Eevin eläinmaailma

 

Matt Haig: Eevin eläinmaailma
Aula & Co 2021, 241s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Emily Gravett

Jos sinulla olisi kyky keskustella eläinten kanssa, miten sitä käyttäisit? Haluaisitko tutustua eläimiin, oppia niiltä uusia asioita ja auttaa niitä vai yrittäisitkö hyötyä eläimistä jollakin tavalla?

Eevillä on tosiaan kyky puhua eläinten kanssa, mutta isä on tehnyt selväksi, että taito on pidettävä salassa muilta. Eevi ei aivan ymmärrä syytä siihen, mutta yrittää parhaansa mukaan olla paljastamatta kykyään muille. Vähitellen Eeville selviää, että hänen äidillään oli sama taito ja että hänen kuolemansa johtui jollakin tapaa kyvystä. Lisäksi on olemassa joku erittäin julma mies, joka yrittää vaientaa kaikki Eevin kaltaiset ihmiset.

Eevin eläinmaailma oli meillä iltasatukirjana. Teksti on kyllä selkeää ja ihan vetävää, mutta ääneen lukeminen oli työlästä, sillä Haig kirjoittaa paikoin hyvin lyhyin lausein. Lukemiseen oli vaikea löytää luonnollista rytmiä, mutta toki tämä saattaa olla myös tottumattomuuskysymys.

Tarina on melko jännittävä, mutta juonikuvio kehittyy sen verran verkkaisesti, että suurin jännitys kasaantuu aivan kirjan loppupäähän. Kuvitusta on runsaasti, mikä teki lukemisesta nopeamman tuntuista.

Ihan  mukava kirja, joka upposi 9-vuotiaaseen kuulijaan oikein hyvin.

Muutama lastenkirja

Matt Haig: Totusskeiju menee kouluun
Aula & Co 2021, 122s.
Suom. Sarianna Silvonen

Totuuskeiju menee kouluun on pieni, söpö kirja, jossa on kuvia yhtä paljon kuin kuvakirjoissa. Se on nopeasti luettu, mutta kyllä tämä tarina antaa myös ajattelemisen aihetta. 

Aadalla ei ole ystäviä uudessa kotikaupungissaan. Kun koulu alkaa, Totuuskeiju (joka on Aadan ystävä), lähtee mukaan. Mutta aina totta puhuva keiju ei ole mikään kaverimagneetti. Aada on edelleen yksinäinen. Aina totuuden sanominen ei nimittäin ole kohteliasta tai edes neutraalia, vaan tylyä tai jopa ilkeää.

Totuuskeiju on ajatuksentasolla virkistävä tyyppi, mutta enpä kyllä haluaisi oikeassa elämässä viettää paljon aikaa kenenkään noin rehellisen ja puheliaan kanssa.

Mari Luoma: Romeo & Hirviöt
WSOY 2021, 77s.

Kotimaista sarjakuvaa lapsille ja nuorille! Miten mahtava juttu!

Mari Luoman piirtämä ja kirjoittama Romeo & hirviöt kiinnosti minua tosi paljon ja luinkin sen samana päivänä kun kirjan käsiini sain.

Romeon isänpuoleisen suvun 12-vuotiaat on jo vuosisatojen ajan lähetetty ajat sitten kuolleen sukulaismiehen kartanoon kouluun. Koulusta huippuarvosanoin valmistuva oppilas perii sekä kartanon että sukulaismiehen omaisuuden. Näin myös Romeo päätyy karmivaan kartanoon, jossa tapahtuu aivan merkillisiä asioita.

Kirjan idea on mainio, samoin pidän Luoman piirrostyylistä. Mutta kovin jää lyhyeksi ja kiirehdityn oloiseksi tämä näköjään sarjan aloittava albumi. Olisin kaivannut enemmän tunnelmointia ja jännitteiden kehittelyä. Ja ylipäätään enemmän sivuja. Tästä jäi vähän trailerimainen fiilis, sellainen että jotain mielenkiintoista on luvassa joskus tulevaisuudessa, mutta tämä oli vain tämmöinen pieni maistiainen.

Philip Reeve: Kevin ja keksirosvo
Aurinko Kustannus 2021, 163s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre

Meillä ei ole pitkään aikaan luettu iltasatuja. Esikoisen kasvettua ohi iltasatuajasta nuoremmatkin lapset menettivät kiinnostuksensa. Mutta nyt! Ai miten ihanaa, nuorin halusi kuunnella ja keskimmäinenkin myönsi kuuntelevansa salaa! <3

Kevin, tuo pullea lentävä poni, joutuu ykkösepäillyksi, kun Bumblefordin kaupungissa mellastaa keksivaras. Poliiseilla on vahvaa näyttöä Keviniä vastaan, mutta Max ja Daisy päättävät selvittää oikean keksivarkaan henkilöllisyyden ja pelastaa Kevinin hevosvankilalta. Kevin toki osallistuu myös maineensa puhdistamiseen.

Tarina on suoraviivainen, mutta huumorilla höystetty. McIntyren kuvitus tuo oman hauskan lisänsä ja kokonaisuus on oikein toimiva. Tämä oli kiva, joskin myönnän iltasatuhetkien vaikuttaneen lukukokemusta parantavasti.

Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto
Aula & CO 2020, 328s.
Suom. Sarianna Silvonen

 

35-vuotiaan Noran elämä ei ole sellaista, kuin hän oli nuorempana kuvitellut. Hän tuntee jämähtäneensä vanhaan kotikaupunkiinsa ilman ystäviä tai puolisoa. Lapsuudenperheestäkin on jäljellä vain veli, johon välit ovat katkenneet. Kun Nora saa potkut ja kissakin kuolee, hän ei enää halua elää. 

Yllätyksekseen Nora havahtuu eriskummallisessa kirjastossa. Sen hyllyt ovat täynnä kirjoja, joista jokainen sisältää yhden version Noran elämästä. Nora saa mahdollisuuden kokeilla niitä elämiä, joissa hän on tehnyt erilaisia valintoja: korjata tekemiään virheitä, joita on katunut ja joista on kantanut syyllisyyttä.

 

"Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?"

Vaikka tarinan alkuasetelma on synkkä ja ankea ja raskaskin, jos masennukseen ja toivottomuuten voi samaistua, Keskiyön kirjaston lukeminen on kevyttä ja joutuisaa. Ajatus omien virheiden tai katumusta aiheuttavien valintojen korjaamisesta on kiehtova, vaikka toki kaikille on alusta asti selvää, ettei jonkin yksittäisen asian korjaaminen väistämättä tarkoita täydellistä ja onnellista loppuelämää.

Pidän Matt Haigin tavasta kirjoittaa kevyehköjä kirjoja aiheista, joissa olisi ainesta paljon raskassoutuisempiinkin kirjoihin. Myönnän kyllä, että erityisesti Keskiyön kirjaston loppu olisi kaivannut minusta enemmän rosoa ja realistisuuttakin.

Kivaa luettavaa lapsille

Malin Klingenberg: Irene ja setelisieppo
S&S 2019, 131s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Patrik ja superseniorit -sarjan toisessa osassa Haba-Tero kumppaneineen päättää ryöstää pankin. Aivan oma-aloitteisesta rikoksesta ei ole kyse, vaan eräs suuremman luokan pahis, Vihtori Tyr, patistaa rosvojoukon näyttävämpien keikkojen pariin. Irene, Haba-Teron älykäs mutta ilkeä tytär, haluaisi osallistua pankkikeikkaan, mutta isä ei haluaisi kuulla puhuttavankaan moisesta. Toisaalla Patrik juhlii supersenioriystäviensä kanssa uusia kerhotiloja ja eräitä synttäreitäkin.

Irene ja setelisieppo on oikein kiva ja selkeä seikkailutarina. Runsaan kuvituksen, ison tekstin ja väljän taiton ansiosta tätä kirjaa on helppo suositella jo eka- ja tokaluokkalaisille, joilta sujuu pitkienkin tarinoiden lukeminen.

Pidän siitä, kuinka kirjan pahikset eivät ole liian pelottavia pienellekään lukijalle. Samaten ilahduin siitä, että Irene sai enemmän tilaa ja mahdollisuuden paljastaa itsestään uusiakin puolia.

------------------------------------------------------

Jo Witek & Christine Roussey: Pieni sydämeni
Nemo 2019, 24s.

Tunnetaitokirjoille on paljon kysyntää, myös tällaisille aivan pienille lukijoille suunnatuille kirjoille. Pieni sydämeni on ensinnäkin todella söpö. Toisekseen kirjan keskellä oleva, loppua kohti pienenevä sydämenmuotoinen aukko kiinnostaa lapsia automaattisesti. Bonuksena mainittakoon paksuhkot sivut, joten kirja ei aivan herkästi vaurioidu malttamattomankaan sivujenkääntelijän käsissä.

Pieneenkin sydämeen mahtuu monenlaisia tunteita, joista jokainen saa tässä kirjassa oman värinsä. Joskus pelottaa tai suututtaa, joskus olo on lempeä tai iloinen, joskus ihan vain harmittaa ilman syytä.

Minä luin tämän 7-, 11- ja 13-vuotiaille ja ihan hyvin upposi kaikkiin.

------------------------------------------------------

Yoko Tanaka: Mestarietsivä Peppunen: Kuuttoman yön jättiläinen
Nemo 2019, 88s.
Kuvitus: Masahide Fukasawa
Suom. Mayu Saaritsa

Mestarietsivä Peppunen uppoaa loistavasti pieruhuumorin ystäviin. Kirjan nimitarinassa tyhjästä ilmestyvä jättiläinen piinaa kaupunkia ja varastaa viattomilta ohikulkijoilta hienoja koruja. Lyhyemmässä seikkailussa taas etsitään kahvilaan tärkeän rasian unohtanutta asiakasta.

Tarinat ovat ihan hauskoja, mutta enemmän (ainakin omia) lapsia viihdyttävät hoksottimia vaativat etsimis- ja päättelytehtävät. Joka tapauksessa oivallista luettavaa jo ekaluokkalaisille ja nuoremmillekin.

------------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja öinen seikkailu
Aurinko Kustannus 2019, 128s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu ja öinen seikkailu kulkeutui kirjastosta kotiin kirjan päähenkilön nimen perusteella. Se on nimittäin sama kuin kuopuksemme lempinimi. 

Kisun äiti on supersankari, jolla on kissamaisia supervoimia. Myös Kisu haluaisi olla supersankari, mutta oikeastaan hän ei halua liikkua ulkona pimeällä. Eräänä iltana Kisun äidin lähdettyä jo työhönsä, ikkunalle ilmaantuu apua tarvitseva kissa. Yllätyksekseen Kisu ymmärtää kissan puhetta ja tuota pikaa hän onkin jo selvittämässä kaupungin kellotornista kantautuvan pelottavan äänen arvoitusta.

Kirja on lähes kauttaaltaan kuvitettu ja fontti on suurta, joten se sopii erittäin hyvin luettavaksi myös pitempiä tarinoita lukemaan opetteleville. Tarina on kaikin puolin sympaattinen ja herttainenkin, eikä lainkaan liian jännittävä.

------------------------------------------------------

Matt Haig: Totuuskeiju
Aula & Co 2019, 119s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Matt Haigin joulukirjat ovat olleet mieluisia sekä minulle että lapsille. Totuuskeijun ostin kirjamessuilta tuliaisiksi ja nopeasti (ja mielellään!) jokainen tämän lukikin.

Totuuskeiju on siis keiju, joka voi puhua ainoastaan totta. Jos yhtään pysähtyy pohtimaan vaikka omia puheitaan, sitä huomaa päivän aikana turvautuvansa ainakin pieneen asioiden kaunisteluun tai valkoisiin valheisiin, jos nyt ei ihan suoranaisia valheita laskettelisikaan. Pelkän toden puhuminen voi olla yllättävänkin hankala piirre, sillä useimmat eivät halua oikeasti kuulla totuuksia, vaan juuri niitä kaunisteltuja tai pehmennettyjä mielipiteitä.

Totuuskeiju kertookin siitä, kuinka Totuuskeiju joutuu hankaluuksiin totuuksia puhuessaan. Loppu on kuitenkin onnellinen, joten tämä sopii hyvin pienemmillekin kuulijoille.

Kirja nojaa vahvasti Mouldin kuvitukseen, sillä tekstiä on muihin joulukirjoihin verrattuna hyvin vähän. Sanoisin tätä eräänlaiseksi spin off -kirjaksi. Söpö kirja!

Joulupukki ja minä

Matt Haig: Joulupukki ja minä
(Father Christmas and Me, 2017)
Aula & Co 2018, 309s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Kahtena edellisenä vuonna olen lukenut joulun alla lapsille iltasatuna Matt Haigin Joulupukki-kirjoja. Ensin ihastuimme Poika nimeltä Joulu -kirjaan ja sitten viehätti Tyttö joka pelasti joulun. Olisin halunnut säästää Joulupukki ja minä -kirjan lähemmäksi joulua, mutta lapset eivät moisia vitkutteluja halunneet, vaan tätä piti alkaa lukea heti kun kirjan saimme.

Ja mikäs siinä, onhan joulusuklaatkin ilmestyneet kauppoihin jo hyvän aikaa sitten, luultavasti joulukadut avattu ja radioiden soittolistat vaihtumassa parin joulubiisin mittaisiksi.

Amelia on asettunut Tonttulaaksoon asumaan, saman katon alle Joulupukin ja Mary-muorin kanssa. Sopeutuminen tonttujen joukkoon ei kuitenkaan ole helppoa ihmistytölle. Tonttukoulun aineet ovat hyvin erilaisia kuin ihmisten kouluissa, eikä Amelialla ole luontaisia taipumuksia edes spikkelitanssiin tai lelujen huimaavan nopeaan sarjavalmistukseen. Rekeä hän haluaisi ajaa, mutta kun hän viimein pääsee rekiajelulle, matka päätyy rytinällä. Lisäksi Tonttulaakson rauhaa häiritsee ilkeä Vodol-ukki, jonka uusi sanomalehti tekee Amelian elämästä entistä vaikeampaa. Ja jotain juonittelee myös Pääsiäispupu kaniarmeijoineen.

Lopulta joulu on jälleen vaarassa ja aika uhkaa loppua auttamatta kesken, lopullisesti.

Joulupukki ja minä oli edeltäjiensä kaltainen menestys. Tarina on veikeä ja vetävä, kerronta ilmeikästä ja vaivattomasti soljuvaa. Lukujen pituudet vaihtelevat suuresti, joten lukuhetkien pituudet venähtivät välillä melkoisesti, kun ei maltettu lopettaa lukemista kesken luvun.

Sarja taitaa loppua tähän kolmanteen osaan, ainakaan en löytänyt mistään lupauksia neljännestä kirjasta. Onneksi sarjan voi lukea uudestaan vaikka joka joulu.

Kuinka aika pysäytetään

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
(How to Stop Time, 2017)
Aula & Co 2018, 361s.
Suom. Sarianna Silvonen

Tom Hazard näyttää noin nelikymppiseltä, mutta oikeasti hänellä on ikää jo reilusti yli 400 vuotta. Elämänsä ensimmäiset vuodet Tom vanheni aivan kuten kaikki muutkin, mutta teini-iässä jokin muuttui. Siitä pitäen hän on vanhentunut noin vuoden viidessätoista vuodessa. Pystyäkseen elämään ilman että muut kiinnittävät jatkuvasti huomiota Tomin äärimmäisen hitaasti muuttuvaan ulkonäköön, hänen on vaihdettava henkilöllisyyttä ja asuinpaikkaa kahdeksan vuoden välein. Kaikkein eniten Tom haluaisi elää aivan tavallista elämää, mutta kuinka sujuu arki Lontoolaiskoulun historianopettajana?

Kuinka aika pysäytetään on kiehtova ja surumielinen kirja. Varmaan jokainen on jossain vaiheessa miettinyt, millaista olisi elää vuosisatoja ja millaisia haasteita se toisi. Millaista olisi elää, kun rakkaimmat ikääntyisivät ja kuolisivat, mutta itsellä olisi elinvuosia vielä ties kuinka kauan. Tomillekin on annettu ohjeeksi olla rakastumatta, sillä rakkaus tekee kaikesta vaikeampaa.

Luonnollisesti Tom on ehtinyt nähdä ja kokea elämänsä aikana vaikka mitä noitavainoista maailmansotiin, löytöretkistä huolettomaan 20-lukuun. Ja on hän rakastunutkin, kerran. Historian opettaminen onkin melkoista tasapainottelua, kun omat kokemukset eivät saa lipsahtaa oppilaiden kuultaviksi.

Lukiessa Tomia sekä sääli että tavallaan kadehti vuoron perään. Nautin tästä mielikuvituksellisesta kertomuksesta, jota ei voi tunkea mihinkään valmiiseen genrelaatikkoon. Ihanan haikea ja koskettava tarina.

Syitä pysytellä hengissä

Matt Haig: Syitä pysytellä hengissä
(Reasons to Stay Alive, 2015)
Viisas Elämä 2016, 283s.
Suom. Jaakko Heinimäki

Matt Haigin Syitä pysytellä hengissä sattui silmiini sattumalta ja päätin lukea sen sisältöön etukäteen sen enempää tutustumatta. Jotenkin onnistuin kuitenkin etukäteiskuvittelemaan kirjan aika erilaiseksi kuin millaiseksi se lopulta paljastui. Kuvittelin nimittäin, että tämä olisi aika hassu lista elämän kivoista asioista, mutta tässä kyllä tarvotaan huomattavasti synkemmän sävyisissä vesissä.

24-vuotiaana Haig asui tyttöystävänsä kanssa Ibizalla. Elämä oli kivasti mallillaan, kun yhtäkkiä kaikki romahti. Mitään selkeää syytä romahdukselle ei ollut, mutta yhtäkkiä Haig menetti elämänhalunsa. Haig kärsi masennuksesta, ahdistuksesta ja eroahdistuksesta, jotka rajoittivat normaalia elämää todella paljon.

"Ahdistus poistaa kaikki pilkut ja pisteet, joita tarvitsemme saadaksemme tolkkua itsestämme."

Vähitellen, hyvin hitaasti, Haig alkoi jälleen nähdä elämässä myös positiivisia asioita. Haig kirjoittaa olevansa nykyisin kirjailija masennuksen ansiosta, ei siitä huolimatta.

Vaikka kirjan aihe on synkkä, sen perusasenne on toiveikas. Tämä selittyy paljolti sillä, että Haig on kirjoittanut kirjan vasta vaikeimpien aikojen jäätyä taakse. Syitä pysytellä hengissä tarjoaa vertaistukea masentuneille, mutta myös masennusta kokemattomille mahdollisuuden sujahtaa keskelle kaikkea sitä toivottomuutta ja voimattomuutta. On liian helppoa möläytellä "kaikkiahan joskus masentaa" -lausahduksia, jos ei lainkaan ymmärrä, kuinka kokonaisvaltaisen lamauttavaa masennus on.

"Just, aivokalvontulehdus. Kuule, asenne ratkaisee."

Tyttö joka pelasti joulun

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun
(The Girl Who Saved Shristmas, 2016)
Aula & Co 2017, 339s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Voisiko Matt Haig jatkaa joulukirjojen kirjoittamista vuosittain ja Aula & Co julkaista niitä suomeksi samaan tahtiin? Nyt kahden kirjan perusteella haluaisin nimittäin tehdä Haigista virallisen joulukirjailijan ja lukea näitä Chris Mouldin hurmaavasti kuvittamia seikkailuja joka joulu.

Tyttö joka pelasti joulun sijoittuu 1800-luvun puolivälin paikkeille, Lontoon ankeille kujille ja köyhäintaloon sekä Tonttuvaaraan. Lontoossa nuohoojan hommia äitinsä puolesta paiskiva Amelia joutuu erään herra Karmivan köyhäintaloon ja Tonttuvaaraan hyökkää lauma peikkoja. Joulu peruuntuu kokonaan!

Poika nimeltä joulu oli ihan mahdottoman hauska kirja, jossa tapahtui paitsi hassuja myös kamalia ja inhottavia asioita. Tyttö joka pelasti joulun ei mielestäni aivan yltänyt edeltäjänsä tasolle yllätyksillään. Ikään kuin tämän kirjan kanssa olisi vähän jarruteltu hulluttelun kanssa. Kyllä tässäkin on hauskoja kohtauksia kuten takkatulen sammuttava pissaava poro ja kamalia tapahtumia, kuten Amelian äidin kuolema, mutta kokonaisuus tuntuu silti hieman varovaiselta.

Vanhin lapsi piti eniten Amelian vaiheita kuvaavista jaksoista, kaksi pienempää Tonttuvaaran tapahtumista. Minä olisin halunnut lukea tämän kerralla loppuun, koska kaikki juonikuviot kiinnostivat.

Tyttö joka pelasti joulun on veikeä joulukirja, joka todennäköisesti saa lukutaitoisen lapsen valvomaan myöhään ja jännittämään sekä Amelian että joulun kohtaloa.

Poika nimeltä Joulu

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
(A Boy Called Christmas, 2015)
Aula & CO 2016, 267s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Poika nimeltä Joulu oli tarkoitus lukea ja tuoda blogiin jo ennen joulua. Ensin näyttikin oikein hyvältä: kirja oli juuri niin koukuttava ja puoleensavetävä kuin odotinkin ja lukutahti oli mitä esimerkillisin. Mutta sitten vanhin lapsi sairastui aika hurjaan vesirokkoon ja nuorimmainenkin vietti pari päivää kuumeessa ja lukemiseen tuli harmillinen tauko.

Poika nimeltä Joulu on tietenkin kertomus Joulupukista. Joulupäivänä syntynyt Nikolas on puunhakkaajan ja hänen edesmenneen vaimonsa ainoa lapsi. Nikolaksella ei ole muuta omaa kuin isän tekemä reki ja äidin kaivertama naurisnukke. Suurien rahojen toivossa Nikolaksen isä lähtee muutaman miehen kanssa etsimään Tonttuvaaraa ja Nikolas jää ankean ja ilkeän Charlotta-tädin komenneltavaksi. Charlotta-täti on kuitenkin niin kamala, että lopulta Nikolas saa tarpeekseen ja lähtee etsimään isäänsä. Matkan haasteista huolimatta Nikolas löytää kuin löytääkin tiensä Tonttuvaaraan, joka ei kuitenkaan ole se hilpeä ilon ja riemun tyyssija, jollaiseksi isä sen aina kuvaili.

Tarina sijoittuu noin 300 vuoden takaiseen Suomeen, mikä on hauska lisä muutenkin vinkeään tarinaan. Haigin tarina on odottamaton sekoitus seikkailua, lämpöä, lempeyttä, surua, viisautta ja päiden räjäittelyä rakastavia Totuuskeijuja. Suomikuvaus ei ehkä ole historiallisesti (tai maantieteellisestikään) paikkansa pitävää, mutta sellaisten seikkojen ei kannata antaa häiritä. Pidimme lasten kanssa kovasti siitä, että vaikka tarinassa on surullisia käänteitä, niissä ei jääty vellomaan eikä tunnelma siten päässyt missään vaiheessa hirveän ahdistavaksi. Riemastuimme valtavasti siitä yllättävästä tapauksesta, kun Nikolas joutuu itsepuolustukseksi räjäyttämään erään peikon pään. Hirnuimme kilpaa toisiamme epäuskoisesti toljotellen. Se oli mahtavaa!

Chris Mouldin kuvitus ansaitsee erityismaininnan. Mouldin kynänjälki on pehmeää ja persoonallista, eivätkä nämä mustavalkokuvat kaipaa värejä ollenkaan.

Poika nimeltä Joulu on hauska kirja, josta voisi kuvitella tulevan jouluperinne samaan tapaan kuin tietyistä elokuvista.