Ylämummoon, Tuukka-Omar!

Niina Hakalahti: Ylämummoon, Tuukka-Omar

Tammi 2011, 189s.

Tuukka-Omarista kertovan kirjasarjan toisessa osassa, Ylämummoon, Tuukka-Omar, Tuukka-Omar ja Paavo yrittävät selvittää, mitä tarkoittavat oudonkuuloiset sanat, kuten ylämummo ja setäpaisti. Heitä askarruttaa myös se, miksi maitoon alkaa liittyä niin paljon kummallisuuksia ja saatavuusvaikeuksia. Luokkaan saadaan uusi oppilas, jääkiekkoa intohimoisesti harrastava Olavi Virta, jonka jääkiekkoteeman ympärille kietoutuvat syntymäpäivät lähestyvät uhkaavasti.

Lapsille tämä oli mieluinen kirja ja minäkin kyllä pidän kovasti Tuukka-Omarista ja Paavosta. Erityisen paljon ilahduttaa se, kuinka nuo pojat ongelman kohdatessaan eivät epäröi etsiä apua kirjoista internetin sijaan.

Kirjava Kukko -sarjan kirjat on suunnattu lukijauransa vast'ikään aloittaneille alakoululaisille, eli teksti on suurta ja lauserakenteet helppoja. Ääneenluettaessa tämä osoittautui yllättävän haastavaksi. Lyhyet lauseet kuulostivat töksähteleviltä ja lukijana väsähdin hyvin nopeasti siihen pätkivään rytmiin. Pidemmät lauseet antavat paljon enemmän mahdollisuuksia ääneenlukemisen elävöittämiseen ja tarinaan heittäytymiseen.

Ylämummoon, Tuukka-Omar oli lapsille mieluisampi kuin minulle, mutta minustakin ihan kiva.

Tuukka-Omar

Niina Hakalahti: Tuukka-Omar

Tammi 2010, 171s.

Kuvitus: Jukka Lemmetty

Tuukka-Omar on ihan tavallinen poika, vaikka hänellä onkin vähän erikoinen nimi. Ja iso nenä ja yöllä vaippa. Tuukka-Omarin äiti on viherpeukaloton pääsiäismunien yllätysten ideoija ja isä, eli baba, kaunopuheinen taksikuski, joka silloin tällöin tekee lentomatkoja lentävällä matollaan. Tuukka-Omarin paras ystävä on Paavo, jonka isä on äidin katoamisen jälkeen siirtynyt autotallielämään. Yhdessä pojat valmistautuvat kevätlukukauden huipennukseen, eräretkeen. Kumpikaan ei ole tottunut retkeilijä, mutta eniten jännittää se, kastuuko Tuukka-Omarin peti.

Luin Tuukka-Omarin iltasatuna lapsille ja kirjan leppoisa tahti sopikin rauhoittumiseen hyvin. Vaikka kirjassa käsitellään hyvinkin raskaita ja vaikeita aiheita, tarinan sävy on positiivinen ja toiveikas. Pojat eivät märehdi suuriakaan murheitaan, vaan yrittävät yhdessä keksiä ratkaisuja niihin. Baba on ihanan rauhallinen ja ymmärtäväinen isä, joka on aina Tuukka-Omarin tukena.

Pidimme kaikki Tuukka-Omarista, vaikka kirja onkin tavallaan vähäeleinen. Oli kuitenkin mukavaa, miten eksoottisista piirteistään (lentävä matto) huolimatta kertomuksesta oli helppo löytää samastumisen kohteita ja huomata, kuinka suureltakin tuntuviin ongelmiin on olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Ja miten tärkeää ystävyys on.

Kirjan loppu aiheutti pienen vastalauseen lasten osalta, sillä sitä pelättyä eräretkeä ei käsitelty lainkaan vaan kirja päättyy retkipäivän aamuun. Jatko-osa on jo lainattu ja se luettaneen heti seuraavaksi.

Tuukka-Omar ja minilapset

Niina Hakalahti: Tuukka-Omar ja minilapset

Tammi 2013, 134s.

Kuvitus: Jukka Lemmetty

Liekö joku tuttavista linkittänyt facebookiin uutisen, jossa kerrottiin vuoden 2014 Lasten LukuVarkaus palkinnosta. Lapsiraati oli valinnut voittajaksi Niina Hakalahden kirjan Tuukka-Omar ja minilapset, jota  raatilaiset kehuivat kivana ja hauskasti kuvitettuna. Kun tämä sitten kirjastossa osui silmiini, niin päätin lainata ja lukea lapsille. No, meillä on kuitenkin iltasaturintamalla edelleen Maukkaa ja Väykkää sekä menossa että tulossa, joten luinkin Tuukka-Omarin ihan omaksi ilokseni.

Sen verran ihanat helteet vaativat huomiota, etten saanut luettua tätä ihan yhdeltä istumalta, vaan tämän parissa vierähti ihan pari päivää. Mutta ei se mitään, kirja oli mukava ja kuvat tosiaan hauskoja. Tuukka-Omarin äiti on suomalainen ja isä syyrialainen, ja kotona puhutaankin sekä suomea että arabiaa. Isän kanssa Tuukka-Omar käy toisinaan lentämässä lentävällä matolla. Paras ystävä on Paavo, mutta kun Tuukka-Omarin Kasper serkku tulee ruotsista vierailulle äitinsä ja uuden pikkusiskonsa kanssa, Paavo jotenkin muuttuu. Hän alkaa puhua ihan oudosti ja pukeutua Kasperin ohjeiden mukaan kummallisesti. Tuukka-Omaria harmittaa, että Paavo ja Kasper tulevat niin hyvin juttuun yhdessä. Hän ei myöskään pidä siitä, että äiti innostuu tekemään pintaremonttia, sillä Tuukka-Omar ei kerta kaikkiaan pidä muutoksista.

Näin aikuislukijalle Tuukka-Omar ja minilapset ei ole mitenkään jännittävä tai muutenkaan koukuttava kirja. Siinä kuitenkin käsitellään miellyttävän luontevasti monia lapselle kipeitä tai kiusallisia asioita yökastelusta vanhemman menetyksen aiheuttamaan suruun. Näitä aiheita, kuten Tuukka-Omarin halua välttää kaikkea muutosta, käsitellään todella kivasti. Mitään ei vähätellä, mutta ei myöskään paisutella ja korosteta millään tavalla. Yökastelu voi tietysti tuntua nololta, mutta ei siitä tarvitse meuhkata lasten eikä aikuistenkaan.

Tuukka-Omarista kertovat myös kirjat Tuukka-Omar sekä Ylämummoon, Tuukka-Omar!.