Pako

Tuula Kallioniemi: Pako
Otava 2015, 126s.

Viimeisin iltasatuvalinta meinasi lipsahtaa jo liiankin jännäksi. Ensimmäisenä iltana keskimmäinen ilmoitti kahden ensimmäisen luvun jälkeen, että lopetetaan tähän ja luetaan päivällä lisää. Näin teimme ja lopulta kirja tulikin luettua enimmäkseen päiväsaikaan yöunien turvaamiseksi.

12-vuotias Matilda on soutanut autioksi luulemaansa saareen kuluttamaan taas yhtä tylsää, yksinäistä päivää. Vanhemmat eivät ole kotona, eikä Matildalla ole ystäviäkään. Yksinäisen murjottamisen keskeyttää äkäinen mies, joka ilmoittaa Matildan olevan yksityisalueella. Nopesti nouseva ukkonen estää kuitenkin Matildan poistumisen saarelta ja kohta tyttö huomaa olevansa vankina synkässä, syrjäisessä mökissä. Toisaalla saman ikäinen Samuel tuskailee, sillä perhe on jälleen kerran muuttanut uudelle paikkakunnalla, eikä Samuel tietenkään tunne sieltä ketään. Uutta naapurustoa tutkiessaan Samuel huomaa umpeen kasvaneen tien, jonka päästä hän löytää hylätyn mökin. Siitä tulisi mainio piileskelypaikka!

Pako on jännittävä tarina, jossa lasten on syystä tai toisesta selviydyttävä ilman aikuisten apua. Lapset (ne, joille tätä luin) tuntuivat pitävän erityisen paljon siitä, että kirjan aikuiset olivat lähinnä poissa tai muilla tavoin epäluotettavia. Kirjan lapset eivät siis olleet hankaluuksissa siksi, että eivät pyytäneet apua, vaan siksi että eivät sitä saaneet.

Minua hirvitti, oliko tarina tuolle eskarin aloittavalle aivan liian jännittävä, mutta ei tuntunut olevan. Kuutoselle menevää esikoista taas nauratti ääneen tämä seuraava pätkä:

"Samuel ei tiedä ketään omanikäistään, jolle vielä luettaisiin ääneen. Äiti ei tajua, että Samuel menee kuudennelle. Hän luulee varmaan, että Samuel on vielä kuuden vanha. Äiti on älytön. Lukeminen on älytöntä. Ääneen lukeminen on kaikkein älyttömintä. Samuel inhoaa kirjoja."

 Onneksi saan lukea ääneen vielä jatkossakin kaikille lapsille.