 |
| Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta, Sensored Reality 1 Tammi 2018, 8h 27min. Lukija: Maija Lang |
Vuonna 2117 maailma ei ole enää entisellään. Vedenpinta on noussut ja Suomikin on muuttunut yhtenäisestä valtiosta muutamaksi kaupunkivaltioksi. Isänsä kuoleman jälkeen Meri-Tokiosta Helsinkiin muuttavalla 16-vuotiaalla Minakolla on monenlaisia vaikeuksia sopeutua uuteen ympäristöön. Pelifirmassa työskentelevä äiti on kiireinen, eikä koulu kiinnosta Minakoa, jolle isä on antanut lempinimen Bug, sillä kaikkein mieluimmin hän käyttäisi kaiken aikansa pelaamiseen.
Minako valitaan vähän väkisin erään uuden pelin betatestaajaksi. Peli sijoittuu keskiaikaiseen Japaniin ja uudenlaiset pelivälineet tekevät pelaamisesta ennennäkemättömän todellisen tuntuista. Kun peli lanseerataan suurelle yleisölle, Bugin siihen mennessä hankkimat pelitaidot joutuvat todelliseen koetukseen.
Beta aloittaa Sensored Reality -trilogian, jossa Bug selvittää isänsä kohtaloa ja jossa peleillä ja peliteollisuudella on keskeinen rooli. Jollain tasolla vertasin tätä kirjaa Ernest Clinen Ready Player Oneen, josta tehty elokuva julkaistiin tänä vuonna. Vertaaminen oli paitsi tyhmää myös turhaa, sillä vaikka molemmat sijoittuvat lähitulevaisuuteen ja molemmissa pelaaminen on keskeisessä roolissa, koen näiden kuitenkin olevan kaukana toisistaan. Clinen kirjassa ammennetaan runsaasti retropeleistä ja vanhoista elokuvista, kun taas Betassa ei juuri taakse päin katsella.
En ole mikään himopelaaja, mutta muutamiin peleihin olen kuitenkin itseni koukuttanut. Edelleen tahkoan Overwatchia ja Fortnitekin on tullut tutuksi, mutta tarinavetoisia pelejä en ole pelannut aikoihin. Silti Bugin pelihimo oli helposti tunnistettavissa. Ja kuka nyt voisi vastustaa noin realistisia pelejä!
Äänikirja ei ehkä ollut kirjalle paras mahdollinen formaatti. Luulin pitkään, että Bugin nimi oli Pak, enkä ihastunut lukijan tulkintaan Bugin puhetyylistä. Fyysisen kirjan lainasin kirjastosta vanhimmalle pojalle, joka kerrankin tarttui kirjaan ilman vastalauseita ja on jopa muutaman kerran ryhtynyt lukupuuhiin ilman kehotusta!
Pidän tästä, että peleistä kirjoitetaan myös kirjoja. Pelit ja kirjathan eivät ole sellaisia, että pitäisi valita jompi kumpi, vaan voi aivan hyvin valita molemmat.
----
Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti