Pimeät kuut

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut
WSOY 2022, 284s.

 

Vuonna 1947 iäkäs ja terveysongelmista kärsivä Elna Suorajärvi on saanut opettajattaren pestin syrjäiseltä Niemen koululta. Pohjoisessa, lähellä Neuvostoliiton rajaa sijaitseva koulu osoittautuu koulun irvikuvaksi. Rakennus on vetoisa vanha parakki, jonka varustelutaso on kaikin puolin ala-arvoinen sekä koulu- että asumiskäyttöä ajatellen. Mutta jos jotain puuttuukin, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja Elnalta löytyy. Opettamisen hän osaa, vaikka oppilaat ovatkin paikalla kummallisesti vuoroissa.

Tommi Kinnunen kirjoittaa jälleen upeasti. Vaikka kirjan aihe on karu ja inhottavalla tavalla ajankohtainenkin, lukeminen oli pelkkää nautintoa. Kauniit, viimeistellyt lauseet seuraavat toistaan sellaisella vaivattomuudella, ettei sitä voi olla ihailematta. Olen hidas lukija, mutta tämän nautiskelin alle vuorokaudessa.

Elnalta odotetaan kohtuuttomia. Olemattomilla opetusvälineillä hänen tulisi opettaa sekalaista ja hajanaista lapsijoukkoa innostavalla ja ennen kaikkea tehokkaalla tavalla. Ja eikös sen ulkohuussinkin voisi Elna siivota?

Olen tainnut aiemminkin kertoa, että olen itse saanut käydä pientä (ja hyvin vanhanaikaista) kyläkoulua. Opettajia koulussamme oli kaksi. Toinen opetti 1.-2. -luokkalaisia, toinen 3.-6. -luokkalaisia. Oppilaan näkökulmasta homma tuntui aina toimivan (ehkä sen vanhakantaisen auktoriteetin vuoksi), mutta jälkikäteen olen ihmetellyt asiaa. Että miten opettaja hallitsi ne sekasisältöiset oppitunnit ja eri luokka-asteiden sekamelskan? Toki koulussamme oli oppilaita vähän, noin 24, eli suurin piirtein saman verran kuin nykyisin yhdessä luokassa... Mutta silti. 

Pimeät kuut herättelikin runsaasti koulumaailmaan liittyviä ajatuksia. Vaikka moni asia on muuttunut, eivät ongelat ja haasteet ole mihinkään kadonneet. Päin vastoin.