Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää
(Afterwards, 2011)
Gummerus 2013, 473s.
Suom. Tero Valkonen
Pidin todella paljon Rosamund Luptonin edellisestä kirjasta, Sisaresta, jonka luin vuosi sitten englanniksi. Silloin olin vakuuttunut siitä, että tulen pitämään myös tästä toisesta kirjasta (joka tosiaan löytyy omasta hyllystä englanninkielisenä, mutta joka ehti ilmestyä suomeksi ennen kuin sain sen luettua).
Sidley Housen yksityiskoulun liikuntapäivä keskeytyy, kun koulussa sattuu tulipalo. Valtaosa oppilaista ja työntekijöistä on onneksi ulkona urheilemassa, mutta Gracen tytär Jenny on edelleen sisällä. Hetkeäkään epäröimättä Grace syöksyy sisälle kouluun ja sakenevasta savusta ja kuumuudesta välittämättä yrittää löytää tyttärensä.
Mitä jäljelle jää on tavallaan kovin samanlainen, kuin Sisar. Tässäkin on tapahtunut jotakin traagista, ehkä rikos, ja niin kertoja kuin lukijakin saavat tietää tapahtumista palan kerrallaan. Kun tapahtumien kulku näyttää jo selvinneen, käykin ilmi jotain uutta, joka keikauttaa kaiken päälaelleen.
Mutta siinä missä Sisar suorastaan vaati tulla luetuksi mahdollisimman pian, Mitä jäljelle jää tuntui välillä miltei puuduttavalta. Mitään selkeää syytä paikoittaiselle tylsyydelle en ole keksinyt. Ehkä Grace on kertojana liian kömpelö, tai sitten asioiden toistaminen kyllästytti. Lupton kuvaa mainiosti ihmisten välisiä suhteita ja sitä, miten esimerkiksi Gracen käsitys joistakin ihmisistä muuttui tarinan edetessä. Mutta sitten taas, vähempikin alleviivaaminen olisi riittänyt. En olisi pistänyt pahakseni pientä tiivistämistäkään.
Mitä jäljelle jää ei ole huono kirja, mutta tällä kertaa odotukseni taisivat olla liian korkealla. Mielelläni luen Luptonia jatkossakin.
Olet oikeassa: Vähemmällä kirja olisi ollut parempi. No, pidin silti, mutta toistoa oli hiukan liikaa, joten arvelen puudutuksen tunteen tulleen siitä.
VastaaPoistaLupton on taitava koukuttaja, mutta myös lahjakas kirjoittaja. Olin tehnyt paperille huomioita erittäin upeista virkkeistä perusteluineen, mutta kun kirja oli luettu, en löytänyt muistilappuani mistään. Harmittaa, sillä harvoin haluan painottaa näin jonkun kirjallista kykyä. Eri asia on sitten, miellyttävätkö Luptonin aihevalinnat...Minulle nämä ovat olleet molemmat, siis Sisar ja tämä, kuin laatuthrillereitä.
Harmi, ettei Luptonin uusin ihan odotuksia lunastanut. Itse pidin tästäkin, en tosin yhtä paljon kuin Sisaresta. Sisaressa oli se Lontoo... :)
VastaaPoistaMulla on tämä(kin) lukulistalla. Ei mitenkään silmittömän innostusta vastaanottoa tunnu saaneen, joten nyt vähän mietityttää, pitäisikö sittenkin lukea mieluummin tuo Sisar. :P
VastaaPoistaLeena, Olihan se toisteisuus myös hyvä asia, koska silloin uudet näkökulmat näyttivät tilanteet uudessa valossa, mutta silti... Vähemmälläkin olisi tullut hyvä. Ja totta puhut, Lupton osaa kirjoittaa hyvin!
VastaaPoistaAnnika K, Pitäisi varmaan oppia olemaan asettamatta liikaa odotuksia yhtään millekään kirjoille :) koska eihän tämä huono kirja ollut, vaikkei mielestäni Sisaren tasolle yltänytkään.
Tii, Minä suosittelen Sisarta enemmän. Mutta toisaalta, ehkä tämä kirja pääsee enemmän oikeuksiinsa, jos ei ole vertailukohteena Sisarta? No, Luptonia suosittelen joka tapauksessa :)