Mifongin aika

J. S. Meresmaa: Mifongin aika

Karisto 2013, 494s.

Arvostelukappale

Luin alkuvuodesta Mifongin perinnön, vakuutuin ja pistin jatko-osan välittömästi lukulistalle. Mifongin aika vastasikin melko hyvin odotuksiani: vauhti on kova ja kokonaisuus hallittu. Henkilöistä etenkin Ardis on kirjojen tapahtumien väliin jääneen neljän vuoden aikana kasvanut ja kypsynyt, mikä oli pelkästään positiivista. Kuluneita vuosia ei jäädä vatvomaan pitkäksi aikaa, vaan oleellinen kerrotaan lukijaystävällisen tiiviisti.

Pienessä kylässä länsimantereella Ardis elää tyttärensä Fewrynnin kanssa vaatimatonta, mutta ihan hyvää elämää. Ikävä ja huoli pojasta, Ciaranista, on tietysti kaiken aikaa läsnä, mutta Ardis on sopeutunut osaansa. Mutta kuten elämällä on tapana, yht'äkkiä kaikki muuttuu: Ardis repäistään irti tasaisesta arjesta kohtaamaan ihmisiä menneisyydestään. Osaa hän on kaivannut kipeästi tai pelännyt menettäneensä, jotakuta hän ei olisi halunnut nähdä enää koskaan.

Danten veli Roan saa hiukan "jalkaansa oven väliin" ja oletankin, että hänellä voisi jatkossa olla yhä suurempi rooli tarinassa. Onneksi tilaa on myös Dantelle sekä Linnille, joka huitelee ronskisti omia polkujaan. Niin, toki kirjassa on rutkasti muitakin henkilöitä eikä mifonkejakaan sovi unohtaa.

Pidin Mifongin ajasta, vaikka lukuolosuhteet eivät olleetkaan ihanteelliset ja lukukokemus siitä hiukan kärsi. Suurin odotuksin pakkasin tämän nimittäin mukaan mummulalomalle sillä ajatuksella, että aina nuorimmaisen päiväunien aikaan löhöän auringossa ja luen. Yllättäen huomasinkin viihtyväni löhötuolia paremmin puita pinoamassa, mattoja pesemässä tai kukkapenkkiä kitkemässä ja lukeminen jäi hyvin vähälle. Yhtenäisempi lukeminen olisi varmasti ollut kirjan etu, sillä nyt tapahtumat tuntuivat jäävän vähän liian etäisiksi.

Jatko-osilla on usein taipumusta tietynlaiseen väliinputoajuuteen ja näin jälkikäteen tuntuukin, kuin tässä osassa olisi hiukan vastailtu edellisen osan kysymyksiin ja herätelty uusia, mutta se itsenäinen osuus jäi pikkuisen liian ohueksi. Tästä huolimatta odotan innostuneena seuraavaa kirjaa ja sitä, mihin suuntaan kukin seuraavaksi ajautuu.

Mifongin perintö

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

Karisto 2012, 470s.

Hyvien kirjojen putki jatkuu, mikä on tietysti pelkästään hieno juttu. Mifongin perintö jäi Leonin ja Louisen tapaan mieleeni muiden blogeista. Vaikka välttelen uusien sarjojen aloittamista enkä ole viime aikoina liiemmin minkään sortin fantasiaa lukenut, halusin tähän tutustua.

Mifongin perintö ansaitsee erityismaininnan siitä, kuinka nopeasti sen maailmaan sopeutuu. Hyvin pian minunkin kankeat aivoni olivat asettuneet vastaanottamaan vauhdikkaan ja vetävän tarinan ilman ajatusten (ylimääräistä) takkuamista.

Dante Rondestan, perheensä keskimmäinen poika, on matkustanut Merontesiin hankkimaan yhtä neljästä Keisarin kirjasta. Jo muutenkin pitkäkestoinen matka venyy entisestään, kun Dante pelastaa joesta hukkumasta nuoren neidon, joka osoittautuu prinsessa Ardisiksi. Kuningas haluaa osoittaa kiitollisuuttaan tyttärensä pelastamisesta pestaamalla Danten turvavartijaksi Ardisin matkalle tulevan puolisonsa, Belonen kuninkaan luo.

Dante on sen sorttinen tapaus, että minäkin pestaisin hänet mielelläni turvavartijakseni: vahva, fiksu, rohkea ja komeakin. Vaikka tarinan rakkausosuus onkin vähän liian ilmiselvä, en siitäkään jaksanut itsekseni jupista. Pidin mifonki-historiasta sekä siitä, ettei kirjailija pelännyt hypätä tarvittaessa ajassa reippaasti eteenpäin. Toisaalta tapahtumat etenivät välillä hurjalla rytinällä ja pari seesteisempääkin jaksoa olisi mahtunut mukaan, mutta parempi näin. Onhan kirjalla jo nyt kiitettävästi mittaa.

Pidin Mifongin perinnöstä yllättävän paljon. En tiedä miksi odotin jotain "teinimpää", vaikka esimerkiksi Kirsi pohtii perusteellisesti kirjan kohderyhmää, eikä pidä tätä itsestään selvästi nuorten kirjallisuutena. Seuraava osa, Mifongin aika, ilmestyy maaliskuussa ja odotan sitä jo malttamattomana - sen verran kutkuttavaan tilanteeseen Mifongin perintö loppui.