi silloin jos työkaveri sellaista suosittelee.
Vihreää valoa loistavat komeetat valaisevat öisen taivaan. Seuraavana päivänä kaikki valoja ihastelleet ihmiset ovat sokeutuneet. Kirjan kertoja, Bill, on edelleen näkevä, sillä hän on ollut komeettojen yönä sairaalassa, silmät tukevasti sideharsolla peitettynä. Äkillisesti sokeutuneet ihmiset ovat luonnollisesti kauhuissaan ja kaikkialla vallitsee jonkinasteinen kaaos. Bill kuljeskelee pitkin Lontoota ja löytää toisenkin näkevän, Josellan, jonka kanssa hän lyöttäytyy yhteen. Pian käy selväksi, että ihmisiä uhkaa nälkäkuoleman lisäksi lihaa syövät, kolmijalkaiset kasvit, Triffidit.
Triffidien kapina osoittautui viihdyttäväksi ja vanhahtavan kielensä vuoksi varsin herttaiseksi kirjaksi. Kemikaalit ovat kemikalioita, trooppinen troopillinen ja niin edelleen.
Pidän uudisraivaajahenkisistä kertomuksista, joissa ihmiset syystä tai toisesta aloittavat elämän tyystin alusta. Olikin erityisen mielenkiintoista lukea, millaiseksi Bill, Josella ja monet muut yrittävät uutta elämäänsä järjestää triffidien valtaamassa maailmassa. Oman moraalista pohdintaa vaativan haasteen tuovat kaikki ne lukuisat sokeat ihmiset, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. Ilman triffidejähän tilanne olisi paljon helpompi, kun äkillisesti sokeutuneet voisivat rauhassa opetella pärjäämään ilman näkökykyä.
Kirja loppuu varsin dramaattisesti, kuten mielestäni tällaisen kirjan tyyliin sopiikin. Viihdyin vallan mainiosti tämän parissa, vaikka varaston uumenista kaivettu kirja haisikin vähän pahalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti