Nousu ja tuho

Liv Strömquist: Nousu ja tuho
(Uppgång och Fall, 2016)
Sammakko 2017, 133s.
Suom. Helena Kulmala

Vaivaako sinua näin välipäivinä hirveä ähky?
Purkautuuko mahdollinen joulustressi epämääräisenä tyytymättömyytenä?
Haluaisitko vaivojesi jatkoksi inhottavan ahdistuksen ja syyllisyyden ihan vain maailmanmenosta?
Sehän kuulkaas onnistuu helposti tutustumalla tähän Liv Strömquistin Nousu ja tuho sarjakuva-albumiin.

Albumin kuudessa tarinassa, jotka muistuttavat enemmän informaationtäyteisiä luentoja, käsitellään muun  muassa Ruotsin prinsessa Madeleinen miehen, Chris O'Neillin, yrityksen toimintatapoja, Ayn Randin kirjaa Atlas Shrugged (joka on äskettäin julkaistu suomeksi nimellä Kun maailma järkkyi) ja Randin näkemyksiä maailmasta. Strömquist pohtii myös sitä, miksi vasemmistolla menee nykyään niin kovin huonosti sekä äärimmäistä vaurautta ja sen keskittymisen vaikutuksia.

Mutta sen syyllisyydentäyttämän ahdistuksen tarjoaa aivan varmasti heti ensimmäinen osio, Carpe Diem. Strömquist ihmettelee, miksi mindfulnessia ja mielenrauhaa etsitään itämaisesta viisaudesta, vaikka oikeastaan tämä länsimainen kulttuuri on oikea mindfulnessin ruumiillistuma. Sen sijaan, että tuntisimme aktiivisesti olevamme vastuussa ja ajattelisimme ilmaston lämpenemisestä, jonka talousjärjestelmämme ikuisen kasvun vaatimuksineen on aiheuttanut, sekä niitä luonnonkatastrofeja, jotka lämpenemistä ovat seuranneet meidän kulttuurissamme reagoidaan lähinnä sellaisilla mietelauseilla, kuin "Don't let sorrows of yesterday ruin a beautiful today". Ja niin sitä voi taas sulkea silmät kauheuksilta ja jatkaa tavallista elämäänsä ihan kuin ei mitään.

En osaa edes sanoiksi pukea, miten inhottavan olon tämä kirja jätti! Ja juuri siksi toivon, että mahdollisimman moni tarttuisi Strömquistin tuotantoon - muihinkin kuin tähän albumiin, mutta varsinkin tähän. On tässä sentään iloisia värejä kompensoimassa synkkääkin synkempää sisältöä!