Maria Peura: Ja taivaan tähdet putoavat
Teos 2014, 344s.
Aloittelin Ja taivaan tähdet putoavat -kirjan lukemista jo alkusyksystä. Silloin lukuhetki ei ollut lainkaan oikea ja aloitinkin kirjan uudestaan alusta vasta joulutohinoissa. Miksikään jouluhenkeä nostattavaksi kirjaksi tätä ei kyllä hyvällä tahdollakaan voi sanoa, mutta noin muuten olin vastaanottavaisempi ja luinkin Peuran uusimman muutamassa päivässä.
"Ja jonakin lauantaina, kun olin television katsomisen sijasta suostunut yhdessä äidin kanssa tutkimaan Jumalan sanaa, äiti sanoi, että saan palkinnoksi pyyhkiä pölyt."
Naalasessa, vahvasti lestadiolaisessa ympäristössä kasvanut Anni on kokenut rankan avioeron. Miehellä on jo uusi nainen rinnallaan, mutta Annin elämä on pahasti solmussa. Lohtua hän hakee ja saa Lars levi Laestadiuksen teksteistä, joita hän ahkerasti lukeekin. Teini-ikäinen tytär, Mirka, ajautuu eron ja asuinpaikanvaihtumisen jälkeen huumeporukoihin ja käyttäytymishäiriöt pahenevat aivan uusiin mittoihin. Mirka siirretään pienryhmään, jossa Mirka viimeinkin tuntee tulevansa hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Vielä kun hänelle löytyy sopiva terapeutti ja Annille netistä lupaavan oloinen mies, alkaa näyttää siltä että elämä kääntyy pitkästä aikaa hyväksi. Salakavalasti Mirkan terapia muuttuu kuitenkin kummalliseksi manipuloinniksi ja yksityistapaamiset ryhmäterapiaan. Hengähdystauko on ohi.
Ja taivaan tähdet putoavat oli väkevä kirja. En ole tämän tyyppisen tajunnanvirtaisen ja runollisen kerrontasekoituksen ystävä ja myönnän olleeni välillä vähän pihalla siitä, mitä tulin lukeneeksi. Kuitenkin tarina kurkottelee inhottavilla lonkeroillaan, tarttuu niillä kiinni eikä anna rauhaa ja lukemista oli pakko jatkaa. Olen hyvin iltauninen, mutta tämän kirjan kanssa valvoin puoli yhteen, kun en vain voinut jättää sitä kesken.
En pitänyt kenestäkään tämän kirjan henkilöstä. Jokaisella tuntui olevan niin paljon tuijoteltavaa omassa navassaan, että läheisten hätä jäi huomaamatta. Voi kuinka monta kertaa ravistelin kirjaa siiinä toivossa, että henkilöt havahtuisivat katsomaan ympärilleen, kuuntelemaan toisiaan.
Pidin tästä kirjasta paljon, mutta kirjan loppu oli minusta käsittämätön. Aivan kuin sovittu sivumäärä olisi tullut täyteen ja loppuratkaisu olisi pitänyt sulloa liian pieneen tilaan. Televisio-ohjelmissa olen nähnyt paljonkin sellaisia rytinärytinä - leikkaus - onnellinen/onneton loppu -ratkaisuja, enkä pidä niistäkään. Kirjaan moinen istuu mielestäni vieläkin huonommin. Ei kaikkea tarvitse selostaa pilkulleen, eikä selvittää mitä kenellekin vuoden päästä kuuluu, mutta minä pidän siitä, että tarinassa säilyy jonkinlainen loogisuus. Jos tilanne on näyttänyt kaikinpuolin toivottomalta, ei se voi tyhjällä rivinvälillä muuttua hyväksi taas.
Joka tapauksessa Ja taivaan tähdet putoavat oli mieleenpainuva ja piinallisesti otteessaan pitävä kirja. Hieno, vaikka en lopusta pitänytkään.
Minäkin sain tämän viime yönä luettua, pistelin puoliväkisellä sivuja menemään että saan tarttua seuraavaan kirjaan. Ei ollut minunkaan juttu. Olin välillä ihan kuutamolla oliko esim ne Mirkan terapiassa kertomat isäjutut oikeasti tapahtuneet vai jossittelua, kun kumpaakin tuntui sikinsokin esiintyvän... ja se loppu tosiaan töksähti.
VastaaPoistaJane, loppuratkaisu tuntuu edelleen oudolta… Ja totta, osasta jutuista ei oikein tiennyt, onko kyseessä todelliset muistot vai jokin kuviteltu tai vahvasti väritetty tapaus. Silti minuun juoni vaikutti siten, että oli pakko jatkaa lukemista tekstin haastavuudesta huolimatta. :)
PoistaMinua tämä kirja kiinnostaa kovasti, olen lukenut Peuralta yhden kirjan joka myös rankan aiheen vuoksi jäi mieleeni (nimi taisi olla On rakkautes ääretön tjsp?). Tämäkin menee nyt ehdottomasti varaukseen kirjastosta.
VastaaPoistaSanna, Minä en ole muuta Peuralta lukenut, enkä tämän perusteella hirveästi kiinnostunutkaan. Etenkin nyt kun kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, loppuratkaisu ihmetyttää entistä enemmän.
Poista