torstai 26. marraskuuta 2020

Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto
Aula & CO 2020, 328s.
Suom. Sarianna Silvonen

 

35-vuotiaan Noran elämä ei ole sellaista, kuin hän oli nuorempana kuvitellut. Hän tuntee jämähtäneensä vanhaan kotikaupunkiinsa ilman ystäviä tai puolisoa. Lapsuudenperheestäkin on jäljellä vain veli, johon välit ovat katkenneet. Kun Nora saa potkut ja kissakin kuolee, hän ei enää halua elää. 

Yllätyksekseen Nora havahtuu eriskummallisessa kirjastossa. Sen hyllyt ovat täynnä kirjoja, joista jokainen sisältää yhden version Noran elämästä. Nora saa mahdollisuuden kokeilla niitä elämiä, joissa hän on tehnyt erilaisia valintoja: korjata tekemiään virheitä, joita on katunut ja joista on kantanut syyllisyyttä.

 

"Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?"

Vaikka tarinan alkuasetelma on synkkä ja ankea ja raskaskin, jos masennukseen ja toivottomuuten voi samaistua, Keskiyön kirjaston lukeminen on kevyttä ja joutuisaa. Ajatus omien virheiden tai katumusta aiheuttavien valintojen korjaamisesta on kiehtova, vaikka toki kaikille on alusta asti selvää, ettei jonkin yksittäisen asian korjaaminen väistämättä tarkoita täydellistä ja onnellista loppuelämää.

Pidän Matt Haigin tavasta kirjoittaa kevyehköjä kirjoja aiheista, joissa olisi ainesta paljon raskassoutuisempiinkin kirjoihin. Myönnän kyllä, että erityisesti Keskiyön kirjaston loppu olisi kaivannut minusta enemmän rosoa ja realistisuuttakin.


1 kommentti:

  1. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta mielestäni tarina jäi paikoin vähän junnaamaan liian pitkäksi aikaa. Tuli kuva, että hitusen väkisin väännettyä osin. Sinänsä kirjailijan tuotanto tuttua ja pidän, mutta tämä ei päässyt hänen lempiteoksiinsa minun kokemuksena.

    VastaaPoista