Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika
(はだしのゲン 1, 1973)
Jalava 2006 (2. painos), 273s.
Suom. Kaija-Leena Ogihara
Hiroshiman poika -sarjassa kuvataan Gen-pojan näkökulmasta toisen maailmansodan viimeisiä hetkiä Hiroshimassa. Genin isä vastustaa sotaa ja antaa sen näkyä ja kuulua, mikä aiheuttaa ongelmia niin isälle itselleen kuin muillekin perheenjäsenille. Petturin lasten kanssa ei saa leikkiä, mutta heille saa luvan kanssa aiheuttaa ikävyyksiä, eikä petturin vaimolle saa antaa edes ruoka-apua. Perheen vehnäviljelmä turmellaan täysin ja ravinnonpuute on koitua raskaana olevan äidin kohtaloksi. Vanhin veli ilmoittautuu vapaaehtoiseksi lentojoukkoihin vastoin vanhempiensa toiveita, eikä hänen päätään saa kääntymään edes vahvasti päihtyneen sotilaan raa'at kertomukset sodan todellisuudesta.
Albumissa kotirintaman elämää kuvataan aidon tuntuisesti, lapsen näkökulmasta. Luultavasti juuri näkökulma hiukan pehmentää pahinta raadollisuutta tai sitten tarinaa keventää mangalle tyypilliset ilmeet ja eleet. Lasten ilmeet kun ovat lähinnä koomisia silloinkin, kun he saavat selkäänsä. Tämä sarjan ensimmäinen osa päättyy Hiroshimaan pudotettuun atomipommiin, jonka aiheuttama tuho oli järkyttävä. Gen kuuluu eloonjääneisiin, mutta kaikki perheenjäsenet eivät ole yhtä onnekkaita.
Hiroshiman poika on ensimmäinen suomennettu manga-albumi. Nakazawa on kirjoittanut sarjaan ainakin kymmenen osaa, mutta ilmeisesti suomeksi on käännetty vain kaksi ensimmäistä. Tämä ensimmäinen osa on painettu "länsimaalaisittain", eli sitä luetaan samoin päin kuin vaikkapa Aku Ankkaa, eikä takakannesta lähtien. Myös ruudut on käännetty vastaamaan vasemmalta oikealle -lukijan tapoja, mutta puhekuplien järjestyksen muuttaminen ei ole sujunut kommelluksitta. Melko usein vasemmanpuoleisen puhekuplan teksti oli jatkoa tai vastaus oikean puoleisen puhekuplan sisältöön.
Siskon hyllyssä oli myös sarjan toinen osa, jota en ehtinyt lukea, mutta selasin sen läpi. Se näytti luonnollisesti surulliselta, ankealta ja hirveältä. Ehkä luen sen kunnolla joskus myöhemmin.
Hiroshiman poika on olennainen osa ihmisen akuankkavaiheen jälkeistä sarjakuvallista yleissivistymistä. Itse olen lukenut vain tämän ensimmäisen osan, ja ensipainoksen: pitkään olimme sen varassa, kun tuon kakkosen suomentamisesta on verraten lyhyt aika. Vaan jotenkin tuli semmoinen tunne, että ei ole olennaista, miten tarina jatkuu. Atomipommin aiheuttamien karmeuksien rehdintuhti kuvaus jätti terveellisiä arpia mieleen. Ja onhan tässä semmoinen pieni pelkokin, että mitä jos se jatkuukin... onnellisesti!
VastaaPoistaTätä olisi terveellistä luetuttaa kouluissakin. Ydinaseet ovat yhä olemassa, vaikkei niiden pelkääminen olekaan enää muodissa. Seurauksena tästä ovat "keskustelu"foorumeilla äyskivät täysin pihalla olevat nuoremmat imbesillit, jotka ehdottavat joka afganistanin, irakin ja syyrian ratkaisumalliksi jotain "miniydinpommeja".
He eivät ole nakazawojansa lukeneet.
Janne, Oi kyllä, tätä olisi aiheellista luetuttaa koululaisille! Varmasti sarjakuvamuoto olisi oppilaillekin se helpommin lähestyttävä ja houkuttelevampi vaihtoehto kuin Tuntematon sotilas (joka kyllä sekin on hyvää luettavaa).
PoistaAtomipommin vaikutukset unohtuvat aivan liian helposti. Luen tällä hetkellä Edita Morrisin Hiroshiman kukkia - jonka muuten luin ensimmäisen kerran yläasteella - ja siinä käy hirveän hyvin ilmi se, kuinka suurta tuhoa pommi teki. Eikä vain tappamalla kuusinumeroisen määrän ihmisiä, vaan aiheuttamalla elinikäisiä vammoja niille, jotka jäivät henkiin. Unohtamatta niitä vaikutuksia, joita säteilylle altistuneiden lapset joutuivat kohtaamaan.
Minua kyllä kummastuttaa, miksi tätä sarjaa ei ole suomennettu enempää? Sarja on selkeä klassikko ja vaikka suurin mangabuumi taitaa olla ohi, sarjakuvia kuitenkin luetaan paljon. Luulisi, että kysyntää olisi. (Mitä pikaselailulla tuosta toisesta osasta huomasin, niin ei se elo kyllä onnellista ollut :/ )