Vuosikirja

Holly Bourne: Vuosikirja
Gummerus 2021, 368s.
Suom. Kristiina Vaara

 

Hankin Holly Bournen Vuosikirjan omakseni jo hyvän aikaa sitten. Nyt se valikoitui lukupiirikirjaksi, joten viimein oli hyvä syy ottaa kirjaa hyllystä ja lukea se.

Paige on vältellyt huomatuksi tulemista onnistuneesti. Vaikka hän on joutunut seuraamaan sivusta ilkeitä juoruja muista, hän ei ole koskaan joutunut sellaisen aiheeksi. Paige joutuu inhottavaan välikäteen, kun hänen vuosiluokkansa vuosikirjasta halutaan tavallista syvällisempi ja koululehden toimituksessa mukana oleva Paige värvätään tekemään haastatteluja kouluaikojen "hassuista" tapahtumista. Nämä tapaukset ovat hauskoja lähinnä muutaman koulun suosituimman tytön mielestä, mutta Paige ei halua eikä uskalla esittää omaa mielipidettään.

Paigen kotona ilmapiiri on jatkuvasti räjähdysherkkä. Epävakaa ja arvaamaton isä pitää kaikkia varpaillaan, eikä collegeen lähtenyt isoveli haluaisi mielellään vierailla kotona. Onneksi Paigella on Polly-täti, joka tarjoaa omanlaisensa hengähdystauon kodin kamaluudesta.

Jossakin taustalla on Ruby, Paigen entinen ystävä, joka on jostakin syystä kadonnut kuvioista. Lisäksi on punakynätyyppi, jonka kirjastonkirjoihin tekemiin merkintöihin Paige ihastuu ja jonka Paige haluaa löytää.

Vuosikirja jätti jälkeensä pienen pettymyksen.
Siinä on valtavan hyvä aihe - itse vuosikirjan teko - joka kuitenkin jää näiden muiden aiheiden jalkoihin. Paigen kotiolot ovat aivan hirvittävät ja väkisinkin miettii, miksi asiat ovat saaneet kehittyä niin kauhealle tolalle. Mutta toisaalta, niinhän se on, että asianosaisille kamaluudetkin muuttuvat normaaleiksi etenkin jos ne pääsevät kehittymään vähitellen.

Punakynätyyppi oli virkistävä lisä muuten niin kovin ankeaan tarinaan. Silti olisin kaivannut tähän ehkä vähän jotakin särmää tai yllätyksellisyyttä. Toisaalta taas, ehkä annos sokerikuorrutteista imelyyttä tuli tämän kirjan kohdalla nimenomaan tarpeeseen.

Bourne käsittelee jälleen vakavia ja isoja aiheita näennäisen kevyen kirjan muodossa.