Manhattan Beach

Jennifer Egan: Manhattan Beach
(Manhattan Beach, 2017)
Tammi 2018, 559s.
Suom. Helene Bützow

12-vuotias Anna Kerrigan pääsee isänsä mukaan upeaan merenrantahuvilaan, joka on kaikkea sitä mitä Annan perheen ahdas asunto Brooklynissa ei ole. Huvilan omistaja, Dexter Styles, on vaikutusvaltainen mies, jonka nimeä ei kuitenkaan mainita äidille. Toisen maailmansodan aikaan Anna on varttunut nuoreksi naiseksi, isä kadonnut vuosia aiemmin. Anna työskentelee Brooklynin telakalla ja kantaa päävastuun paitsi omasta, myös äitinsä ja vaikeasti vammaisen sisarensa toimeentulosta.

Tämä kuulostaa nyt auttamattoman tylsältä, mutta sitä Manhattan Beach ei ole! Tämä on upea historiallinen romaani perheestä ja valinnoista, salaisuuksistakin. Anna on kirjan kolmesta kertojasta kiinnostavin. Tarina kulkee myös Eddie-isän ja Dexter Stylesin näkökulmista, mutta Annan osuuksista minä nautin eniten. Anna on päättäväinen ja rohkea, hyvin sinnikäs ja muutenkin ihailtava hahmo.

Teksti on mutkatonta luettavaa, käännös ensiluokkainen. Manhattan Beach toimisi varmaan loistavasti myös laadukkaana minisarjana.

Yllättävän harvoin kirjat tulevat uniin, mutta Manhattan Beach teki niin.

Sydäntorni

Jennifer Egan: Sydäntorni

(The Keep, 2006)

Tammi 2013, 346s.

Suom. Heikki Karjalainen

Kirjastosta

Jennifer Eganin Sydäntorni on ollut näkyvästi esillä blogeissa, aivan kuten Aika suuri hämäys viime vuonna. En ole Sydäntornin arvosteluja varsinaisesti lukenut, ainoastaan silmäillyt yleiskuvan saadakseni. Olen siinä käsityksessä, että tästä kirjasta on pääasiassa tykätty, joko vähän tai hirmuisesti tai jotain siltä väliltä.

Sydäntorni osoittautui ihanaksi ja kamalaksi kirjaksi. Ihanaksi siksi, että siihen oli helppo uppoutua ja antautua tarinan vietäväksi. Kamalaksi siksi, että siihen oli helppo uppoutua ja antautua tarinan vietäväksi. Tarina ei ole miellyttävä, joten olisi ollut mukavampaa pitää siihen hiukan etäisyyttä.

Howard kutsuu serkkunsa Dannyn luokseen Eurooppaan katsomaan ostamaansa linnaa. Linnasta on tarkoitus tehdä mahtava hotelli, rauhoittumisen tyyssija. Linnan sijainnista ei ole täyttä varmuutta, ehkä se on Saksassa, ehkä Itavallassa tai jossakin siellä päin. Kartasta paikkaa on turha etsiä, mutta jossakin siellä syrjässä ja hankalasti tavoitettavissa, metsien keskellä. Linnasta osa on kunnostettu, mutta valtaosa on vielä enemmän tai vähemmän raunioina. Pihalta löytyy pyöreä allas, jonka musta vesi haisee kaikelle kuviteltavissa olevalle pahalle. Kiehtovin on silti sydäntorni, jossa asuu edelleen vanha ruhtinatar, joka ei suostu poistumaan sukulinnastaan.

Toisaalla Ray osallistuu vangeille järjestetylle kirjoituskurssille. Opettaja on kiehtova nainen, Holly, johon Ray haluaisi tehdä vaikutuksen teksteillään. Vankilaelämä on passivoivaa eikä Ray odota vapautuvansa pitkiin aikoihin.

Jollakin tavalla nämä kaksi tarinaa liittyvät toisiinsa, eikä lukija voi olla kaiken aikaa varma siitä, mikä on totta ja mikä ei. Tunnelmat vaihtelevat suhteellisen leppoisista kammottaviin salakavalasti, painostavasta tulee sietämätöntä tai yhtäkkiä lähes normaalia. Kummituksiakin tässä taisi olla. Taidokasta, väitän.

Sydäntorni oli kaltaiselleni helposti säikähtävälle ihmiselle todella pelottava kirja. Yhtäkkiä vauvan yöheräilyt ja -itkut tuntuivat kuulostavan jotenkin pelokkailta ja teki mieli nukkua valot päällä. Pidin hirveästi, pelkäsin vielä enemmän. Kirjan loppuun en ainakaan näin tuoreeltaan ole kauhean ihastunut, mutta kokonaisuutena Sydäntornista jäi positiivinen, palkitseva olo.

Aika suuri hämäys

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

(A Visit from a Goon Squad, 2010)

Tammi 2012, 410s.

Suom. Heikki Karjalainen

Jennifer Eganin Pulitzer-palkittu Aika suuri hämäys oli yksi niistä kevään kirjoista, joita odotin eniten. Lukemisen aloitin hiukan pelonsekaisissa tunnelmissa, sillä olin siinä käsityksessä, että tämä kirja on jotenkin erikoisen hankala ja vaativa. Ehkäpä ennakko-odotukset onnistuivat asettamaan kirjalle niin suuret outouden paineet, että Aika suuri hämäys tuntuikin varsin perinteiseltä laadukkaalta romaanilta, power point-osuudestaan huolimatta.

Vaikka kirjan kappaleet ovat näennäisesti itsenäisiä ja irrallisia, ajassa pompitaan edestakaisin ja kertoja vaihtuu joka kerta, on kokonaisuus ehjä. Pidin valtavasti siitä, kuinka kertoja ja tapahtumat liittyivät lopulta Bennie Salazariin (levy-yhtiön johtajaan) tai tämän sihteeriin Sashaan. Ja vaikka nimimuistini on kammottavan huono ja minulta kestikin aina aikansa keksiä yhteys ihmisten välillä, se hoksaamisen hetki oli joka kerta piristävä.

Jos minun pitäisi referoida tämän kirjan juoni, olisin kyllä melkoisessa pulassa. Juonta ei oikeastaan ole, tai sitten niitä on monta.

Tykkäsin Aika suuresta hämäyksestä kuulkaa niin paljon, että tekisi mieleni hihkua! *Hihk!*

Egania on luettu jo varsin ahkerasti ja veikkaan, että lisää arvioita on tulossa. Ohjaan teidät tästä Sannan luokse, mistä pääsettekin linkkejä seuraamalla muihin arvioihin.