Sirkka

Anni Saastamoinen: Sirkka
Kosmos 2029, 188s.

Sirkka on tarkemmin määrittelemättömän ikäinen nainen, joka rakastaa järjestystä ja rutiineja. Hän elää itsekseen pienessä asunnossa, jonka pohjaratkaisu on käytännöllinen. Sirkalla on noin yksi ystävä sekä työ, joka sekin on hyvin selkeä ja looginen.

Lisäsin Sirkan lukulistalleni heti kun jostakin luin, että kirjailija on sama Anni Saastamoinen, joka on kirjoittanut myös Depressiopäiväkirjat. Alkuun hihittelin Sirkalle ahkerasti, sitten hieman puudutti, mutta loppua kohti tykästyin Sirkkaan aika paljonkin. Sirkka on tarkka ja tavoilleen uskollinen sellaisessa mittakaavassa, että luultavasti tuntisin oloni vähintäänkin vaivaantuneeksi hänen seurassaan. (Eikä hänkään varmaan viihtyisi minun seurassani.)

"Ja että se mulkvisti on jonkun mielestä hirmu ihana."

Saastamoisen teksti on sujuvaa ja niin letkeää, että jopa Sirkan puuduttaessa lukeminen sujui joutuisasti. Vaikka kirjassa ei varsinaisesti ole juonta, vaan siinä kuvataan Sirkan elämää lyhyehkön ajanjakson ajan, pidin silti todella paljon sen loppuratkaisusta. Siitä, että se ei ollut sellainen, kuin hetken pelkäsin.

Depressiopäiväkirjat

Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat
Kosmos 2017, 157s.

Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat on suoraa, rehellistä ja kaunistelematonta puhetta masennuksesta. Saastamoinen kertoo oman tarinansa siitä, kuinka mieli sairastuu ja miten älyttömän hankalaa siihen on saada apua.

Tämä kirja kannattaa lukea jos olet itse joskus ollut masentunut, joku läheisesi on/on ollut masentunut tai et tunne ketään masennusta sairastavaa/sairastanutta.

"Olen jälkeenpäin miettinyt, miksi se iski silloin, kun se iski. Ihmisen mieli suojelee ihmistä itseltään kuin suo suojelee marjojaan. Antaa odottaa, että kaikki on suojaisaa ja hyvin. Minulla oli parisuhde, työpaikka ja kaikki hienosti - ja silloin mieleni päätti kertoa, että WELL ACTUALLY, muistatko vielä NÄMÄ ASIAT."

Saastamoinen kuvaa oivallisesti masentuneen mielen vääristyneitä ajatuskulkuja, jotka kuitenkin sairastuneelle itselleen ovat täysin loogisia ja perusteltuja. Kirja on toimiva yhdistelmä räävitöntä avautumista ja asiallista tietoa.

Erityisesti haluan kiittää Saastamoista siitä, kuinka hän ruotii Beck's Depression Inventory -kaavakkeen, jota käytetään yleisesti mittaamaan henkilön mahdollisen masennuksen vaikeusastetta. Tässä 21-kohtaisessa lomakkeessa vastaajan tulee valita aina neljästä vaihtoehdosta se, joka kuvaa parhaiten omaa tilannetta. Vaihtoehdot ovat kuitenkin sellaisia, että jopa masentuneena tajuaa niiden älyttömyyden. Aikanaan neuvolantädille yritin selittää, etten tunnista itseäni vaihtoehdoista, jotka ovat yltiöpositiivinen, Ihaa, Ihaampi ja Ihaain. (Ehkä siksi masennukseni oli testin mukaan vaikeasti määriteltävä.)

Siinä vaiheessa, kun masentunut viimein hakee apua, sitä voi joutua odottamaan kauan. Jonot ovat pitkät, mutta jotenkin pitäisi vain jaksaa sinnitellä. Masennusta ymmärtämättömät kanssaihmiset jakavat hyödyttömiä neuvoja, kuinka pitäisi vain ajatella positiivisesti ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ei masentunut sellaiseen kykene.

Depressiopäiväkirjat on sellainen kirja, josta riittäisi keskusteltavaa. Ylipäätään masennuksesta pitäisi pystyä puhumaan nykyistä avoimemmin ja ilman leimaamista.
Tämä on loistava ja tarpeellinen.