Iso härkä

Mikko Kamula: Iso härkä
Gummerus 2018, 602s.

Viime kesänä olin aivan myyty Mikko Kamulan esikoisteokselle, Ikimetsien sydänmailla. Jatkoa Juko Rautaparran perheen tarinalle saatiin tänä keväänä, eikä hehkutuksia tarvitse säästellä tämänkään kirjan kohdalla.

Iso härkä jatkaa sulavasti siitä, mihin Ikimetsien sydänmailla päättyi. Iso härkä piinaa Tenhoa unissa ja vähitellen kaikkien on uskottava, ettei kyse ole tavallisista painajaisista. Neljännesmies vaikeuttaa perheen elämää entisestään kohtuuttomilla vaatimuksillaan ja epäinhimillisellä käytöksellään. Tenho jatkaa tietäjänopissa, Varpu yrittää sopeutua uuteen rooliinsa perheessä ja Mateli tekaisee paran.

Totean saman kuin muutaman kerran aiemminkin: erikoisen hyvästä kirjasta on todella vaikea kirjoittaa blogiin! Juonesta en oikein halua paljastaa mitään, etten vain vahingossakaan pilaa mitään muilta lukijoilta. Kaikki, mitä tähän saan näpyteltyä, kuulostaa saman tien auttamattoman lattealta. Mutta olkoon, jatketaan.

Kirjassa tapahtuu paljon, mutta silti viimeisellä sivulla tuntui siltä, että tarina jäi aivan liian pahasti kesken. Kamulan teksti on todella vaivatonta luettavaa, sellaista että luulee lukevansa vain pari sivua, mutta jotenkin sivut kääntyvät huomaamatta niin että kohta onkin jo sata sivua luettuna.

Pidän yhtä lailla hahmoista ja ajankuvasta, kerronnasta ja juonenkulusta. Edelleen ihastelen sitä vaivattomuutta, jolla kodinhaltiat, menninkäiset sun muut hahmot ottavat tilansa ja roolinsa tässä tarinassa. En lokeroisi Metsän kansa -sarjaa fantasiaksi, korkeintaan jonkinlaiseksi (muinais)arkifantasiaksi.

Kolmannelle osalle aion raivata lukuvuoron sillä hetkellä, kun kirja ilmestyy.