 |
| Anna-Leena Härkönen: Valomerkki Otava 2017, 252s. |
Valomerkin päähenkilö, Anita, on 50-vuotias kirjailija, jonka elämässä ulkoiset puitteet ovat kunnossa. Ei Anitan parisuhdekaan mikään huono ole tai suhde ainoaan lapseen. Ystäviäkin on, sellaisia oikeita, läheisiä. Silti ajatus oletettavasti jäljellä olevista vuosikymmenistä elossa ei ole Anitalle mikään lohtu tai ilon aihe. Päin vastoin, ajatus siitä, ettei täältä ehkä pääse pois pitkiin aikoihin, tuntuu raskaalta. Anita sairastaa masennusta ja lääkityksestä huolimatta ahdistus ja kuolemankaipuu ottaa toisinaan vallan.
"- Vaikka mä tekisin mitä, mulla on kurja olo, sanoin kerran Sakelle. - Ja samaan kurjuuteen mä vedän teidät.
- Kuule, älä liiottele omaa merkitystäs, Sakke vastasi. - Meillä ei ole Ellan kanssa mitään hätää."
Anna-Leena Härkönen käsittelee uusimmassa kirjassaan masennusta tervetulleen reippaalla otteella. Anita ei ole sellainen henkilö, jollaisiksi kaikki masentuneet helposti leimataan: yksinäisiksi, vetäytyviksi, ja jollain kierolla tapaa saamattomiksi. Liian usein kuulee puhuttavan siihen tyyliin, kuin masennus olisi oma valinta. Että kävely luonnossa tai positiivinen ajattelutapa kyllä parantavat kun vain vähän viitsii ottaa itseään niskasta kiinni. Anita on päämäärätietoinen ja topakka, mutta masennuksella on hänestä silti luja ote. Niin luja, että Anita tiedustelee ystäviltään, olisiko joku valmis avustamaan häntä itsemurhassa jos sellainen tarve tulisi.
"Kun mä sain sun veistin niin mä järkytyin niin paljon että mun oli pakko tilata pizza."
Härkösen teksti on jälleen kerran jouhevaa ja tummalla huumorilla maustettua. Jollakin taiturimaisella konstilla Härkönen on onnistunut kirjoittamaan näinkin synkästä aiheesta hauskan ja viihdyttävän kirjan. Valomerkki on tarpeellinen muistutus siitä, ettei masennus näy aina päälle päin.
Valomerkki on luettava, pidän Härkösen tyylistä.
VastaaPoistaMiten helppo se on antaa toiselle ohjeita esim. vaikka masennusta koskien, ei fyysinen tai psyykkinen sairaus ole kenenkään oma valinta. Elämä satuttaa niin monella tavalla.
Tämän haluan ehdottomasti lukea. Tutkin kirjastostakin, mutta varausjonoa on sen verran, että tuskin ehdin sen sitä kautta saada luettavakseni eli siirtynee hamaan tulevaisuuteen. Moni ei ymmärrä, että sama sairaus (eli tässä masennus) ilmenee eri ihmisillä eri tavalla ja siihen vaikuttaa paljon se on peruspersoona, joka tosin tietyllä tapaa muuttuu sairastuessa/sairastaessa.
VastaaPoistaSuoraan sanottuna minua etoi se Hesarin niin sanottu arvio tästä kirjasta. Sen kirjoittaja ei selkeästi tajua masennuksesta yhtään mitään.