Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leo Tolstoi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leo Tolstoi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Anna Karenina

Leo Tolstoi: Anna Karenina
(Анна Каренина, 1875-1877)
Karisto 1999, 999s.
Suom. Lea Pyykkö

Kuten moni muukin, aloitin tämän lukemisen syyskuussa Zephyrin emännöimän kimppaluvun innoittamana. Anna Kareninan olisi pitänyt olla luettuna viime vuoden loppuun mennessä, mutta minulla oli vaikeuksia aikataulun kanssa. Aikataulussa ei kyllä ollut mitään vikaa, se oli erittäin kohtuullinen, mutta tämä lukija vähän lipsui.

Ensi reaktio oli positiivinen yllätys: olin odottanut raskassoutuista ja vaikeaselkoista tarinaa, mutta Anna Karenina alkoikin varsin jouhevasti. Ylipäätään kirjan alku oli kepeähköä ihmissuhdesekamelskaa, jossa suurin haaste oli oppia ihmisten nimet ja lempinimet sen verran hyvin, ettei koko ajan olisi hukassa sen suhteen, kenestä milloinkin puhutaan. Ensimmäiset osat sain luettua nopsaan ja vähän jarruttelinkin lukemista etten olisi edennyt liian nopeasti, mikä tosiaan osoittautui aivan turhaksi varotoimeksi.

Jossakin vaiheessa, ehkä siinä neljännen tai viidennen osan tienoilla innostukseni kuitenkin hiipui. Ensinnäkin itse Anna Kareninan rooli koko kirjassa on yllättävän pieni. Jotenkin odottaisi, että kun näin jyhkeä teos on nimetty yhden henkilön mukaan, hän sitten olisi parrasvaloissa muita enemmän. Enemmän kuin Annan ja Vronskin "rakkaudesta" taisi Tolstoi sanailla Levinin ja Kittyn suhteesta, maatilan töistä sekä erinäisistä poliittisista ja filosofisista näkemyksistä. Ja tosiaan, se Annan ja Vronskin suhde jätti ainakin minut vähän kylmäksi. En ymmärrä vieläkään, mikä Vronskissa oli niin vastustamatona, ei vain Annan, vaan monien muidenkin naisten silmissä. Ei se Annakaan kyllä mitenkään hurmaavalta vaikuttanut, vaan herätti lähinnä ärtymystä. Etenkin rankan synnytyksen jälkeen Anna muuttui kovin arvaamattomaksi ja epävakaaksi. Nykypäivänä Anna olisi luultavasti saanut apua synnytyksen jälkeiseen vaikeaan masennukseen (vai voidaanko puhua jo psykoosista?), mutta Tolstoin kuvailemana tilanne ei paljon sympatioita herättänyt. Paitsi Kareninia kohtaan välillä.

Jos joku ei ole tietoinen kirjan loppuratkaisusta, niin varoitan, että aion nyt sanoa siitä muutaman sanasen. Minä kuulun niihin, jotka olivat etukäteen tietoisia Annan kohtalosta. Mutta hämmästykseni oli suuri, kun kirjan viimeiset sivut keskittyivätkin pääasiassa Levinin uskontopähkäilyihin ja Annan kuolema mainittiin vain ohimennen. Kaksi kuukautta (minkä verran siis oli kulunut aikaa Annan kuolemasta viimeisen osan alkaessa) on lyhyt aika, mutta kaikki - Vronskia lukuun ottamatta - tuntuivat jo päässeen yli Annan itsemurhasta.

Kokonaisuutena Anna Karenina ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Olen iloinen, että sain sen luettua, mutta en voi väittää tämän lukukokemuksen herättäneen venäläisten klassikkojen nälkää. Jos antaisin kirjoille arvosanoja, voisin klassikkoaseman vuoksi myöntää 3 tähteä. Noin muuten 2 ja puoli olisi aika lailla tarpeeksi.

Onnistuin löytämään Anna Kareninasta kaksi muuta arviota, joten tätä tietä, olkaa hyvät: Riina ja Satu.

Pitkästä aikaa pääsen jatkamaan maailmanvalloitustakin, kartalta värittyy nyt Venäjä.