Kansalliskirja

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Gummerus 2012, 112s.

Turkka Hautala on ollut tutustuttavien kirjailijoiden listalla pitkään. Hänen aiempia kirjojaan, Saloa ja Paluuta on kehuttu reilulla kädellä, mitä en Kansalliskirjan lukemisen jälkeen enää ihmettele. (Enkä kyllä ihmetellyt aiemminkaan, mutta kyllä te ymmärrätte mitä tarkoitan :) ) Ehkä yhden kirjan perusteella ei pitäisi tehdä liikaa oletuksia, mutta jos kirjailija onnistuu mahduttamaan yhdelle aukeamalle kokonaisen, ehjän tarinan, niin mitä kaikkea mahtaakaan mahtua kokonaiseen kirjaan? Aion kyllä ottaa siitä selvää.

Kansalliskirja sisältää tosiaan parin kolmen sivun mittaisia kohtauksia suomalaisista ja suomalaisuudesta. Tarkkanäköistä, humoristista ja lempeää kerrontaa, mutta myös kipeitä kohtaloita, surua. Ja haikeutta, sekä kivaa että ikävää haikeutta. Yksittäistä suosikkijuttua en osaa nimetä, mutta minua viehättivät mm. nämä kaksi: Hävityn arvokisafinaalin jälkeen ja Voitetun arvokisafinaalin jälkeen. Joskus sillä voitolla tai häviöllä on iso merkitys.

Näistä jutuista varmasti moni löytää itsensä tai ainakin itselleen tuttuja asioita. Minä jäin kaipaamaan vain lauantai-iltaa, kun saunan jälkeen koko perheen voimin katsotaan Napakymppiä ja syödään uunimakkaraa juustolla.

Lopuksi vielä linkki tuoreimpaan löytämääni Kansalliskirjan arvioon, mistä löytyy lisää linkkejä muiden blogeihin: Sanna/Luettua.

Minun suomalainen vaimoni

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni

((Finnen von Sinnen. Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010)

Siltala 2011, 245s.

Suom. Ilona Nykyri

Jouluostosreissulla kävin kirjastossa pitämässä hengähdystauon. Samalla sain lainaan Wolfram Eilenbergerin leppoisaksi kehutun kirjan Minun suomalainen vaimoni. Odotukset taisivat olla vähän liian korkealla, sillä Eilenbergin esittelemä Suomi tapoineen kuulosti omituiselta. Hyttyset, paarmat ja hirvikärpäset sekä kalastuskuvaukset tunnistin kyllä, hirvimetsällä tai saappaanheittokisoissa en ole ollut mutta toki olen niistä tietoinen. Niin ja sahdista olen kuullut, mutten ikinä maistanut. Enkä aio maistaakaan, vaikka joskus joku tarjoaisikin. Sen sijaan suomalaiset ihmiset kuulostivat kovin vierailta. Tai sitten oma sukuni ja ystäväpiirini on jotenkin poikkeavaa porukkaa.

Eilenbergin huomiot suomen kielestä olivat mielenkiintoisia ja olisin mielelläni lukenut niistä vähän enemmänkin. Toisaalta, enpä tiedä olisinko sittenkään jaksanut lukea jaaritteluun taipuvaista kerrontaa yhtään enempää.

No, ei tämä ihan huono kirja ole, mutta en kyllä lähde kehumaankaan. Syytän vielä uudestaan niitä korkeita odotuksia ja sitä, että selvästikään minun ja kirjoittajan huumorintajut eivät kohdanneet.

Naapurit

Inna Patrakova: Naapurit

Helsinki-kirjat 2011, 190s.

Venäjänkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Eero Balk

Joskus on ihan hyvä hengittää hetki ennen kirjasta bloggaamista. Inna Patrakovan Naapurit olisi toissapäivänä saanut kuulla kunniansa, mutta tänään tuntuu, että olihan tämä ihan ok.

Leppäset saavat mökkinaapureikseen Saimaan rannalle ökyrikkaan venäläispariskunnan. Yhteistä kieltä ei ole, mutta sehän vain helpottaa etäisyyden pitämisessä ei-toivottuihin tulokkaisiin. Mitä omituisemmalta uusien naapureiden elo näyttää (ja mitä enemmän se yöunia häiritsee), sitä lähempänä oman mökin myyminen on.

Patrakova kirjoittaa humoristisesti ja nopealla temmolla, mutta kovin vähäiseksi kirjan sisältö silti jää. Olisin toivonut enemmän kulttuuristen eroavaisuuksien kuvaamista, väärinkäsityksiä ja ymmärryksen hetkiä. Nyt kaikki jäi liiankin pinnalliseksi. Kirjan puolivälin tienoilla en enää odottanut kirjalta mitään ja kirja sai muutenkin uuden suunnan. Loppupuoli olikin viihdyttävä ja vauhdikas kirjan alkupuolenkin edestä.

Naapurit on ihan hupainen kirja, jota voin suositella vaikka krapulapäivän lukemistoon. Tai jos muuten sattuu kaipaamaan kevyttä lukemista, joka ei vaadi liiemmin keskittymistä.

Naapureista ovat lukeneet myös anni.M ja Susa P.