Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
(Bildhuggarens dotter, 1968)
WSOY 2014 (1.p 1969), 117s.
Suom. Kristiina Kivivuori
Seikkailin tässä jokin aika sitten nettikirjakaupassa ja huomasin, että muutamasta Tove Janssonin kirjasta on juhlavuoden kunniaksi otettu uudet pokkaripainokset. Kurkistus pankkitilille ja takaisin kirjakaupan sivuille, klik klik, kolme kauniilla kannella varustettua kirjaa ostoskoriin ja sitten vain postia odottamaan. Kaupan sivuilla luvattiin toimitus 2-3 päivässä, tilausvahvistuksessa 3-5:ssa, mutta todellisuudessa sain odottaa 7 postipäivää. No, hidas toimitus ei pilannut iloani uusista kirjoista, joista yhden luin saman tien.
En usko lukeneeni Kuvanveistäjän tytärtä aikaisemmin, mutta muutama novelli tuntui kyllä todella tutulta. Ehkäpä niistä on ollut puhetta muissa blogeissa tai sitten olen jossain muussa yhteydessä tullut lukeneeksi esimerkiksi Tyllihameen.
Kirjan takakansitekstissä todetaan "Kirjassa lomittuvat lapsen arkipäivän tyyni realismi, idylli ja satu, jota rohkea mielikuvitus kuohuttaa. Ja niin ymmärrämme, mistä muumipeikot ovat peräisin." Tämän allekirjoitan ihan täysin. Novellit ovat riemastuttavia, oivallisesti lapsen mielenmaisemaa kuvaavia. Perheen isä ja äiti ovat kuin ilmetyt muumivanhemmat: isä tylsistyy seikkailujen puutteessa ja äiti on tyyni ja äärimmäisen lempeä.
En osaa nimetä yhtä suosikkinovellia, sillä Kuvanveistäjän tytär on täynnä ihania tarinoita.
