Kaikki elämästä(ni)

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)
Otava 2020, 304s.

 

Elokuun alussa kirjoitin, että aion lukea tämän Antti Holman tuoreen romaanin tuoreeltaan.
Ja katso, niin tein!

Kaikki elämästä(ni) on autofiktiivinen romaani, jossa Antti Holma esimerkiksi tuskailee äärimmäisen nahkeasti etenevän romaanikäsikirjoituksen kanssa. Kun eihän se oikein etene. Ei ole mitään, mistä kirjoittaa ja vaikka olisikin, niin eihän sitä noin vain osaa kuitenkaan. Samalla tulee käytyä läpi lapsuutta, nuoruutta ja elämää yleensä.

Ihan piruuttani haluaisin kuvailla kirjaa hulvattoman hauskaksi, mutta eihän tämä sellainen ole. Tämä on sympaattinen ja paikoin jopa herkkä. Puolisostaan Holma kirjoittaa melkeinpä siirappiseen sävyyn, paitsi siinä kohtaa, jossa toteaa, että "unenkertojat ovat sietämättömin ihmistyyppi ja ettei hänen pitäisi haluta kuulua heihin." Mutta kun unet on joskus sellaisia, että niistä on pakko saada puhua! Ja omalla kohdallani unet on jännintä, mitä elämässä tapahtuu!

Kirjan kansikuvasta ja kuvituksesta vastaa Elina Warsta (jonka naapurissa muuten istuin erään kesäyön*).

Holman kirjoitustyyli on hyvällä tavalla lakoninen, tarkkanäköinen ja miellyttävän pisteliäs. Nauraa räkätin erittäin epähienostuneesti ääneen monet kerrat, usein jollekin sinänsä sivuhuomautukselle. Kuten että:

"[S]itten minusta tulisi hetero. Normaali, tyhmä, tylsä hetero, joka ottaa kuvia grillistään sosiaaliseen mediaan ja kullistaan valikoiduille työpaikan tytöille. Minun ei koskaan tarvitsisi käyttää hetkeäkään identiteettini miettimiseen, tuntisin oloni kotoisaksi Prismassa, itsetuntoni olisi niin kova, että rohkenisin leuattomaksi turvonneenakin kommentoida kauniiden missien Instagram-kuvien alle, että voisit olla vähän laihempi."

Voisin ylisanoittaa tähän vaikka miten pitkät kehut, mutta nyt on kiire hakemaan kuopusta iltapäiväkerhosta, joten tehokkaat suosittelut tähän loppuun!

 

*Niin että jos tosi elämässä(ni) tämä on mainitsemisen arvoista, uskotte varmaan aika helposti, että uneni ovat kiinnostavampia...