maanantai 29. maaliskuuta 2021

Rakkauden ja tulehduksen oireita

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita
Atena 2021, 6 h 14 min
Lukija: Anna-Riikka Rajanen


 

Sari Pöyliön Rakkauden ja tulehduksen oireita päätyi lukulistalleni ihan höpsöistä syistä. Eniten siksi, että kirjalla on harvinaisen mainio nimi. Hekottelin hyvän aikaa rakkauden ja tulehduksen oireita miettiessäni, sillä ihan hyvinhän ne voivat tuntua tai ulkopuolisen silmiin näyttää melko samanlaisilta. Toinen ratkaiseva tekijä oli kirjan kansikuva, jonka värikkyys viehätti ja houkutteli ensinäkemältä.

Anni on noin kymmenen, kun äiti kuolee. Jäljelle jäävät isä, Anni ja isoveli Isko. On opeteltava elämään uudenlaisena perheenä, tutustuttava toisiinsa uudelleen ja etsittävä itselleen uusi paikka tässä uudessä kokonaisuudessa. 

Maltillisen mittainen kirja kattaa noin viisi vuosikymmentä perheen poukkoilevasta elämästä. Aika kuluu ja ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Pöyliö kirjoittaa vinkeällä tavalla, joka pitää lukijan hyvällä tavalla varuillaan: milloin tahansa tämä aika herttainenkin tilanne saattaa kääntyä absurdiksi tai järkyttäväksi, tai surullinen hetki hillittömän hauskaksi. Nautin etenkin kirjan dialogeista, joissa lakonisen toteavan juttelun sekaan pelmahtaa äkisti ties mitä odottamatonta.

Kuuntelin tämän äänikirjana, jonka lukija Anna-Riikka Rajanen tekee erittäin hyvää työtä antaessaan perheelle äänen.

2 kommenttia:

  1. Hyvän nimen ohella kirjalla on erittäin hyvä kansi. Minullekin oli oikein mieleinen lukukokemus. Kevyttä tarinointia, mutta myös vakavaa ja ajattelun aihetta antavaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Tässä oli kyllä erikoisen hyvin yhdistelty vakavuutta ja huumoria. Taitolaji, joka näköjään Pöyliöltä onnistuu!

      Poista