Demon Copperhead

 

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead
Gummerus 2025
Suom. Antero Tiittula
Lukija: Valtteri Turunen

Demon Copperheadin otin kuunteluun puhtaasti kansikuvan perusteella. En tiennyt yhtään mistä se kertoo, enkä näköjään kansikuvaakaan turhan tarkkaan tutkinut, kun luulin tän sijoittuvan vähintään viime vuosisadan alkuun, vaikka kannessa näkyy muun muassa mankka, joita ei muinoin kauheasti käytetty.

Olipa hyvä olla väärässä! Kirjan nimihenkilö, Demon Copperhead, on mua nuorempi 😄 Hän syntyy nuorelle yksinhuoltajaäidille, joka käyttää reippaasti alkoholia ja lääkkeitäkin. Kotiolot ovat vaatimattomat, mutta Demonilla on hyvä ystävä ja tämän isovanhemmat tasapinottamassa elämää. Kunnes asiat kliksahtavat huonompaan suuntaan.

Periaatteessa tää kirja on ihan superankea. Juuri kenelläkään ei mene hyvin ja melkein kaikki on epäreilua. Silti tarina koukuttaa niin vahvasti, että kuuntelin tän kahdessa päivässä. Jos tämä ei herätä tunteita, niin ei sitte mikään.

Tytöt tytöt tytöt

 

Ilona Ahti & Daniela Hakulinen: Tytöt tytöt tytöt
Tammi 2025
Lukija: Minka Kuustonen

En ole nähny Tytöt tytöt tytöt -elokuvaa, mutta esittelytekstin mukaan tämä kirja menee askeleen syvemmälle hahmoihin ja tapahtumiin. Kirjan lyhyydestä huolimatta henkilöhahmot tosiaan ovat ihan kokonaisen tuntuisia: on luonnetta, ajatuksia, arkisia juttuja ja vähän isompia asioita.

Kertojina vaihtelee Mimmi, Rönkkö ja Emma, kolme lukiota käyvää nuorta. Mimmi on ärhäkkä ja omapäinen, Rönkkö haaveilee edes joskus tuntevansa perhosia vatsassa ja himoa yms., Emma taas treenaa päämäärätietoisesti kaunoluistelua. Mimmi ja Rönkkö työskentelevät smoothie-baarissa ja siellä Mimmi tutustuu Emmaan. 

Rönkköön olisin halunnut syventyä enemmänkin, mutta hän jää harmillisesti Mimmin ja Emman varjoon. Rönkkö on kiinnostava hahmo ja hänen tuskittelunsa seksin ja/tai tunteiden kanssa ansaitsisi kirjallisuudessa enemmänkin näkyvyyttä. 

Ystävyyttä, perhekuvioita, ihastumisia ja ihastumisen kaipuuta. Kompakti ja nopealla temmolla etenevä tarina, jonka kuuntelin ihan huomaamatta yhellä kertaa.

Unohtumattomia tarinoita Dingosta

Sami Lotila: Unohtumattomia tarinoita Dingosta
Readme.fi 2024, 230s.

 

Unohtumattomia tarinoita Dingosta on kirja, jonka toivoin tarjoavan juuri paitsi niitä unohtumattomia Dingo-tarinoita, myös jotain uutta. Kirja koostuu haastatteluista (myös Lotilan itsensä, mikä oli aika jännä ratkaisu), jotka ainakin äänikirjamuodossa kuulostivat kovin toisteisilta. On alaotsikoita tai ingressejä, joiden sisältö sellaisenaan tulee hetken kuluttua siinä varsinaisessa tekstissä. Kirjaan ei ole haastateltu Dingon jäseniä, mutta muutamia heidän kanssaan työskennelleitä kuitenkin. Lisäksi on haastateltu esimerkiksi faneja ja Levoton tuhkimo -elokuvan ohjannutta Mari Rantasilaa. 

Ehkä kirjan kiinnostavin anti oli se lyhyt haastattelupätkä, jossa kerrottiin, millaisissa hinnoissa Dingon levyt/nimmarit ja oheistuotteet ovat keräilijöiden keskuudessa. Ja sekään ei hirveästi kiinnostanut...

Kirjaa vaivaa Neumann-keskeisyys ja vähän jäi myös sellainen siloiteltu fiilis. Kenelläkään ei tuntunut olevan mitään negatiivisia muistoja, hädin tuskin neutraalejakaan, vaan pelkkää hyvää muisteltavaa. En kyllä kaipaakaan mitään retosteluja ja mustamaalaamisia, mutta minulle tämä on näköjään joku uskottavuuskysymys: hyvilläkin tyypeillä on huonoja puolia.

En oikein tiedä, mitä tästä kirjasta ajattelisin. Ihan kiva, että on kerätty kansiin nämä muistot, mutta ei nämä nyt järin unohtumattomia ainakaan näin ulkopuolisen mielestä olleet...

Äitiä etsimässä

Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä
Otava 2014
Suom: Laura Beck
Lukija: Mikko Kauppila

 
Kaj Korkea-ahon omakohtainen romaani Äitiä etsimässä on kiinnostava kertomus miesparin matkasta isiksi. Koska olin ohimennen nähnyt kirjasta tehdyn jutun Hesarissa, tiesin pääpiirteittäin, mikä oli lähtötilanne ja lopputulema. Cis-heteronaisena en ole koskaan joutunut suuremmin pohtimaan omia mahdollisuuksiani tulla äidiksi. Tiesin kyllä jo nuorena haluavani äidiksi ja munasarjojen monirakkulaisuus tietysti muistutteli siitä, ettei se raskaaksi tuleminen välttämättä onnistu. Mutta lähtökohdat heterosuhteessa ovat joka tapauksessa paljon helpommat, kuin miesparilla, joka etsii kumppanuusvanhempaa/-vanhempia.

Omat lapseni ovat syntyneet -06, -08 ja -12, eli kaukana ovat ne ajat, kun olen raskautumisesta haaveillut ja varmaan siitä syystä minun oli yllättävän hankala palauttaa mieleeni, miltä se lapsenkaipuu tuntui. Hämmästyin siitä, miten helppoa oli tunnistaa herätyskristillinen ympäristö ja tuomitsevat asenteet. (Jotka nekään eivät todellakaan ole omaa elämääni koskettaneet/rajoittaneet/tuominneet samassa määrin, kuin Korkea-ahoa.) Olen kasvanut pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla ja vaikka siellä on hyvin paljon lestadiolaisuutta ja vaikka kävin itsekin ahkerasti pyhäkoulussa (jota mm. äiti piti), vasta täällä raamattuvyöhykkeellä olen törmännyt sellaiseen julmaan, katkeraan ja muita alentavaan hengellisyyteen, jossa juuri kukaan ei tunnu voivan hyvin.

Mutta itse kirjasta minun tässä piti kertoa. Kirja etenee melko lineaarisesti lapsihaaveista äitiehdokkaiden haastatteluihin, varsinaisen raskauden yrittämiseen ja syntyvään lapseen. Korkea-aho kertoo todella avoimesti ajatuksistaan ja etenkin peloistaan kaikissa vaiheissa. Äitiehdokkaiden etsiminen kuulosti näin "ulkopuoleltakin" todella stressaavalta ja miesparia kohtaan turvattomalta: äiti voisi periaatteessa missä vaiheessa tahansa vain ilmoittaa muuttaneensa mielensä ja pitää lapsen kokonaan itsellään. 

Tämä kirja tarjoaa varmasti todella tärkeää ja tervetullutta vertaistukea kaikille heille, jotka pohtivat kumppanuusvanhemmuutta ja siihen liittyviä käytännön asioita. Arvokas kirja siis jo vähän käsitellyn aiheensa puolesta, mutta myös hyvällä maulla toteutettu.

Myrskyluodon Maija

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Suom. Björn-Christer Lindgren ja Liisa Ryömä
Gummerus 2010, 748s.

 

Jotenkin olen onnistunut elämään yli 44 vuotta niin, etten ole aikaisemmin lukenut (tai edes katsonut!) Myrskyluodon Maijaa. Tarinastakaan en tiennyt oikein muuta kuin että Maija nai Jannen ja nuoripari muuttaa syrjäiselle Myrskyluodolle asumaan. Osasin päätellä, että rankkaa on elämä, mutta Maija on sitkeä. 

Nyt kuuntelin sen äänikirjana, vieläpä hyvin tiiviiseen tahtiin. Postauksen kuvana se painos, joka mulla on seissyt omassa hyllyssä lukemattomana yli 10 vuotta.

Rakastin tätä. Alusta loppuun upea tarina. Tämä on yhtä aikaa niin tavallinen ja arkinen ja sitten kuitenkin kaikkea muuta. Kaikkein ihaninta oli Maijan ja Jannen välinen rakkaus. Sitä oli! Janne ei ollut ankea, kylmäkiskoinen tai muutenkaan inhottava, vaan kiltti ja välittävä. Myrskyluoto ei ole helppo paikka asua, mutta silti siitä tulee koti Maijan ja Jannen tasaisesti kasvavalle perheelle ja heidän eläimilleenkin. 

Blomqvistin kerronta on paikoin jopa pelkistettyä, mutta tarina on silti hurjan väkevä, eikä enempää sanoja tarvitakaan. Itkin. Kunhan tulee sopiva hetki, kuuntelen Myrskyluodon Maija -kappaleen ja uskon että se kuulostaa nyt paljon paremmalta kuin ikinä aikaisemmin.

Minne katosit, Monday?

Tiffany D. Jackson: Minne katosit, Monday?
Karisto 2023, 368s.
Suom. Susanna Sjöman

Minne katosit, Monday? jätti jälkeensä paljon kysymyksiä. Odotin tältä paljon, mutta kirja meinasi jäädä kesken. Syihin palaan myöhemmin.

Claudia ja Monday ovat olleet parhaat ystävät aina. He ovat olleet tiiviisti yhdessä paitsi koulussa, myös vapaa-ajalla. Monday on ollut Claudian perheelle kuin toinen tytär. Syyslukukauden alkaessa Monday ei tule kouluun. Claudia on ihmeissään, sillä hän ei ole kuullut Mondaysta kesälläkään. Claudia ei saa Mondayhin yhteyttä, vaikka kuinka yrittää. Outoa on myös se, ettei kukaan muu tunnu kummastelevan Mondayn poissaoloa. Claudia on huolissaan, kummissaan ja hädissään ystävänsä vuoksi ja mitä pitempään epätietoisuutta kestää, sitä vaikeampi Claudian on keskittyä mihinkään. 

Aloitin kirjan lukemisen innolla. Into kuitenkin lopahti noin 50 sivun jälkeen, kun en kerta kaikkiaan hahmottanut mitä tapahtuu ja milloin. Kirjassa on lyhyehköjä lukuja, jotka on nimetty siten, että niiden pitäisi olla sijoitettavissa aikajanalle. On Aiemmin, Jälkeen, Yksi vuosi ennen aiempaa ja eri kuukausia. Vielä kirjan loputtuakin aikajana oli kuitenkin minulle enimmäkseen mysteeri. En myöskään osannut hahmottaa Claudian ikää tai sitä, mille vuosikymmenelle tapahtumat sijoittuvat. Claudia huomaa Monday kadonneen 9-luokan syksyllä. Sen ikäiseksi Claudia vaikuttaa kuitenkin hyvin lapsekkaalta. Hänellä ei myöskään ole kännykkää (mille kyllä lopussa annetaan selitys) ja hän ja Monday ovat kirjoitelleet toisilleen kirjeitä. Claudia ei myöskään etsi tietoa netistä.

No, kirja oli pitkään kesken, kunnes päätin kuunnella sen loppuun. Hyvä niin, koska tämä on haasteista huolimatta hyvä kirja. Tai no hyvä ja hyvä. Tämä on aiheiltaan ahdistava, surullinen, raaka, julma ja kauhea. Itse asiassa ihmettelenkin, miksi tämä on kirjastoissa luokiteltu pääsääntöisesti nuorten/nuorten aikuisten kirjaksi. Toki sopii sinnekin, mutta aivan yhtä hyvin tämä sopisi aikuistenosastollekin. Tekstin rakenne on tosiaan työläs, joten suosittelisin tätä ensisijaisesti paljon lukeville, jotka eivät säikähdä kerronnan monikerroksisuutta.

Jeesus tykkää laihoista tytöistä

Janne Huuskonen: Jeesus tykkää laihoista tytöistä
Storytel 2023

 

Jeesus tykkää laihoista tytöistä päätyi kuunneltavaksi sinänsä erikoista reittiä: telkkarimainoksesta! En edes muista, milloin viimeksi olisin nähnyt televisiossa mainostettavan kirjoja.

Tämän enemmän kuunnelman kuin äänikirjan aihe on kiinnostava. Se perustuu eräästä lahkosta eronneiden haastatteluihin eli taustalla ovat todelliset tapahtumat ihan täällä Suomessa. Minulle tämä lahko ei ollut tuttu, mutta samankaltaista menoa olen kuullut olevan muuallakin.

Aluksi homma on vaikuttanut tavallisen seurakuntahomman jatkeelta: kokoonnutaan virallisen seurakunnan tilojen ulkopuolella puhumaan uskosta yhden aktiivin johdolla. Vähitellen seurakunnan säännöt ja näkemykset alkavat vaikuttaa lepsuilta ja vääriltäkin. Ajan kuluessa keskiössä onkin enemmän tämä karismaattinen johtaja kuin Jeesus. Lahkon johtaja ottaa kuin huomaamatta määräysvallan alle paitsi ulkonäön, myös työuran ja vapaa-ajan.

Kuten jo totesin, tämä äänikirja on toteutettu kuunnelmanomaisesti. Ääninäyttelijöitä on useita, eikä äänitehosteissa tai taustaäänissä ole säästelty. Sisällöltä odotin todella paljon enemmän. Sekä lahkon alkuvaiheet että siitä eroamisen jälkeiset tapahtumat, uuteen arkeen opettelu, käsitellään harmillisen nopeasti. Eikä siitä itse lahkostakaan ihan hirveästi saanut irti. 

Jälkikäteen oli sellainen olo, kuin olisin kuunnellut dokumenttisarjan tiivistelmän.

Hard Land

Benedict Wells: Hard Land
Aula & Co 2023, 10h 57min
Suom. Raimo Salminen
Lukija: Mikko Toiviainen

 

Benedict Wellsin Hard Land päätyi lukulistalleni, kun silmiini osui maininta Stand by Me:stä jossain kirjasta kertovassa tekstissä. (Näköjään ainakin kustantamon esittelytekstissä :D) Koska Stand by Me on yksi suosikkileffoistani ja samalla yksi harvoista onnistuneista Stephen King -filmatisoinneista, klikkasin kirjan kuunteluun sen enempiä miettimättä.

Ja olihan tämä ihana. 

1980-luku on puolessa välissä ja 15-vuotias Sam pestautuu paikalliseen elokuvateatteriin töihin. Töitä siellä ei tarvitse kauheasti tehdä, sillä asiakkaita on todella vähän, mutta ainakin Sam pääsee välillä eroon kodin painostavasta tunnelmasta. Samilla ei ole ystäviä ja muutenkin hän on aina ollut jotenkin omillaan, mutta elokuvateatterissa hän tutustuu muutamiin vuotta vanhempiin nuoriin. Alkukankeuden ja kiusallisten tilanteiden jälkeen Sam hyväksytään mukaan porukkaan ja viimeinkin Sam saa kokea, millaista on olla yksi joukosta, "tavallinen" nuori.

Benedict Wellsiä on verrattu John Irvingiin, mutta mielestäni Hard Land ei aivan Irvingin parhaiden teosten tasolle yllä. Tässä ei ollut karhuja eikä moottoripyöriäkään, mikäli oikein muistan. Wells kuvaa kuitenkin upeasti nuoruutta ja ystävyyden solmimisia, vanhemmista irtautumista ja toisaalta sitä ystävyyksien joskus väistämätöntä hiipumistakin.

Pidin todella paljon ja suosittelen erityisesti kaikille kasarinostalgikoille.

Faunoidit-trilogia

Tässä taannoin kirjahyllyjä siivotessa vastaan tuli paljon kirjoja, joita en ole lukenut, vaikka kovasti olisin halunnut. Joskus kirjat jäävät uudempien tai kirjaston kirjojen kyseessä ollessa palautuspäivän lähestymisen jalkoihin. Sitten kirjat tulee nostaneeksi sellaiseen hyllyyn, jota ei aktiivisesti tutki ja taas tulee uusia kirjoja lukujonoon.

No, David Mitchellin Pilvikartaston ja monen muun ohella Annukka Salaman Faunoidit-trilogia on tällainen ikuisuuden lukemistaan odottanut kirja(sarja). Päätin kuunnella sen äänikirjana, kun yhden pitkähkön fyysisen kirjan lukeminen on niin pahasti kesken.

Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja, käynnistyy sen verran vauhdikkaasti, että tarina imaisee mukaansa saman tien. Unna on aina ollut ketterä ja todella taitava kaikissa urheilulajeissa. Hän rakastaa kiipeilyä (paitsi havupuihin), mutta pelästyy herkästi.

Unnan maailma mullistuu, kun hän tapaa huoltoaseman kahviossa Rufuksen. Hänelle selviää, että itseasiassa hän on faunoidi: ihminen, jossa on yli 50% voimaeläintä. Unnan voimaeläin on orava, mikä selittää paljon. Sitä taas ei selitä mikään, kuinka on mahdollista, että Unna ylipäätään on faunoidi, sillä tähän asti kaikki faunoidit ovat olleet miehiä.

Piraijakuiskaajassa faunoidi-maailman laajuus alkaa hahmottua paitsi Unnalle, myös lukijalle. Pari uutta keskeistä hahmoa astuu kuvaan ja Unnan taustoja yritetään selvittää porukalla.

Trilogian päättävä Harakanloukku onkin sitten lähes puhdasta fantasiaseikkailua: yksi Unnan faunoidiystävistä, Vikke, katoaa ja häntä lähdetään etsimään äärimmäisen vaarallisesta metsästäjien kaupungista.

Kuuntelin koko sarjan noin viikossa, eli varsin nopeasti. Kiinnyin etenkin harakka-faunoidiin, Jonneen ja ärsyynnyin kontrolloivaan Rufukseen. (Rufuksen kontrolloimistarpeelle tosin löytyy selitys, mutta se on silti todella ahdistava piirre.) Pisteet Annukka Salamalle siitä, että Unna pitää puolensa oravamaisesta arkuudestaan huolimatta! Lisää pisteitä siitä, että Salamalta sujuu himon ja seksin luonteva kuvaus!

Äänikirjat lukee Anniina Piiparinen ja minä todella pidän hänen lukutavastaan. Dialogi kuulostaa luettunakin luontevalta ja eläytymistä on minun makuuni juuri oikea määrä.

Onneksi tuli siivottua ne kirjahyllyt ja enemmän onneksi oli se, että viimeinkin kuuntelin nämä. Oikein vetävää luettavaa noin yläkoululaisista ylöspäin.