Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!
(Call the Midwife - A True Story of the East End in the 1950s, 2002)
Otava 2012, 414s.
Suom. Eija Tervonen
Hakekaa kätilö! on Jennifer Worthin muistelmateos ja kertoo siitä, millaista oli kätilön työ 50-luvun Lontoon East Endissä, satama-alueella. Worth työskenteli kätilönä tuolla pahamaineisella alueella Nonnatus Housessa 50-luvulta vuoteen 1973. Worth kertoo kokemuksistaan äitiyshuollon palveluksessa leppoisasti ja rehellisesti. Vaikka satama-alue oli levotonta slummialuetta, kätilöt pystyivät liikkumaan paikasta toiseen kenenkään häiritsemättä. Kunnioitus kätilöitä kohtaan piti heidät turvassa.
Worth ryhtyi kätilöksi ilmeisesti unohtaakseen epäonnisen rakkauden. Hän ei peittele sitä, ettei kaikkien asiakkaiden hoitaminen ollut miellyttävää puuhaa, ja myöntää oman naiiviutensa joissakin asioissa. Worth kertoo useista synnytyksistä, joita lukiessa on vain todettava itse päässeensä helpolla. Tuohon aikaan kotisynnytykset olivat huomattavasti yleisempiä kuin sairaalasynnytykset eikä paikalla yleensä ollut muita ammattilaisia kuin kätilö. Tosin tämäkin oli jo suuri edistysaskel aiempien itseoppineisiin lapsenpäästäjiin nähden. Olosuhteet olivat usein karut, sillä kahden huoneen asunnossa saattoi asua hyvinkin yli 10 ihmistä, eikä juoksevaa lämmintä vettä ollut. Worth kuvaa myös elämää nunnien kanssa, sillä Nonnatus House oli luostari. Nunnien joukosta löytyykin melkoisia persoonia, mikä oli oikein virkistävää.
Pian tähän kirjaan perustuvaa TV-sarjaa aletaan esittää TV1:ssä, mutta minä katsoin pari jaksoa jo Netflixin kautta. Vaikka sarja on noiden kahden jakson perusteella erittäin hyvin tehty, on kirjan tapahtumia kuitenkin hieman muuteltu. Esimerkiksi kirjassa Chummy, suurikokoinen ja kömpelö kätilö, saa paljon vähemmän huomiota kuin TV-sarjassa. Jälkimmäisessä Chummy on laitettu tilanteeseen, joka todellisuudessa tapahtui eräälle kokeneelle kätilölle. Moni muukin asia menee ohjelmassa vähän sinne päin, mutta aion kyllä katsoa sarjan loppuun.
Onneksi en tullut hankkineeksi tätä englanninkielisenä, sillä Cockneyn murteen ymmärtäminen olisi varmasti vienyt liikaa energiaa. Esimerkiksi tämä lause tuskin olisi auennut ensilukemalta: "moeicol's va: bac, oei can: smeoo nuffink" (My cold's so bad, I can't smell anything).
