keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Lincoln Bardossa

George Saunders: Lincoln bardossa
(Lincoln in the Bardo, 2017)
Siltala 2018, 415s.
Suom. Kaijamari Sivill


Olen lukijana tavallaan vähän tylsä, sillä viihdyn oletusarvoisesti parhaiten varsin perinteisen kerronnan parissa. Tykkään kronologiasta, selkeästä kerronnasta ja suorasta tekstistä, joka ei yritä ilmaista asioita aina mutkan kautta.

Lincoln Bardossa on selkeästi kaukana mukavuusalueeltani, mutta silti se onnistui viehättämään suuresti.

Saundersin ensimmäinen romaani pyörii Abraham Lincolnin William-pojan kuoleman ympärillä. Yhdysvaltain sisällissota on täydessä vauhdissa, kun 11-vuotias William vilustuu ja kuolee. Abraham on lapsen menetyksestä suunniltaan ja vierailee poikansa kryptassa lukuisia kertoja. William itse seuraa isänsä käyntejä hautausmaalla oudosta välitilasta, bardosta, ja on tietenkin hämillään ja kauhuissaan kaikesta näkemästään.

Tarinaa kertovat vuorollaan muut hautausmaan bardossa jumissa olevat sielut sekä todellisista ja fiktiivisistä julkaisuista kerätyt tiedonpätkät. Teksti koostuu muutaman sanan tai sivun mittaisista vuorosanoista, joista koostuu lopulta melko selkeä kuva kunkin menneisyydestä ja siitä, mitä he oikeastaan nykyään ovat. Jokainen tulkitsee asioita omista näkökulmistaan, itselleen parhain päin.

Abraham Lincoln taas joutuu kohtaamaan kuoleman eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Miltä tuntuu jättää jäähyväisiä kuolleelle pojalleen ja tajuta sisällissodan aiheuttavan saman tuskan lukuisille muille?

Tavallaanhan tämä on vähän sekava kirja. Kun jokaisen pienen tekstipätkän perässä kerrotaan lähde tai kertoja, lukukokemus menee helposti hajanaiseksi. Onnistuin saavuttamaan lukiessa loistavan luku-umpion, jolloin kaikki ulkopuolinen todellakin pysyi jossain taustalla ja sain antautua täysin tekstin vietäväksi.

Virkistävän omalaatuinen teos!

6 kommenttia:

  1. Pidin myös! Lähdin ensin lukemaan kuin normikirjaa mutta kymmenen ekan sivun jälkeen oli otettava alusta kun tajusin, että tässä on nyt jotain ihan erilaista. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, Tätä oli kyllä jännä lukea, kun rakenne oli niin omanlaisensa! :)

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. Huomasin tämän kirjan kustantajan sivuilla, enkä oikein tiennyt haluanko lukea tämän vai en. Ehkä laitan tämän lukulistalle. - Hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Aurinkoista viikonloppua! :)
      Tätä kirjaa kannattaa kyllä kokeilla. On tosi vaikea sanoa, ketkä siihen ihastuvat ja ketkä ei, mutta minusta tämä oli oikein mainio.

      Poista
  3. Heh! Minä taas taidan olla lukijana aika lailla sun vastakohta. 😀Odotin tämän kirjan suomennosta kovasti, mutta olen jäädyttänyt sijani kirjastojonossa. Odotan kai jotain maagisen täydellistä Saunders-lukuhalun ilmaantumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, Oikea lukuhetki on ihan varmasti paikallaan!

      Ja joo, mä olen lukijana aika lailla tämmöinen mukavuudenhaluinen, että en hirveän suurella halulla hakeudu uusille urille ;)

      Poista