Armada

Ernest Cline: Armada
(Armada, 2015)
Gummerus 2018, 373s.
Suom. J. Pekka Mäkelä

Ernest Clinen Ready Player One -romaani lunasti erikoispaikan sydämestäni viimeistään siinä vaiheessa, kun meidän 10-vuotias lukea posotti sen aivan innoissaan. Siinä kirjassa toimii aivan kaikki: idea, hahmot, viittaukset populaarikulttuuriin ja - oman kokemukseni perusteella - äänikirjatoteutus.

Armadaa odotinkin kielipitkällä ja kun kirjan sain, tuo samainen vitosluokkalainen jemmasi Armadan omaan huoneeseensa. Jostakin syystä hänellä ei se lukeminen oikein lähtenyt käyntiin ja sain jonkin ajan päästä lukea tämän ihan itse.

Armadassa alkaa tapahtua heti ensimmäisellä sivulla. Kesken oppitunnin Zack Lightman näkee ulkona avaruusaluksen. Ei mitä tahansa epämääräistä lentävää lautasta, vaan selkeän kopion Armada-videopelin aluksista. Ensireaktionaan Zack uskoo tulleensa hulluksi. Ei kukaan terve ihminen näe ufoja, keskellä päivää varsinkaan.

Nopeassa tahdissa alkaa kuitenkin tapahtua monia uskomattomia asioita ja tuossa tuokiossa Zack onkin yksi niistä henkilöistä, joiden käsissä on ihmiskunnan tulevaisuus. Oliko Zackin edesmenneen isän villeissä teorioissa videopelien perimmäisestä tarkoituksesta sittenkin jotakin perää?

Goodreadsissa olin pistänyt merkille, että Armada on saanut varsin laimeat arvostelut ja joitakin lyttääviäkin arvosteluja. Minä odotin tältä toimintaa ja viihdykettä ja molempia kyllä riitti ylenmäärin. Tässä kirjassa on lukuisia viittauksia vanhoihin peleihin ja elokuviin, mutta en tainnut tunnistaa niistä yhtäkään. Ehkä tämä oli etu, koska en joutunut lukemaan entuudestaan tuttuja juonikuvioita.

Minulle Armada oli mukavan veikeä toimintaviihdepaketti, jossa mielikuvitukselle on annettu runsaasti liikkumatilaa.