sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Otava 2004, 382s.

Tämä Kuopio-sarja näyttää pitävän otteessaan todella lujasti. En voinut edes harkita lukevani toisen osan jälkeen jotain muuta, vaan oli pakko päästä jatkamaan samojen ihmisten parissa.

Jään ja tulen kevät sijoittuu ajallisesti talveen 1940-1941 ja sitä seuraavaan kevääseen. Talvisota vaatii uhrinsa eikä sodan loppuminen kovin äkkiä helpota arkea, kun kaikesta on huutava pula. Tuomen perhe tekee parhaansa tullakseen toimeen, mutta tässä osassa keskitytään paljon myös monien naapureiden ja rouva Lehtivaaran elämän seuraamiseen.

Minä olisin mielelläni keskittynyt enemmän Tuomen perheen kuulumisiin, mutta pakko myöntää, että kiinnostavia hahmoja ne kaikki muutkin olivat. Ylipäätään tämän sarjan ihmiset ovat niin moniulotteisia ja uskottavia, että heistä kiinnostuu ja heihin kiintyy kuin huomaamattaan.

Todella hyvä kirja tämäkin. Kuvittelin pitäväni sarjasta nyt pienen tauon muiden kirjastolainojen eräpäivien lähestyessä, mutta en malta. :)

5 kommenttia:

  1. Mahtavaa lukea, että ehdit jo tähän toiseen osaan! Minäkin odotan nimenomaan Annan kohtalon pyörteitä lisää kakkososalta, mutta vaikka näkökulma laajenee, todennäköisesti kiinnostava on tämäkin. Kähkönen kuitenkin vielä odottaa... hirveä läjä muuta jonossa jo pöydällä odottamassa. Tämä menee minulla myöhään syksyyn. :-)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ikävää, kun ensimmäisen kommentin nieli muka verkkojen verkko, mutta sitten se olikin tallentunut, kun lähetin toistamiseen :-D... Blogger sutii! :-(

    VastaaPoista
  4. Ihana kansi ja nimi! Ilmeiseti kuitenkin kannattaa lukea muut osat ensin...

    VastaaPoista
  5. Paula, no mutta onneksi kommentit ovat aina tervetulleita :D Minä olen aika surutta nostanut Kähkösen kirjat nyt kaikkien muiden edelle, kun on tuntunut siltä että muuhun ei osaa keskittyä.

    Elma Ilona, Kyllä minä suosittelen lukemaan aiemmat osat ensin. Varsinkin kun näitä henkilöitä tulee koko ajan lisää, niin on helpompaa, kun edes osan taustat ovat jo valmiiksi tuttuja.

    VastaaPoista