Jennifer Egan: Sydäntorni
(The Keep, 2006)
Tammi 2013, 346s.
Suom. Heikki Karjalainen
Kirjastosta
Jennifer Eganin Sydäntorni on ollut näkyvästi esillä blogeissa, aivan kuten Aika suuri hämäys viime vuonna. En ole Sydäntornin arvosteluja varsinaisesti lukenut, ainoastaan silmäillyt yleiskuvan saadakseni. Olen siinä käsityksessä, että tästä kirjasta on pääasiassa tykätty, joko vähän tai hirmuisesti tai jotain siltä väliltä.
Sydäntorni osoittautui ihanaksi ja kamalaksi kirjaksi. Ihanaksi siksi, että siihen oli helppo uppoutua ja antautua tarinan vietäväksi. Kamalaksi siksi, että siihen oli helppo uppoutua ja antautua tarinan vietäväksi. Tarina ei ole miellyttävä, joten olisi ollut mukavampaa pitää siihen hiukan etäisyyttä.
Howard kutsuu serkkunsa Dannyn luokseen Eurooppaan katsomaan ostamaansa linnaa. Linnasta on tarkoitus tehdä mahtava hotelli, rauhoittumisen tyyssija. Linnan sijainnista ei ole täyttä varmuutta, ehkä se on Saksassa, ehkä Itavallassa tai jossakin siellä päin. Kartasta paikkaa on turha etsiä, mutta jossakin siellä syrjässä ja hankalasti tavoitettavissa, metsien keskellä. Linnasta osa on kunnostettu, mutta valtaosa on vielä enemmän tai vähemmän raunioina. Pihalta löytyy pyöreä allas, jonka musta vesi haisee kaikelle kuviteltavissa olevalle pahalle. Kiehtovin on silti sydäntorni, jossa asuu edelleen vanha ruhtinatar, joka ei suostu poistumaan sukulinnastaan.
Toisaalla Ray osallistuu vangeille järjestetylle kirjoituskurssille. Opettaja on kiehtova nainen, Holly, johon Ray haluaisi tehdä vaikutuksen teksteillään. Vankilaelämä on passivoivaa eikä Ray odota vapautuvansa pitkiin aikoihin.
Jollakin tavalla nämä kaksi tarinaa liittyvät toisiinsa, eikä lukija voi olla kaiken aikaa varma siitä, mikä on totta ja mikä ei. Tunnelmat vaihtelevat suhteellisen leppoisista kammottaviin salakavalasti, painostavasta tulee sietämätöntä tai yhtäkkiä lähes normaalia. Kummituksiakin tässä taisi olla. Taidokasta, väitän.
Sydäntorni oli kaltaiselleni helposti säikähtävälle ihmiselle todella pelottava kirja. Yhtäkkiä vauvan yöheräilyt ja -itkut tuntuivat kuulostavan jotenkin pelokkailta ja teki mieli nukkua valot päällä. Pidin hirveästi, pelkäsin vielä enemmän. Kirjan loppuun en ainakaan näin tuoreeltaan ole kauhean ihastunut, mutta kokonaisuutena Sydäntornista jäi positiivinen, palkitseva olo.
Hui! :) Minullakin on tämä kirjastopinossa, jos vain suinkin ehdin, niin luen. Jännää, että tämä on kaiken muun hyvän lisäksi vähän pelottavakin!
VastaaPoistaTämä vain on. Ihana! Mua kosketti ehkä eniten hiukan sivuunjäävän Hollyn tarina. ♥
VastaaPoistaMinä luin sen Aika suuren hämäyksen ja sen pohjalta jäi kirjailijan tuotanto kyllä kiinnostamaan. Tämän sinun kokemuksen myötä kiinnostaa taas lisää!
VastaaPoistaHih, näin sitä vain koetaan kirjat eri tavoin. Minua ei pelottanut, mutta pidin tästä vallan paljon kamalasti! :)
VastaaPoistaMinä en ole tätä vielä lukenut, mutta innokkaana nyt odotan kun tätä on niin kehuttu. Hämäyksestä en niin innostunut, mutta ehkä tämä on minulle sopivampi :).
VastaaPoistaTämän arvion perusteella tekee hurjasti mieli lukea! Tykkäsin kovasti Hämäyksestäkin :)
VastaaPoistaMaria, No mua on hirveän helppo pelottaa, joten älä nyt kauheita jännitysmomentteja odota ;)
VastaaPoistaAnnika K, joo! Sivuhenkilöistä monenkin tarina olisi kiinnostanut enemmän. :)
bleue, Minusta tämä oli kyllä erittäin koukuttava kirja, ihan kuten Aika suuri hämäyskin, vaikka keskenään kirjat ovat hurjan erilaisia. Lue ihmeessä, haluan kuulla sinunkin ajatuksiasi! :)
Valkoinen kirahvi, Minua hirvitti monikin kohtaus toden teolla! Ja piinasi ja pelotti etukäteen ja jälkikäteen... Mutta minä tosiaan olen aika herkkä pelkäämään, joten ymmärrän hyvin etteivät kaikki säiky samalla tavalla. :)
Sanna, Ainakin tämä on erilainen kuin Hämäys, joten jospa tykästyisit tähän.
Sannabanana, Voi, suosittelen! Jotenkin uskoisin sinun pitävän tästä. :)