Zombikuume

Kristina Ohlsson: Zombikuume
WSOY 2020, 202s.
Suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Zombikuumetta lukiessa tuli pariin otteeseen hyvin epämukava olo. Kirja tuntui olevan siinä mielessä erikoisen ajankohtainen, että Edsalan pikkukaupungissa leviää tuntematon virus, johon ei tunneta parannuskeinoa. Eristystä suositellaan, tosin sairastuneille, ei terveille.

Kesä on ollut harvinaisen helteinen ja kaikkialla on pörrännyt ampiaisia jo varhaisesta keväästä. Sariastuneiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Vieras mies ilmaantuu Herbertin ja isoisän ovelle eräänä yönä kyselemään majapaikkaa. Herbertin mielestä vieraassa on jotakin epäilyttävää. Herbert ja hänen paras ystävänsä Sally päättävät ottaa selville, mitä muukalaisella on oikein mielessään.

Zombeiksi muuttuvat sairastuneet eivät ole Herbertin elämän ainoa huolenaihe. Isoisä alkaa olla jo vanha, eikä ole toipunut ennalleen eräästä sairauskohtauksesta. Kunnan sosiaaliviranomaiset tuntuvat hönkivän niskaan jatkuvasti, eikä Herbertillä ole muita sukulaisia, joiden puoleen kääntyä. Vai onko?

Odotin Zombikuumeelta paljon. Tykkäsin Lasilapset-trilogiasta kovasti ja arvelin tämän aloittavan samantasoisen sarjan. Zombikuume on kuitenkin suunnattu edellistä sarjaa nuoremmille lukijoille. Teksti on varsin yksinkertaistettua ja juonikuviokin suoralinjainen. Vähän kummastelen sitä, että zombien lisäksi kuvioissa on ylipäätään tuo erittäin epäuskottava sukulaiskuvio. Ainakin sen olisi voinut toteuttaa jotenkin vähemmän läpinäkyvästi.

Minusta Zombikuume ei ollut kovin pelottava, mutta uskoisin sen sopivan hyvin kauhunnälkäisille alakoululaisille, ehkä 3.- 6. -luokkalaisille.

Kivienkelit

Kristina Ohlsson: Kivienkelit
(Stenänglar)
WSOY 2019, 4h 4min.
Lukija: Anni Kajos

Kristina Ohlssonin Kivienkelit on Lasilapset-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Harmittaa, että näin hyvä sarja päättyy lyhyeen, mutta sentään loppuhuipennus on tasokas.

Simonan isoäiti asuu suuressa talossa, joka on aikaisemmin toiminut hotellina. Pihaa koristaa neljä raskastekoista kivipatsasta, jotka alkavat yhtäkkiä vaihtaa asentojaan. Jotakin outoa on muutenkin tekeillä, sillä Simona kuulee yläkerrassa askelia, vaikka isoäiti on alakerrassa ja kylpyhuoneen peiliinkin ilmestyy tekstiä. Lisäksi isoäidiltä saatu nauhuri tuntuu nauhoittavan yliluonnollisia kuiskeita.

Yhdessä ystäviensä Billien ja Aladdinin kanssa Simona yrittää saada selvyyttä asioihin. Kysymysten määrä kasvaa kasvamistaan, mutta lopulta alkaa löytyä vastauksiakin.

Esikoinen luki tätä sarjan päätösosaa pitkään. Hän kyllä kertoi pitävänsä tarinasta, mutta ei sen surullisesta sävystä. Kivienkeleissä onkin enemmän haikeutta ja surua, kuin aiemmissa osissa. Minusta tämä saattoi kuitenkin olla sarjan paras osa: juoni on miellyttävän monitasoinen, tarina etenee sopivassa tahdissa ja jännite pysyy hyvin kasassa.

Pidin tästä todella paljon ja lapsena olisin taatusti rakastunut koko sarjaan syvästi. Arvostan tätä, että nuorillekin lukijoille tarjotaan myös ihan aitoa jännitystä ja jopa kauhua.

Hopeapoika

Kristina Ohlsson: Hopeapoika
(Silverpojken)
WSOY 2018, 4h 28min.
Suom. Pekka Marjamäki
Lukija: Anni Kajos

Keväällä kuuntelin Kristina Ohlssonin Lasilapset, joka on palkittu Ruotsin parhaana lastenkirjana vuonna 2013. Sarjan toinen osa, Hopeapoika, ilmestyi jo loppukesästä, mutta koska pelkäsin ensimmäistä osaa kuunnellessa aika paljon, piti tämän kuuntelemiseen kerätä rohkeutta.

Aladdinin perhe on muuttanut asuntoveneestä vanhaan vesitorniin, jossa heillä on ravintola. Ravintolasta alkaa kadota ruokaa, vaikka ovet ovat lukossa. Yhdessä ystäviensä Billien ja Simonan kanssa Aladdin alkaa selvittää ruokavarkaan henkilöllisyyttä. Samaan aikaan Aladdin kuulee vesitornin sijaitsevan samalla paikalla kuin aikoinaan palanut hopeasepän paja. Sepän tekemät hopeaesineet katosivat jäljettömiin ja Aladdin päättää löytää ne auttaakseen vanhempiaan rahahuolissa. Miten Aladdinin useaan kertaan näkemä, vain shortseihin pukeutunut poika liittyy ruokavarkauksiin? Vai onko hän Hopeapoika, jonka kerrotaan etsineen kadonneita hopeita jo sata vuotta?

Hopeapoika on edeltäjäänsä hieman tavanomaisempi seikkailukertomus. Paljastan sen verran, että hivenen yliluonnollisia elementtejä tässäkin tarinassa on, mutta enimmäkseen pysytään hyvinkin realistisissa vaihtoehdoissa. Ehkä tästä syystä Hopeapoika oli minulle pieni pettymys. Pelkään nimittäin enemmän yliluonnollisuuksia kuin oikeita ihmisiä. Etukäteen olin tosiaan varautunut pelkäämään, ja kun sitä ei sitten päässytkään tapahtumaan, niin vähän petyin. Mutta noin kokonaisuutena Hopeapoika on kuitenkin oikein mainio tarina. Samaa sanoi 12-vuotias esikoinen, joka luki tämän ensin kesäloman lopulla ja uudestaan koulujen alettua lukudiplomia varten.

Lasilapset

Kristina Ohlsson: Lasilapset
(Glasbarnen, 2013)
WSOY 2018, 3h 55min.
Lukija: Anni Kajos
Suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin alakouluikäisille suunnattu Lasilapset on vetävää ja jännittävää luettavaa. Billien isä on kuollut ja äiti haluaa aloittaa uuden elämän toisella paikkakunnalla. Jo asuntoesittelyssä Billie inhoaa uutta kotiaan, mutta äidin päätä ei saa käännettyä. Valmiiksi kalustetussa talossa tuntuu tapahtuvan todella outoja juttuja. Yksi kattolamppu heilahtelee aivan itsekseen, vierashuoneen pöytään ilmestyy pienen lapsen kädenjälki ja yöllä joku koputtaa Billien toisessa kerroksessa sijaitsevan makuuhuoneen ikkunaan. Ystäviensä Aladdinin ja Simonan kanssa Billie yrittää selvittää talon historiaa ja kammottavia tapauksia sieltä paljastuukin.

Kuuntelin Lasilapset äänikirjana, enkä malttanut pitää montaa taukoa. Juoni on todella koukuttava ja aavemaiset tapahtumat niin hyvin kuvattuja, että kaltaiseni jänishousu pelkäsi ihan oikeasti. Jonkin aikaa epäilin suuresti, että yksikään alakoululainen uskaltaisi tätä ikipäivänä lukea, mutta jälkikäteen tulin siihen tulokseen, että tämä olisi varmasti tosi monen mieleen.

Ohlsson kirjoittaa juonivetoisesti ja rytmittää tekstin oivallisesti. Suomennoskin on erittäin onnistunut. Lasilapset aloittaa trilogian ja ainakin tämän ensimmäisen osan perusteella väittäisin, että kyllä tämä pesee vaikkapa Viisikot mennen tullen.

---

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin