lauantai 12. toukokuuta 2018

Emma 1-10

Kaoru Mori: Emma 1-10
Sangatsu Manga 2002-2008, 2017s.
Suom. Katariina Kauppila (osat 1-7)
Matleena Paukkunen (osat 8-10)

Kaoru Morin 1900-luvun alkuun sijoittuva Emma-sarja oli kevyttä viihdykettä haastavan arjen keskellä. Eläköityneen kotiopettajattaren piikana vuosikaudet työskennellyt Emma ihastuu yläluokkaiseen William Jounseen (jonka nimi sarjan loppupuolella muuttuu Jonesiksi). Vaikka luokkayhteiskunta alkaa hiljalleen murtua, eivät "epäsäätyiset" suhteet kaikkien silmissä ole suotavia ja Emmakin koettaa taistella tunteitaan vastaan. Ihastuminen (ja rakkaus) on kuitenkin molemminpuolista ja monien vastoinkäymisten jälkeen luvassa on onnellinen loppu.

Emman ja Williamin tarina kestää oikeastaan vain seitsemän osan verran, sillä kolme viimeistä osaa ovat kokoelma lyhyitä taustatarinoita sarjan muista henkilöistä. Muutamassa tarinassa Emma ja Williamkin ovat sentään mukana.

Vähän tässä sarjassa alkoi puuduttaa kaikki se pidättyvyys yhdistettynä niin kovin palavaan rakkauteen. Ehkä olen hirveän huono lukemaan ihmisten ilmeitä ja eleitä (etenkin sarjakuvissa) ja siksi rakastuminen tuntui olevan kaukana kaikista näistä jäykistä olemuksista ja pälyilevistä, punastelevista katseista.

Emma ei ole Aron morsianten veroinen kokonaisuus, mutta oikein laadukasta mangaa kuitenkin.

2 kommenttia:

  1. Tässä sarjassa huomais kyllä varsin hyvin Kaoru Morin kehittymisen sarjakuvatekijänä, alkupuolella on vielä vähän kömpelöä ja tuo varsinainen sarja nyt oli mitä oli, mutta noissa kolmessa viimeisessä kirjassa vasta on selvästi osaaminen hyppysissä, ja siitä oli sitten hyvä jatkaa Aron morsiamiin.

    Ja tavallaan huvittava huomata tekijän tyyli "haluan piirtää asian X" ja sitten laitetaan tarina jossa X on keskeisessä osassa, ja saada se vielä jotenkin toimimaan (kuten vaikka tarina jossa keskeisessä osassa oli selvästi saada piirtää niitä pieniä tavaroita joita se yksi sisäkkö osti, tai sarja jossa keskitytään eri henkilöiden käsien piirtämiseen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, minä en jaksanut edes kaikkia niitä jälkikirjoituksia lukea, mutta kiinnitin huomion samaan asiaan! Että ensin on jokin juttu, mitä haluaa piirtää ja sitten kirjoittaa tarinan siihen ympärille.

      Aron morsiamiin verrattuna piirrostyyli on tässä aika tavalla niukempi, mutta ihan hyvinhän tämäkin toimi.

      Poista