Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen
Siltala 2014, 266s.
Tieto-Finlandia -ehdokkaanakin ollut Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen ei alunperin herättänyt minussa oikeastaan minkäänlaista mielenkiintoa. Ajattelin, että tämä on luultavasti kuivakka ja moralisoiva opus, jossa syyttävä sormi heiluu kiivaasti syyllisestä toiseen. Jokin kuitenkin sai lainaamaan tämän kirjastosta, mutta tartuin siihen vasta sitten, kun huomasin että tästä on varauksia ja laina-aika umpeutuu pian. Päätin vilkaista, millaista teksti on ja oletin jättäväni kirjan lukematta. Mutta kuinkas kävikään? Hivuttauduin vaivihkaa Karanteenin kanssa sohvan nurkkaan ja luin. Ja luin ja luin.
Karanteeni aloittaa aidsin matkan seuraamisen 1900-luvun alusta ja seuraa, kuinka virus leviää "yhden ihmisiän aikana kamerunilaisen metsästäjän haavasta koko maailmaan." Suomessa ihotautilääkäri Sirkka-Liisa Valle aloitti aidsin suurimpaan riskiryhmään kuuluvien eli seksuaalisesti aktiivisten homomiesten terveyden perusteellisen seurannan huhtikuussa 1983 ennen ensimmäistäkään aids-diagnoosia. Vapaaehtoisista koostuvan koeryhmän verinäytteet ja kattavat haastattelut olivat kansainvälisestikin merkittävässä roolissa aidstutkimuksessa.
Tätä bloggausta on ollut haastava kirjoittaa. Olen referoinut kirjaa jo useaan otteeseen, mutta pyyhkinyt sitten kaiken pois, sillä kirja on niin täynnä hyvää informaatiota, etten kerta kaikkiaan onnistu tiivistämään sitä blogilukijaystävälliseen muotoon.
Karanteeni on erittäin lukijaystävällinen tietoteos, joka kuvaa paitsi aidsin lääketieteellistä historiaa, myös aidsin ja myöhemmin hivin vaikutusta erityisesti homoseksuaalien elämään ja muiden asenteisiin heitä kohtaan. Vaikka hiv ei ole koskaan ollutkaan pelkästään homojen sairaus, sellaiseksi se on hyvin pitkälti leimattu. Reaktiot jo Suomen ensimmäiseen aids-diagnoosiin olivat hysteerisiä ja uutisointi sensaatiohakuista. Taudin tarttumisen ehkäisemiseksi ehdotettiin esimerkiksi tartunnan saaneiden eristämistä Seilin saarelle.
Kirjaan on haastateltu hiv-positiivisia henkilöitä, joista osa esiintyy koko nimellään. Vaikka nykyisin hiv on lääkityksen ansiosta muuttunut kuolemantuomiosta krooniseksi sairaudeksi, sairauden aiheuttama stigma on niin raju, etteivät kaikki kerro sairaudestaan edes läheisilleen. Yksi nykypäivän ja tulevaisuuden haasteista on se, kuinka esimerkiksi vanhustenhoidossa suhtaudutaan hiv-positiivisiin asiakkaisiin. Ikävä kyllä ei välttämättä kovin paljon fiksummin kuin ensimmäisiin hiv-potilaisiin.
Olen itse sitä ikäryhmää, joka ei 80-luvulla juurikaan seurannut uutisia vaan keskityin leikkimään barbeilla ja muovailuvahalla. Meille pidettiin koulussa seksivalistusta, jossa korostettiin raskaudenehkäisyn lisäksi sukupuolitaudeilta suojautumista. Silloin uutukainen radioasema, Radio Mafia, aloitti kesäkumikampanjat ja päähäni onkin iskostunut vahvasti kondomien ylivertaisuus. Ehkä näistä lähtökohdista onkin käsittämätöntä, miten huolettomasti suojaamatonta seksiä on harrastettu ja ilmeisesti harrastetaan edelleen - riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta.
Minulle Karanteeni toimi erittäin mieleenpainuvana erään taudin historiikkina ja väärinkäsitysten oikaisijana. Etenkin helppolukuisuutensa ja monien ihailtavan avoimien haastattelujen vuoksi kirja sopisi erittäin hyvin kaikille sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille ja työntekijöille.
Tämä on tosi hyvä kirja, vaikka aihe on vakava. Kirjoittajat käsittelevät sitä huolellisesti ja moniulotteisesti. Nostan hattua heille, mutta etenkin kirjaa varten haastatelluille HIV-positiivisille ja heidän läheisilleen sekä ammattilaisille.
VastaaPoistaSuketus, Tämän toteutus on kyllä harvinaisen onnistunut: vakavaa aihetta käsitellään luontevasti ja helpostilähestyttävästi sortumatta silti mihinkään vähättelyyn tai kaunisteluun. Haastatelluille nostan hattua minäkin, hyvin korkealle.
PoistaHienoa kuulla, että kirja vei kuitenkin mukanaan. Minä hankin tämän kirjan omaan hyllyynkin, sen verran kiinnostava se oli ja nimenomaan asiallinen ja hyvä tietoteos, jota on helppo lukea.
VastaaPoistaLinnea, Karanteeni eteni niin luontevasti, ettei lukeminen tuntunut missään vaiheessa työläältä. Ainoastaan ne taudin solutason kuvaukset tuntuivat vaikeilta, koska en ole ikinä kyseisiä asioita tajunnut. :)
PoistaMinua tämä kirja kiinnostaa kovastikin. Itse muistan lapsuudesta sen pelotteluilmapiirin, jota aidsin ympärille rakennettiin. Tai siltä se tuntui lapsena. Tuolloin aids oli melko varma kuolemantuomio.
VastaaPoistaElegia, Tietämättömyys on varmasti lisännyt pelkoa niin lapsissa kuin aikuisissakin ja varmasti aiheuttaa edelleen. Siksi tämän olisikin hyvä olla lähes pakollista luettavaa. Uskon että pidät tästä.
PoistaItse olin melko pieni siihen aikaan kun AIDSista kohistiin, mutta tietty kun kukaan ei vaivautunut asiaa selittelemään ja kohistiin ettei AIDS välttämättä oirelehdi vuosikausiin kun tartunnan on saanut, pelkäsin jossakin vaiheessa itsekin että olisin taudin saanut vaikka se oli sula mahdottomuus. Tästä kirjasta sitten sain nyt tietää vihdoinkin millainen imapiiri ja tietämys silloin vallitsi vaikka AIDS ja HIV asioina on ollut tuttuja iät ja ajat.
VastaaPoistaItselleni oli järkytys, miten siihen aikaan HIV-positiivisiin suhtauduttiin, että niille piti oikein olla oma vessa tai sitten laitettiin muihin töihin ja suhtauduttiin todella törkeästi. Järkytyksen huippu oli että HIV-positiivisia todellakin oliis haluttu ajaa Selin saarelle.Mutta tuntuu siltä, että korona-aikana on suurinpiirtein samanlainen ilmapiiri kuin aikanaan HIV:n kanssa, ihme ettei nyt haluta koronaan sairastuneita Seilille. Joku aikanaan AIDSia pirusti pelännyt nyt puolusteli että olisi nyt valmis viemään koronaan sairastuneet Seiliin, koska tietää nyt ettei AIDS tartu mistään aivastelusta tai kättelystä. Surullista ettei ihmiskunta ole oppinut mitään 40 vuodessa vaan hirvittävä paniikki iskee joka kerta kun jokin virus pääsee leviämään.