Melonin mehu

 

Richard Brautigan: Melonin mehu
Otava 1975, 127s.
Suom. Jarkko Laine

Olen lukenut Richard Brautiganilta kaksi kirjaa, (Kartanon peto ja Taimenenkalastus Amerikassa), joista ensinmainitusta tykkäsin paljon ja jälkimmäistä en ymmärtänyt. Melonin mehun perään olen haikaillut kauan ja nyt viimein tajusin varastokirjaston auttavan tässäkin saatavuuspulmassa.

Melonin mehu oli aiempiin Brautigan-kokemuksiin verrattuna lähempänä kalastus- kuin kartanokirjaa. Luvut ovat pisimmilläänkin lyhyitä, tajunnanvirtamaisia välähdyksiä. Minäkertoja kirjoittaa kirjaa, josta syntyy tämä Melonin mehu. 

Kertoja ei kerro nimeään, vaan lavertelee toista sivua siitä, kuinka lukija voi käyttää hänestä sitä nimitystä, joka mieleen tulee:

"Jos ajattelette jotakin mikä sattui kauan sitten: joku teki teille kysymyksen ja te ette osannut vastata siihen.
Se on minun nimeni.
Kukaties satoi kaatamalla.
Se on minun nimeni."

Tarina sijoittuu kaupunkiin (vai maailmaan?), jossa paistaa joka päivä erivärinen aurinko. On paljon jokia, kapeimmat niistä vain tuuman levyisiä. Siltojakin on ja niillä narisevia lautoja, joille eräs Margaret aina astuu. Tiikereitä ei ole. Ne on kaikki tapettu. Jonkinlaisessa keskiössä on iDeath, epämääräiseltä Apple-tuotteelta kuulostava hyvä paikka. On myös inBOIL, pahamaineinen rosvopomo ja hänen joukkonsa.

Kertojalla on suhde Margaretiin, mutta suhde ilmeisesti kariutuu ja kertoja saa rinnalleen Paulinen. Tapahtuu monenlaista hämyä ja sekavaa, kunnes kirja loppuu.

Melonin mehu on veikeä kirja. En ymmärtänyt siitä paljoakaan, mutta jokin sen hämmentävässä sävyssä viehätti. Kannatti lukea.