Stephen Fry: Moab is my Washpot
Arrow Books 2011, (Hutchinson, 1997), 436s.
Äänikirjan lukijana Stephen Fry
kesto 11h 30min
Toisinaan kirja meinaa jäädä ns. ikuisuusprojektiksi. Yleensä näin käy, jos kirja on tylsä tai huono, mutta joskus riittää väärä lukuhetki. Stephen Fryn Moab is my Washpot ei ollut tylsä eikä huono, vaan mielenkiintoinen ja hauska, hurmaava ja ihailtavan avoin omaelämäkerraksi. Silti sen lukeminen vei tolkuttoman kauan, liki vuoden. Enkä oikeastaan voi puhua lukemisesta, sillä lopulta kuuntelin sen äänikirjana.
Aloitin tämän ensin äänikirjana, mutta koska sellaisen kuunteluun oli kovin vähän tilaisuuksia (= olen äärimmäisen laiska ulkoilija) pistin kuulokkeet syrjään ja tartuin perinteiseen kirjaan. Mutta lukeminen eteni hyvin hitaasti, turhauduin ja aloin lukea jotain muuta. Ja sitten taas jotain muuta jne. Ehkä kuukausi sitten innostuin virkkaamaan erästä suurehkoa isoäidinneliöprojektia ja saman tien turhauduin television hävyttömän huonoon ohjelmatarjontaan. Minulta virkkaaminen ja lukeminen ei suju yhtäaikaa, joten kaivoin kuulokkeet jälleen esille ja lasten nukkumaanmenon jälkeen virkkasin, kuuntelin Fryn muistelmia uudelleen alusta asti ja hihittelin oikein tyytyväisenä.
Moab is my Washpot on Fryn muistelmien ensimmäinen osa, jossa hän kertoo elämästään 18-vuotiaaksi asti. Eniten nautin lapsuusvuosien jutuista, mutta luulen tämän johtuneen osaltaan siitä, että luin/kuuntelin kirjan alun kolmeen kertaan. Fry ei tosiaan säästele itseään missään vaiheessa, vaan pistää itsensä likoon täysin. Erityisesti mieleen jäi herttainen tarina siitä, miten nuori Stephen kuvitteli lasten saavan alkunsa:
"Roger had once attempted to tell me how pregnancy came about. One or both of us became a little confused and the picture in my head was that of my father as a kind of gardener, dropping a small seed into my mother's tummy-button and watering it with his pee. A peculiar image I suppose, but to a race of Martians no stranger than the unwieldy truth."
Fryn tyyli kertoa elämästään on rönsyilevä ja runsas, mutkitteleva eikä aina kaikkein selkein. Muutamassa kohdassa ehdin jo pelätä tippuneeni kärryiltä, kun Fry viimein palasi takaisin siihen asiaan, jota alunperin oli kertomassa. Ja kyllä, äänikirjan kuunteleminen todellakin tuntui siltä, kuin Fry olisi kertonut elämäntarinaansa juuri minulle, henkilökohtaisesti. Välillä kielen rytmi ja sointi vaivutti minut melkein transsiin, niin nautinnollista Fryn huoliteltu (britti-)englanti on.
Virkkuuprojekti on vielä kesken, joten ehkäpä rohkenen ottaa kuunteluun seuraavan äänikirjan. :)
