Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka
(James and the Giant Peach, 1961)
Otava 2009, 165s.
Suom. Peikko Pitkänen
Iltasaturintamalta taas, hei! Ilmarin ihmelääkkeen jälkeen päätettiin pysyä Dahlin matkassa ja lukea Jaakko ja jättipersikka. Lukukerta oli minulle(kin) ihan ensimmäinen, mikä toi haastetta aina silloin, kun lapset olisivat halunneet kuulla, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Jaakko on nelivuotiaaksi asti erittäin onnellinen poika. Hänellä on isä ja äiti sekä koti meren rannalla, paljon leikkikavereita ja tutkittavaa. Mutta sitten isä ja äiti joutuvat, ihan tavallisella kauppareissulla, eläintarhasta karanneen sarvikuonon ruokalistalle. "Se oli tietenkin, kuten voit hyvin kuvitella, varsin ikävä kokemus niin mukaville vanhemmille. Mutta ajan mittaan se oli paljon ikävämpää Jaakolle kuin heille." Jaakko nimittäin lähetetään kahden tätinsä luokse, eikä elämä siellä ole kaksista. Löllö-täti ja Luuviulu-täti asuvat kukkulalla kylän ulkopuolella, vanhassa ränsistyneessä talossa, eivätkä he ole tippaakaan kiinnostuneita Jaakosta. Hänellä on toki näppärää teettää kotitöitä ja onhan hän oivallinen kohde ilkeilylle.
Eräänä päivänä puutarhan kitukasvuiseen persikkapuuhun ilmestyy hedelmä, joka kasvaa kasvamistaan. Lopulta persikka on talon kokoinen. Sattumalta Jaakko huomaa persikassa pienen aukon, kömpii sisään ja tutustuu onton hedelmän sisällä erikoiseen joukkoon suureksi kasvaneita hyönteisiä. Yhdessä he pakenevat persikalla Löllö-tädin ja Luuviulu-tädin puutarhasta, liiskaten karkumatkallaan tädit kuoliaiksi.
Pakomatka on varsin vauhdikas ja jännittävä, mutta lopussa kaikki kääntyy - tietenkin - parhain päin.
Jaakko ja jättipersikka ei nouse suosikkeihini, mutta oli tämä ihan hauska. Tähän painokseen suomennos on uusittu ja olisi oikeastaan mielenkiintoista tehdä vähän vertailua vanhaan käännökseen. Minua häiritsi todella paljon yksi ainoa sanavalinta. Pakomatkallaan Jaakko ja ystävät nimittäin törmäävät pilvien päällä asusteleviin otuksiin, jotka tässä painoksessa kulkevat nimellä pilviveikko. No, yllättäen nuo sadun otukset muotoutuivat minun päässäni pössytteleviksi pitkätukkaidiooteiksi. Huippuärsyttävää.
