Onnen tunti

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

Otava 2011, 287s.

"Muistan äkkiä mummon kertoneen, että viimeisenä iltanaan ukki oli katsonut "Levyraatia".
- Huono ohjelma, ukki oli sanonut, vetäytynyt makuukamariin ja kuollut."

Onnen tunti oli yksi niistä syksyn uutuuskirjoista, joita odotin eniten. Pidän kovasti Härkösen selvästi omanlaisesta äänestä ja tyylistä sekä ronskista huumorista. Hänellä on myös kyky kirjoittaa vakavista asioista osuvasti mutta ilman turhaa paatosta ja säälittelyä.

Onnen tunti kertoo Tuulan ja Harrin uusioperheestä, johon kuuluu vanhempien lisäksi Tuulan 10-vuotias poika, Roope. Koska Tuula ja Harri eivät voi saada omia lapsia, Tuula alkaa miettiä sijaisperheeksi ryhtymistä. Aika nopealla tahdilla alkaakin tapahtua ja hyvin pian tarvittava PRIDE-koulutus on käyty ja heille sijoitetaan 5- ja 8-vuotiaat sisarukset, Venni ja Luke.

Kirjassa ehditään käsitellä monia vaikeita asioita lapsuuden traumoista siihen, miten kohtuuttoman pitkiä odotusajat erilaisiin terapioihin on. Sijaisvanhemmuus tuo mukanaan ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita, eikä lastensuojelukaan lopulta tunnu olevan aina lapsen asialla. Tarina kaikessa kamaluudessaan on ikävä kyllä uskottava. Uskon, että Anna-Leena Härkönen on tehnyt runsaasti taustatyötä tätä kirjaa varten.

Luin Onnen tunnin vauhdilla, aloitin illalla ja lopetin aamulla. Nukuin sentään välissä. Tämä oli hyvä. Oikein hyvä. Minusta tässä ei ollut mitään liikaa, mutta mielelläni olisin seurannut sijaiskoti-elämää hiukan pidemmällekin.

Onnen tuntia on luettu ahkerasti muuallakin. Nopean googlailun tuloksena löysin kirjan ainakin näistä blogeista, saa huomauttaa, jos joku on jäänyt pois: Järjellä ja tunteella, Mari A:n kirjablogi, Luettua ja P.S. Rakastan kirjoja.