 |
| Hanna Hauru: Viimeinen vuosi Like 2021, 175s. |
Pitkälti erakoitunut mies kituuttaa syrjäisessä talossaan jossakin päin Pohjois-Pohjanmaata. Hänellä ei ole päivätyötä, ei omaa maatilaa - eikä ilmeisesti kasvimaatakaan. Toimeentulo on tiukassa ja mies joutuu ajoittain turvautumaan naapureiden ja muiden kyläläisten usein niukkoihin armopaloihin. Mies on kirjailija, joka yhä haikailee nuoruudenrakkautensa perään. Alkoholi maistuu, ihmisten seura ei niinkään.
Odotin tätä Hanna Haurun uutta romaania malttamattomana ja lukemisenkin aloitin välittömästi. Teksti on kyllä Haurulle ominaisesti tarkkasilmäistä, karun kaunista ja hiottua, mutta tällä kertaa lukeminen tuntui työläältä. Ehkä ihmisisä välttelevä kirjailija halusi vältellä minuakin, hänen elämäänsä tirkistelevää lukijaa.
Viimeinen vuosi on karuhko kertomus, mutta Haurun kielen ansiosta myös kaunis pienoisromaani.
"Avojalat hankautuvat jääkiteiden ansoittamalla polulla pienille haavoille, joissa veri vain hetken käväisee."
Kaunis kieli kiinnostaa, mutta jokin tässä tuo mieleen sellaisen ankeuden, että mahdankohan koskaan lukea.
VastaaPoistaAnki, No kieltämättä tämä on vähän ankea... Mutta semmoisella aavistuksen kauniilla otteella kuitenkin. Tavallaan. Ehkä se kaunis kieli tekee siitä rujoudesta vähemmän kulmikasta.
Poista