Me olemme susia

Evie Wyld: Me olemme susia
Tammi 2020, 415s.
Suom. Aleksi Milonoff

 

Häiritsevä, ahdistava, piinaava, painostava ja koukuttava, sellainen on Evie Wyldin Me olemme susia.

Kirjassa kulkee rinnakkain kolme tarinaa. Ne sijoittuvat suurin piirtein samaan paikkaan, mutta eri aikakausille. 1700-luvulla seurataan noituudesta syytetyn Sarahin vaiheita, kun tätä autetaan pakenemaan vainoajiaan. Metsä tuntuu loputtomalta, eikä juuri sen turvallisemmalta kuin vihamielinen kylä. 1900-luvun puolivälin paikkeilla Ruth huomaa ajautuneensa tilanteeseen, jossa ei haluaisi olla. Aviomies viettää yhä enemmän aikaa työmatkoillaan ja Ruthin tehtävänä tuntuu olevan lähinnä miehen lapsista huolehtiminen näiden lomaillessa sisäoppilaitoksesta. Aluksi sympaattiselta vaikuttanut pieni kylä paljastaa itsestään yhä häiriintyneempiä puolia. Nykyajassa Viviane yrittää tyhjentää suvun vanhaa taloa ylimääräisestä tavarasta ja käy samalla läpi omia haasteitaan.

Lukijalle on selvää, että jollakin tavalla nämä tarinat nivoutuvat yhteen ja kaksi risteääkin melko varhaisessa vaiheessa. Wyld kuljettaa tarinoita taitavasti ja ripottelee pieniä paljastuksia säästeliäästi. Minuun suurimman vaikutuksen teki kirjan tunnelma, joka oli ajoittain niin vahva, että en kerta kaikkiaan pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni.

Me olemme susia on erittäin hyvä kirja. Mutta täydellinen se ei kuitenkaan ole. Vaikka pidän siitä, että kirjailija jättää asioita lukijan tulkittavaksi, olisin kaivannut tähän kirjaan hiukan vähemmän avoimeksi jääviä asioita. Tosin tämä voi olla myös Wyldin tyyli, sillä näköjään olisin kaivannut loppuselvennyksiä myös hänen Kaikki laulavat linnut -romaaniinsa...

 

 

Kaikki laulavat linnut

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
(All the Birds, Singing, 2013)
Tammi 2016, 284s.
Suom. Sari Karhulahti

Tämä kirja meinasi jäädä lukematta, koska sen kansikuva herättää minussa ei-kiinnostavia mielleyhtymiä. Minä näen kannessa utuisia, haaveellisia lintuja, jotka mielestäni aivan selvästi lupailevat jotakin hempeää ja rakkaudentäyteistä tarinaa. Sitten Suketus bloggasi tästä kirjasta ja yhtäkkiä Kaikki laulavat linnut olikin pakko päästä lukemaan itse. Pian.

Kirjan päähenkilö on Australiasta jonnekin päin Britanniaa, syrjäiselle rannikolle muuttanut nainen. Jake kasvattaa lampaita ja vietää aikaa vain koiransa Koiran kanssa. Lähialueen asukkaiden kanssa hän ei halua olla tekemisissä, ellei ole aivan pakko. Viime aikoina jokin on alkanut tappaa Jaken lamapaita. Jake epäilee tekijäksi jotain kettua suurempaa eläintä tai ehkä seudun nuorisoa.

Voi että tämä oli häiritsevä ja koukuttava kirja! Jaken lampaiden raatelija kiinnosti minua koko ajan vähemmän, sillä tärkeämmältä tuntui saada selville, miksi Jake on päätynyt niin kauas kotiseuduiltaan. Kirjan rakenne on erittäin toimiva. Nykyajasta palataan menneeseen hallitusti ja ovelasti: Jaken taustoja ei kerrota "alusta" alkaen, vaan ikään kuin takaperin. Erittäin toimiva ratkaisu!

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Suomentaja on tehnyt loistavaa työtä ja lukeminen oli silkkaa nautintoa. Vaikka pidän siitä, ettei kaikkea kerrota tai kaikkiin kysymyksiin vastata, olisin kaivannut loppuun jotakin vähän selkeyttävämpää. Mutta jos nyt kirjan viimeisiin sivuihin petyinkin, lukukokemus oli joka tapauksessa erittäin hyvä.