Kirjoja peleistä

Meidän perheessä on kaksi lukutaitoista lasta. Kumpikaan ei ole mikään himolukija, mutta esikoinen on löytänyt muutaman sarjan (Kapteeni Kalsarit ja Neropatin päiväkirjat) , joita lukee hämmästyttävän innokkaasti uudestaan ja uudestaan. Nuorempi taas ei ole oikein innokas edes kokeilemaan mitään kirjoja. Kyllä hän lukee, mutta harmillisen harvoin selkeästi innostuu mistään.

Jos kirjat eivät maailman eniten kiehdokaan, niin pelit kyllä sitten niidenkin edestä. Siksi olin aivan innoissani, kun huomasin että nyt löytyy jo suomennettuna pari pelimaailmaan tai pelin ympärille kirjoitettua, tokaluokkalaisellekin sopivaa kirjaa.

Alex Polan: PokéStop: Nappaa Meowth
(Following Meowth's Footprints, 2016)
Readme.fi 2016, 124s.
Suom. Marko Niemi

Winter Morgan: Timanttimiekan jäljillä
(The Quest for the Diamond Sword, 2014)
Readme.fi 2016, 106s.
Suom. Laura Haavisto

Alex Polanin PokéStop: Nappaa Meowth liittyy tietysti Pokémon Go:hon. Siinä joukko ehkä 8-10 -vuotiaita lapsia pelaa Pokémon Gota ja yrittää samalla etsiä kirjastonhoitajan karannutta kissaa. Timanttimiekan jäljillä taas sijoittuu Minecraftin maailmaan. Steve-niminen ukkeli viettää rauhallista elämää maatilallaan, täysin onnellisena siitä, ettei hänen tarvitse seikkailla ja taistella luurankoja tai zombeja vastaan. Kun läheiseen kylään hyökkää joukko zombeja, Steven on pakko voittaa pelkonsa ja yrittää pelastaa ystävänsä.

Pelaan itsekin Pokémon Gota, joten tavallaan Nappaa Meowth -kirjaan oli helpompi "uppoutua". Lainausmerkit johtuvat puhtaasti siitä, ettei näin kevyt kirja mitään uppoutumista vaadi. Juoni on sopivan yksinkertainen, jännittävä ja vauhdikas. Pelipuheet sinänsä istuvat tarinaan saumattomasti, mutta pelistä vähänkään mitään tietäville homma on kovin epäuskottavaa. Tuskin kukaan etenee pelissä 7 levelille nappaamatta ensimmäistäkään Zubatia. Samaten sillä tasolla paras Pokémon tuskin on Raticate tai Pidgeotto. Ja jos ne olisivatkin parhaita, niin ei niillä pidetä salia hallussa päivästä toiseen. Lisäksi, salilla treenaaminen ei edelleenkään anna Pokémonille lisää taisteluvoimaa (en tiedä, miten CP pitäisi kääntää), vain hiukan expaa pelaajalle. Incensen houkuttelemat pokémonit näkyvät vain incenseä käyttävälle pelaajalle, ei muille.

Minecraftia en ole itse pelannut koskaan, vain sivusilmällä seuraillut lasten peliä. En ole päässyt perille pelin tarkoituksesta, eikä Timanttimiekan jäljillä varsinaisesti selkiyttänyt asiaa. Steven maatilatouhut vaikuttavat sims-henkiseltä hengailulta, mutta loppujen lopuksi homma oli silkkaa hengissäpysymistaistelua. Peliä tuntemattomalle sanastokin oli hetkittäin haastavaa:

"Me emme ota typeriä riskejä. Kukaan ei jättäisi yhtä aarrerarkkua paitsi modia käyttävä kiusantekijä, joka on tehnyt glitchejä yrittäen samalla vahingoittaa muita", Henry sanoi.

Enkä minä aivan ymmärtänyt Henryä.

Puhtaasti kirjoina molemmat ovat keskitasoa heikompia. Kielellisesti Nappaa Meowth on kuitenkin selkeästi Timanttimiekkaa tasokkaampaa luettavaa. Jälkimmäinen kärsii kankean ja töksähtelevän kielen lisäksi kirjoitusvirheistä.

Minä antaisin kummallekin kirjalle korkeintaan kaksi tähteä, kohderyhmään kuuluvat koululaiset vähintään kolme, ehkä kolme ja puoli. Idea pelien hyödyntämisestä lukemaan houkuttelemiseksi on kuitenkin hyvä ja ainakin oman testiryhmäni mukaan myös toimiva. Minecraft-seikkailuja on tulossa kaksi lisää vielä tämän vuoden puolella ja lapset odottavat niitä jo malttamattomina.