sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Uzumaki

Uzumaki (3-in-1 Deluxe Edition)
Junji Ito: Uzumaki
Viz Media 2010, 634s.
Englanniksi kääntänyt: Masumi Washington

 

Minulla on vain hämäriä mielikuvia Uzumaki-kauhuelokuvasta, jonka olen nähnyt noin kaksi vuosikymmentä sitten. Ymmärtääkseni elokuva pohjautuu tähän Junji Iton samannimiseen mangaan, mutta en osaa sanoa, kuinka yhteneväisiä ne sisällöltään ovat.

Kurouzu-Chon kaupungissa alkaa tapahtua erikoisia, aluksi pieniä asioita. Ensin Kirie Goshiman naapurissa asuva mies alkaa kerätä kaikkea spiraalinmuotoista tai spiraalikuvioitua. Vähitellen spiraali-innostus lähtee aivan käsistä ja lopulta kotiinpalaava vaimo ja poika löytävät miehen spiraaliksi kiertyneenä ison puuastian sisältä. Vaimo alkaa kammota kaikkia kierteisiä asioita ja päätyy sairaalaan, Kirien isän keramiikka muuttuu paistamisen yhteydessä kummallisiksi möykyiksi, opiskelija muuttuu ihmisetanaksi ja kohta "spiraalihulluus" saa aikaan yhä suurempaa tuhoa.

On ehkä outoa sanoa, että kirjan kuvitus on miellyttävää, kun sisältö on enimmäkseen todella ällöttävää... Mutta taidokasta kynänjälkeä tämä on alusta loppuun. Tarina itsessään muuttuu lopulta niin kaoottiseksi, etten aivan kauheasti kirjan loppuosasta välittänyt, mutta valtaosin nautin näistä kuvottavan kamalista tarinoista paljon.

1 kommentti:

  1. Hah, joo, tämä alkaa aika omituisesti ja sitten vain lisää kierroksia (sanaleikki ei harkittu, mutta sopiva), ja tässä on kyllä joitain mielikuvituksellisen kammottavia juttuja...
    Leffaa en ole nähnyt (ja jotenkin vaikea uskoa että se moiselle tasolle nousee) mutta Junji Iton monia muita sarjoja olen lukenut...ja taitava tekijä on, silloinkin kun on ilmeistä että nyt tehdään sarjakuvaa todella kieli poskessa, niin silti niistä saadaan myös mielikuvituksellisen häiritseviä.

    VastaaPoista