Stephen King: Tohtori uni
(Doctor Sleep, 2013)
Tammi 2014, 527s.
Suom. Ilkka Rekiaro
Bloggausjonossa olisi pino kirjoja, mutta tästä Stephen Kingin uusimmasta on pakko päästä kirjoittamaan heti tuoreeltaan. Tohtori uni on itsenäinen jatko-osa kauhuklassikoksi muodostuneelle Hohdolle. Kun King ensimmäisen kerran tiedotti kirjoittavansa Hohdosta tutun pikkupojan myöhemmistä vaiheista, vastaanotto oli ristiriitainen: monet odottivat uutta kirjaa malttamattomina, toiset tyrmistyivät. Kieltämättä minäkin jännitin melkoisesti, mutta ihan turhaan.
Daniel Torrance (Danny, Dan) on tämän kirjan alussa vielä lapsi, joka totuttelee elämään hohdon kanssa. Hohto saa aikaan sen, että Danny kuulee muiden ajatuksia, aavistaa asioita ennakolta ja näkee hirvittäviä eläviä kuolleita. Sopivin harppauksin King hyppii ajassa alkoholisoituneen Danin aikuisuuteen, siihen synkimpään hetkeen, joka on piinaava häntä vuosikaudet. Dan ei osaa asettua aloilleen, vaan vaeltaa paikasta toiseen ilman suunnitelmia. Päähänpisto saa hänet nousemaan bussista Frazierin pikkukaupungissa, josta hän saa töitä lyhyeksi aikaa.
Toisaalla syntyy tyttö, Abra, jonka erikoiset kyvyt saavat tuoreet vanhemmat hämilleen ja pelkäämään. Lisäksi Amerikan valtateillä vaeltaa joukko viattomilta eläkeläisiltä näyttäviä karavaanareita, jotka eivät tietenkään ole sitä miltä näyttävät.
Tohtori uni ei missään nimessä ole Kingin paras kirja, ei järisyttävän omaperäinen tai muutoinkaan erikoinen. Ja silti se on niitä kirjoja, joita lukee miltei pakonomaisesti. Olen yleensä ärsyttävän jämpti kotitöiden suhteen, mutta kun aloitin tämän kirjan, oli koti hunningolla kolmatta päivää. En kerta kaikkiaan malttanut pyykätä tai imuroida. Tohtori uni on ehkä Kingin kirjaksi keskitasoa, mutta fanillehan sekin on jo upea kokemus. Eniten nautin siitä, miten Tohtori uni todellakin toimii itsenäisenä teoksena, muistuttaen siellä täällä Hohdon tapahtumista.
Hykerryttävän taattua King-kirjallisuutta. Jään innolla odottamaan seuraavaa kirjaa.
