Noidan käsikirja

Lynn Myring, Eric Maple, Eliot Humberstone: Noidan käsikirja
Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia
Tammi 2018, 189s.

Voi tätä nostalgiapaukkua!
Luin ala-asteikäisenä Noidan käsikirjaa niin usein, etten osaa lähteä edes arvioimaan lukukertojen määrää. Luin ja luin, vaikka myös pelkäsin ihan järkyttävän paljon.

Ja tiedättekö miltä tämä kirja tuntui nyt, liki 30 vuotta myöhemmin?
No ihan samalta!

Kirjan ensimmäinen kolmannes kertomuksineen ihmissusista, vampyyreistä ja paholaisista oli sellaista mietoa ja helposti siedettävää jännitystä. Luin lähes tyynesti kertomuksia epäonnisesta Arnold Paolesta, joka teki parhaansa jotta ei muuttuisi vampyyriksi ja Jean Grenierista, joka kuvitteli olevansa ihmissusi ja käyttäytyi sen mukaisesti.

Toisessa osassa käsitellään kummituksia. Aivan kuten lapsena, nämä jutut saivat niskakarvani nousemaan ja korvani kuulemaan olemattomia. Borleyn pappilan lukuisat kummitukset, erityisesti uuden pappilan ikkunasta sisään tuijottava nunna, ovat minusta ihan hirvittävän pelottava!

Viimeistä kolmannesta lukiessa jännitys onneksi laimeni olemattomiin. Hypnoosi, ennustaminen tai Uri Geller kykyineen eivät minua pelottaneet, joten saatoin sulkea kirjan tyytyväisenä itseeni ja siihen, kuinka olen kasvanut isoksi, enkä enää pelkää ihan niin helposti.
Vaikka pelkäsinkin.

Kirjan kuvitus on ehkä hieman vanhahtavaa, mutta tällaistahan sen kuuluukin olla! Olin jo etukäteen hehkuttanut Noidan käsikirjaa esikoiselleni, joka tutkikin kirjan kantta kiinnostuneena. Mutta luettuaan muutaman sivun hän katsahti minuun epäuskoisena ja ihmetteli, miten tällaiset jutut oikein pelottavat ketään. Mikä tyrmistys! Se on tuo nykynuoriso niin outoa.

Noidan käsikirja on muuten nimenä hyvin harhaanjohtava, sillä näiden kansien sisällä ei puhuta noidista ollenkaan.