Hakekaa kätilö! 3, Jäähyväiset nunnille

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 3, Jäähyväiset nunnille

(Farewell to the East End, 2009)

Otava 2015, 364s.

Suom. Jaana Iso-Markku

Olen lukenut Jennifer Worthin muistelmien ensimmäisen ja toisen osan sekä katsonut näiden pohjalta tehdyn tv-sarjan. Kaikista olen pitänyt todella paljon, joten oli selvää että luen myös tämän viimeisen muistelmateoksen.

Jäähyväiset nunnille on hieno päätös muistelma-trilogialle. Worthin kerronta (ja Iso-Markun suomennos) on ihastuttavan jutustelevaa ja lempeää, tehden lukemisesta erittäin miellyttävää. Jäähyväiset nunnille on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin aiemmatkin osat, eli Worth muistelee erilaisia asiakkaita, joita itse kohtasi ja joita hänen työkaverinsa kohtasivat. Vaikka tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, osa niistä kuulostaa niin uskomattomilta, että niiden luulisi kuuluvan jonnekin vielä kauemmaksi historiaan. Joistakin aiheista Worth on kirjoittanut syventäviä esseitä, jotka nekin ovat erittäin mielenkiintoisia ja helppotajuisesti kirjoitettuja.

Worth ja hänen työkaverinsa eivät toimineet pelkästään kätilöinä vaan he tekivät myös muita hoitotöitä, kuten kävivät antamassa insuliinipistoksia diabeetikoille. Lisäksi he pitivät äitiysneuvolan tapaisia vastaanottoja, joilla riitti asiakkaita tungokseksi asti.

Tässä kirjassa minua hätkähdytti eniten tarina ns. laivanaisesta. Satama-alue oli tiukasti suljettu naisilta kaikkina vuorokaudenaikoina, mutta eräänä yönä päivystysvuorossa ollut Chummy kutsuttiin kiireesti satamaan. Eräässä laivassa ilmoitettiin olevan nainen kovissa tuskissaan. Hytistä Chummy löysi häkellyttävän isokokoisen 35-vuotiaan naisen, joka tarkemman tutkimuksen jälkeen paljastui kärsivän synnytyskivuista. Naiselle koko raskaus oli täysi yllätys: hänhän huolehti ehkäisystä erittäin tarkasti! Chummylle selviää, että nainen on laivan kapteenin tytär, joka on 14-vuotiaasta asti kulkenut mukana isänsä laivalla ja työskennellyt miehistön palveluksessa. Naiselle hänen asemansa koko miehistön yhteisenä "kumppanina" on täysin luonteva ja hän kokee olevansa rakastettu: isäkin huolehtii ehkäisyvälineiden riittävyydestä - ja kapteenina hän on toki aina ensimmäinen, joka naista käyttää.

Vaikka tiedostan sen, että jotain samantapaista tapahtunee vielä nykyisinkin, en voinut olla järkyttymättä. Että oma isä tekee tyttärestään koko miehistön vapaasti käytettävissä olevan… niin, en edes osaa sanoa minkä.

Jäähyväiset nunnille on hyvin mielenkiintoinen kirja, joka lisää sitä kunnioitusta, jota Worthia ja hänen työtovereitaan kohtaan jo aiemmin tunsin. Worth ei muuten missään vaiheessa kehuskele omilla saavutuksillaan tai muulla tavoin kerjää huomiota, enemmänkin päinvastoin. Hän teki vain työnsä, niin hyvin kuin pystyi - ja niin tekivät kaikki muutkin.

Hakekaa kätilö!

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

(Call the Midwife - A True Story of the East End in the 1950s, 2002)

Otava 2012, 414s.

Suom. Eija Tervonen

Hakekaa kätilö! on Jennifer Worthin muistelmateos ja kertoo siitä, millaista oli kätilön työ 50-luvun Lontoon East Endissä, satama-alueella. Worth työskenteli kätilönä tuolla pahamaineisella alueella Nonnatus Housessa 50-luvulta vuoteen 1973. Worth kertoo kokemuksistaan äitiyshuollon palveluksessa leppoisasti ja rehellisesti. Vaikka satama-alue oli levotonta slummialuetta, kätilöt pystyivät liikkumaan paikasta toiseen kenenkään häiritsemättä. Kunnioitus kätilöitä kohtaan piti heidät turvassa.

Worth ryhtyi kätilöksi ilmeisesti unohtaakseen epäonnisen rakkauden. Hän ei peittele sitä, ettei kaikkien asiakkaiden hoitaminen ollut miellyttävää puuhaa, ja myöntää oman naiiviutensa joissakin asioissa. Worth kertoo useista synnytyksistä, joita lukiessa on vain todettava itse päässeensä helpolla. Tuohon aikaan kotisynnytykset olivat huomattavasti yleisempiä kuin sairaalasynnytykset eikä paikalla yleensä ollut muita ammattilaisia kuin kätilö. Tosin tämäkin oli jo suuri edistysaskel aiempien itseoppineisiin lapsenpäästäjiin nähden. Olosuhteet olivat usein karut, sillä kahden huoneen asunnossa saattoi asua hyvinkin yli 10 ihmistä, eikä juoksevaa lämmintä vettä ollut. Worth kuvaa myös elämää nunnien kanssa, sillä Nonnatus House oli luostari. Nunnien joukosta löytyykin melkoisia persoonia, mikä oli oikein virkistävää.

Pian tähän kirjaan perustuvaa TV-sarjaa aletaan esittää TV1:ssä, mutta minä katsoin pari jaksoa jo Netflixin kautta. Vaikka sarja on noiden kahden jakson perusteella erittäin hyvin tehty, on kirjan tapahtumia kuitenkin hieman muuteltu. Esimerkiksi kirjassa Chummy, suurikokoinen ja kömpelö kätilö, saa paljon vähemmän huomiota kuin TV-sarjassa. Jälkimmäisessä Chummy on laitettu tilanteeseen, joka todellisuudessa tapahtui eräälle kokeneelle kätilölle. Moni muukin asia menee ohjelmassa vähän sinne päin, mutta aion kyllä katsoa sarjan loppuun.

Onneksi en tullut hankkineeksi tätä englanninkielisenä, sillä Cockneyn murteen ymmärtäminen olisi varmasti vienyt liikaa energiaa. Esimerkiksi tämä lause tuskin olisi auennut ensilukemalta: "moeicol's va: bac, oei can: smeoo nuffink" (My cold's so bad, I can't smell anything).