Chris Cleave: Poikani ääni
(Incendiary, 2005)
Gummerus 2012, 338s.
Suom. Irmeli Ruuska
Poikani ääni on miehensä ja pienen poikansa jalkapallo-otteluun tehdyssä terrori-iskussa menettäneen äidin kirje Osama bin Ladenille. Äiti toivoo, että kirje saisi Osaman lopettamaan ihmisten räjäyttelyn. Nainen (jonka nimi ei käy ilmi) kertoo rehellisesti elämästään ennen ja jälkeen terrori-iskun, eikä yritä maalata kenestäkään siloiteltua kuvaa. Vaikka nainen on kotonaan iskun tapahtuessa, hän loukkaantuu vakavasti kiiruhtaessaan etsimään miestään ja lastaan. Edessä on tuskallinen ja epätoivoinen yritys jatkaa elämää ilman rakkaimpiaan.
Jo alkuun nainen toteaa olevansa surkea kynäniekka ja teksti onkin kauttaaltaan puhekielistä, eikä kielioppisääntöjä ole liikoja noudatettu.Tyyli tuntuu sopivan kirjaan hyvin, mutta jokin tarinassa esti eläytymästä siihen. Pelkäsin nimittäin, että näin loppuraskaudesta hormonit pitäisivät huolen siitä, että itkeä vollotan silmät päästäni enkä päästä tuota meidän omaa 4v 3kk:n ikäistä poikaa silmistäni hetkeksikään, mutta toisin kävi. (Naisen poika oli siis juuri saman ikäinen, kirj.huom.) Alussa kyllä tuntui pahalta kertojan puolesta, mutta mitä pitemmälle luin, sitä enemmän ihmiset ärsyttivät minua. Ehkä syy oli siinä, miten kukaan kirjan keskeisistä hahmoista ei ollut järin mukava. Kertoja pettää miestään mm. terrori-iskun tapahtumahetkellä ja jättää toisinaan lapsen yksin kotiin nukkumaan lähtiessään pubiin etsimään panoseuraa. Jasper, mies jonka kanssa nainen touhuaa, menettää iskun jälkeen otteensa omasta elämästään ja ajautuu käyttämään kokaiinia. Jasperin naisystävä, Petra, taas on äärimmäisen urakeskeinen ja ensivaikutelmaltaan kylmä ihminen.
Vaikka itse en tähän kirjaan oikein ihastunutkaan, on pakko myöntää että Cleave kuvaa ihmismielen hajoamista erittäin todentuntuisesti. Tavasta, jolla nainen näkee milloin kenenkin syttyvän palamaan, tulee mieleen Rescue men Tommy Gavin. (Hyvä sarja, suosittelen.) Kirja jätti vähän hömelön olon, sillä odotin tältä järisyttävää tunnekuohua ja sydämeenkäyvää tarinaa.
Kirjan alkuperäiseen julkaisupäivään liittyy muuten erittäin ikävä sattuma, josta voi lukea mm. täältä Minnan blogista.
Hmm... Saatanpa kokeilla tätä, kiitos vinkistä!
VastaaPoistaMinä pidin tästä lopulta tosi paljon, vaikka kirja oli ihan erilainen kuin olin kuvitellut ennakkoon. Loppu meni vähän överiksi, mutta kiinnyin kertojaan virheineenkin, erityisesti hänen ääneensä. Ja tästä päästäänkin siihen, että en osaa sanoa, mitä mieltä olisin kirjasta ollut suomeksi luettuna. Luulen, että käännöstyö on ollut hyvin haastava.
VastaaPoistaAion ehdottomasti lukea tämän kunhan saan ensin käsiini, sillä pidin hänen edellisestä käännöksestä niin paljon. Vähän kyllä jänskättää, mitä pidän ;)
VastaaPoistaNorkku, kokeile ihmeessä :)
VastaaPoistaKaroliina, Samaa mieltä, loppuratkaisu oli liikaa. Suomennos tuntui ihan onnistuneelta, vaikka toki hetki menikin, että tottui lukemaan "huonoa kieltä".
Susa, Minä pidin Little Beestä paljon silloin tuoreeltaan, mutta ajan kanssa kirja tuntuu menettävän hohtoaan. Ehkä tämän kanssa käy päinvastoin ja tajuan kirjan hienouden vasta jälkikäteen. :)
Mä aloitin lukea kirjaa viime kevättalvesta, mutta en saanut sitä koskaan loppuun. Siis enkuksi.
VastaaPoistaOma poika oli silloin isänsä kanssa vierailla mailla, joten ei tuntunut oikein kivalta kirjalta lukea siihen aikaan. En usko, että palaan kirjaan muutenkaan enää.
Mari A, Auts, tuollaiset lukuolosuhteet eivät todellakaan kuulosta parhailta mahdollisilta tämän kirjan lukemiseen. Ehkä tulisi eläydyttyä liikaakin :/
VastaaPoista