John Irving: Minä olen monta
(In One Person, 2012)
Tammi 2013, 604s.
Suom. Kristiina Rikman
John Irvingin Minä olen monta, oli toinen niistä kevään uutuuskirjoista, joita ja joilta eniten odotin. Malttamattomana aloitin kirjan heti kun sen käsiini sain ja jännitin, onko tämä tosiaan jotakin ennenkuulumatonta ja tyystin erilaista kirjallisuutta, kuin mitä Irvingiltä on totuttu lukemaan. (Ahkerasta googlailusta huolimatta en onnistunut löytämään sitä uutista, jossa moista väitettiin.) Mutta ihan selkeää Irvingiähän tämäkin kirja oli! Kansien välistä löytyy painia, karhuja (joskaan ei eläiminä), kirjailijoita, transvestiitteja, erikoisia kuolemia ja monia muita tuttuja elementtejä. Tarina sen sijaan on (onneksi) uusi.
First Sisterin pikkukaupungissa on aktiivinen harrastelijateatteri. Billy Abbottin äiti toimii siellä kuiskaajana ja isäpuoli näyttelee ensirakastajan roolit. Naisrooleista keskeisimmät norjalainen ohjaaja jakaa Billyn Muriel-tädin ja isoisä Harryn kesken. Isoäiti keskittyy paheksumaan naistenvaatteissa viihtyvää miestään. Kun isäpuoli Richardille selviää, ettei Billyllä vielä 17-vuotiaanakaan ole kirjastokorttia, lähtevät he samoin tein kaupunginkirjastoon korjaamaan asian. Kirjastosta Billy löytää kaksi tärkeää asiaa: kirjat sekä ensirakkautensa, kirjastonhoitaja neiti Frostin.
Billyn seksuaalinen herääminen ja oman seksuaalisen identiteetin etsiminen ja löytäminen tekee elämästä haastavaa. Miten suhtautua itse, kuinka kertoa muille ja kenelle kertoa "ihastumisista vääriin henkilöihin"? Biseksuaalin voi olla vaikea tulla hyväksytyksi niin heteroiden, homojen kuin lesbojenkin parissa, mutta Billy luovii sujuvasti omaa tietään eteen päin.
Minä olen monta on samankaltainen runsas teos kuin Viimeinen yö Twisted Riverillä tai Garpin maailma - toisin sanoen juuri sellainen kirja, jollaisista eniten pidän. Luonnollisesti suosittelen tätä kaikille Irving-faneille, mutta uskallanpa suositella myös muille.
Kustantajan sivuilla (ja kirjan kansiliepeessä) esittelyteksti päättyy niin hienoon lauseeseen, että siihen on hyvä päättää myös tämä blogiteksti: "Tuiman katseen tuttu pilke saa aavistelemaan, että tie helvettiin on mitä luultavimmin moraalisella ylenkatseella kivetty."
