Vanhan koulukaverin kanssa muisteltiin jokin aika sitten lukioaikojen äidinkielentunteja. Meillä oli pätevä mutta vähän pelottava opettaja, joka piti yllä tiukkaa kuria meidän tyttöluokallemme. Yhdellä äikänkurssilla meidän piti ryhmissä valita luettavaksi kirja ja katsoa sitten siitä tehty elokuva. En muista, miten päädyimme Anna Liisaan, mutta luulen sen olleen opettajan ehdotus. Lukioikäisen minun mielestä Anna Liisa oli loppua lukuunottamatta hyvä, niin kirjana kuin elokuvanakin. (Katsoimme vuoden -88 version, jossa pääosaa esitti Anna-Leena Härkönen.) Nyt halusin kokeilla, millaisen vaikutuksen Anna Liisa tekee melkein 15 vuotta vanhempaan minuun.
Hämmästyin Anna Liisan tarinan tuoreudesta. Vaikka näytelmä on julkaistu 1895, ei edes käytetty kieli tuottanut hankaluuksia. Tarina on pääpiirteissään varmasti tuttu: häitään odottava Anna Liisa joutuu kohtaamaan nuoruutensa erheen ja synkän salaisuuden kun talon entinen renki ja Anna Liisan silloinen ihastuksenkohde, Mikko, saapuu vaatimaan Anna Liisaa itselleen. Sen sijaan, että suostuisi Mikolle vaimoksi pitääkseen salaisuutensa, Anna Liisa tunnustaa synnyttäneensä ja surmanneensa aviottoman lapsen neljä vuotta aiemmin. Järkytys on suuri niin Anna Liisan vanhemmille kuin sulhasellekin, sillä Anna Liisa tunnetaan koko pitäjässä rauhallisena ja ihanteellisena tyttönä.
Oikeastaan yllätyin siitä, miten lukukokemus pysyi aika lailla samanlaisena kuin nuorempana. Anna Liisan ahdistus tuntui vahvasti, pelot ja syyllisyys, lapsen vahingossa aiheutettu kuolema: kaikki tunteet tulevat hyvin lähelle. Mutta se loppu. Juuri ennen kuuliaisjuhlia Anna Liisa tulee uskoon "Äiti, nyt lankesi taivaan valo sieluuni! Nyt tiedän, mitä minun tulee tehdä, että saan armoa ja anteeksiantamusta." Ja tämä pilasi minulta paljon. En lähde selvittelemään omia suhteitani uskontoon tarkemmin, mutta lyhyesti voisi todeta, että tietynlainen uskonnollisuus nostaa niskavillani jykevästi pystyyn. Mielestäni Anna Liisa teki oikein tunnustaessaan rikoksensa ja kantaessaan vastuunsa, eikä tehnyt itsemurhaa tai suostunut Mikon vaimoksi vasten tahtoaan. Mutta edelleen pyhät henget ja kirkkaat valot vievät pisteitä hyvin paljon.
Nyt on pienemmällä lapsella niin kova nälkä, että en ehdi keksiä sopivaa aasinsiltaa kirjan ja tämän Maija Vilkkumaan Anna-Liisa-biisin välille, mutta minusta siinä on tavoitettu juuri oikea tunnelma.
Minäkin olen (etenkin fanaattiselle) uskonnollisuudelle vähän allerginen.
VastaaPoistaAnna-Liisassa se ei kuitenkaan häirinnyt. Koin sen lähinnä aikalaisena ilmiönä, sekä tietyllä tapaa myös canthmaisena näpäytyksenä; rikollinen (etenkin nainen) ei voi saada armoa ja anteeksiantamusta ilman uskonnollista valaistumista.
Tämä on tulkittu myös Anna-Liisan hysteriana (hysteriaan usein liittyi voimakkaat uskonnolliset kokemukset). Siitä lisää avaa Minna Maijalan väitöskirja Passion vallassa (suosittelen!). Hysteria-tulkinta mielestäni sopii tähän loppuun aika hyvin.
Morre, nimenomaan sellainen fanaattinen uskonnollisuus aiheuttaa minulle vaikeita allergisia oireita.
VastaaPoistaHyvä pointti tuo uskonnollisuus aikalaisilmiönä. Mutta tuosta hysteria tulkinnasta pidän vielä enemmän ja kuulostaahan sekin täysin järkeenkäyvältä! Eli ehkäpä minun ei tarvitsekaan vähentää Anna Liisan pisteitä uskontoverukkeella :)
Tuo Minna Maijalan väitöskirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Jos se löytyy meidän kirjastosta, niin voisinpa selailla sitä muiden lukemisten ohella. Kiitos vinkistä!
Anna-Liisa on tullut elämässäni vastaan monta kertaa. Ensimmäisen kerran luin näytelmän lukiossa. Sitten Anna-Liisa näytettiin televisioelokuvana (oliko siinä pääosassa Anna-Leena Härkönen, muistankohan oikein?) ja 2000-luvun alussa näin Anna-Liisan opiskelukaupunkini Joensuun kaupunginteatterissa Mikko Roihan melko rohkeana, modernina ohjauksena. Joka kerta näytelmä on puhutellut minua.
VastaaPoistaCanthin teksti on monin osin edelleen raikasta ja luulen, että Canthin tarkoituskin oli olla Anna-Liisan puolella ahdasmielistä uskonnollisuutta vastaan.
Katja, ainakin yhdessä elokuvaversiossa Anna-Leena Härkönen esittää pääosan, ehkä olet nähnyt juuri sen? Minä en ole nähnyt yhtään teatteriversiota, mutta uskon että Anna Liisa on yksi niistä näytelmistä, joista on vaikea edes tehdä huonoa versiota.
VastaaPoista