Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka
(James and the Giant Peach, 1961)
Otava 2009, 165s.
Suom. Peikko Pitkänen
Iltasaturintamalta taas, hei! Ilmarin ihmelääkkeen jälkeen päätettiin pysyä Dahlin matkassa ja lukea Jaakko ja jättipersikka. Lukukerta oli minulle(kin) ihan ensimmäinen, mikä toi haastetta aina silloin, kun lapset olisivat halunneet kuulla, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Jaakko on nelivuotiaaksi asti erittäin onnellinen poika. Hänellä on isä ja äiti sekä koti meren rannalla, paljon leikkikavereita ja tutkittavaa. Mutta sitten isä ja äiti joutuvat, ihan tavallisella kauppareissulla, eläintarhasta karanneen sarvikuonon ruokalistalle. "Se oli tietenkin, kuten voit hyvin kuvitella, varsin ikävä kokemus niin mukaville vanhemmille. Mutta ajan mittaan se oli paljon ikävämpää Jaakolle kuin heille." Jaakko nimittäin lähetetään kahden tätinsä luokse, eikä elämä siellä ole kaksista. Löllö-täti ja Luuviulu-täti asuvat kukkulalla kylän ulkopuolella, vanhassa ränsistyneessä talossa, eivätkä he ole tippaakaan kiinnostuneita Jaakosta. Hänellä on toki näppärää teettää kotitöitä ja onhan hän oivallinen kohde ilkeilylle.
Eräänä päivänä puutarhan kitukasvuiseen persikkapuuhun ilmestyy hedelmä, joka kasvaa kasvamistaan. Lopulta persikka on talon kokoinen. Sattumalta Jaakko huomaa persikassa pienen aukon, kömpii sisään ja tutustuu onton hedelmän sisällä erikoiseen joukkoon suureksi kasvaneita hyönteisiä. Yhdessä he pakenevat persikalla Löllö-tädin ja Luuviulu-tädin puutarhasta, liiskaten karkumatkallaan tädit kuoliaiksi.
Pakomatka on varsin vauhdikas ja jännittävä, mutta lopussa kaikki kääntyy - tietenkin - parhain päin.
Jaakko ja jättipersikka ei nouse suosikkeihini, mutta oli tämä ihan hauska. Tähän painokseen suomennos on uusittu ja olisi oikeastaan mielenkiintoista tehdä vähän vertailua vanhaan käännökseen. Minua häiritsi todella paljon yksi ainoa sanavalinta. Pakomatkallaan Jaakko ja ystävät nimittäin törmäävät pilvien päällä asusteleviin otuksiin, jotka tässä painoksessa kulkevat nimellä pilviveikko. No, yllättäen nuo sadun otukset muotoutuivat minun päässäni pössytteleviksi pitkätukkaidiooteiksi. Huippuärsyttävää.
Ihanaa, että luet niin paljon Dahlia. Tämä on taas yksi sellainen, joka pitäisi saada käsiinsä lapsille luettavaksi.
VastaaPoistaKatja, Dahl on niin kerta kaikkisen mainio, että hänen kirjojaan lukee ääneen oikein mielellään. Ja tietysti on kivaa, että lapsetkin jaksaa kuunnella :)
VastaaPoistaVoi ei, pilviveikot herättävät tosiaan aika omalaatuisia mielikuvia ;D Tuli vain mieleeni, että onkohan suomentaja halunnutkin naurattaa vanhempia tällä monimerkityksellisellä termillään ;)
VastaaPoistaSinun Dahl -postauksesi ovat aivan loistavia :) Milloinkahan muistan Dahlin kirjastokäynnilläni, Jali ja suklaatehdas ainakin pitää saada käsiini!
Villasukka, viimeisimmällä kirjastoreissulla tarkistin vanhemman suomennoksen ja siinä puhutaan pilvenveikoista. Se oli mielestäni kivempi käännös, vaikka toisaalta voihan pilviveikon idea tosiaan olla tuossa aikuisten naurattamisessa :)
VastaaPoistaKirjoita nyt heti vedenpitävällä tussilla kädenselkämykseen isolla DAHL!!! ja vahvista sitä tarpeen vaatiessa niin kauan, että pääset kirjastoon. Silloin ehkä muistat lainata Jali ja suklaatehtaan :) Minä en ole sitä muuten lukenut, mutta sen vanhan elokuvan olen katsonut lukuisia kertoja. Voihan umppa-lumppa! :D
Otin jo ensimmäisen askeleen ja tarkistin Jalin saatavuuden, pitää näemmä haetuttaa sivukirjastosta. Samaan pompsiin ajattelin ottaa Narnian tarinat, jota ei myöskään ole tuossa lähikirjastossa. Kirjoitin kylläkin muistilapulle, toivottavasti se riittää ;D
PoistaNiin ja minulle tarina on tuttu Johnny Deppistä- ei kun siis siitä uudesta elokuvasta. Ai mitkä umppa-lumpat, oliko siinä muitakin kuin Depp? No ei vaiteskaan, on ne umppa-lumpat aika mahtavia ;)
Poista