 |
| Sarah Winman: Merenneidon vuosi (The Year of Marvellous Ways, 2015) Tammi 2016, 312s. Suom. Aleksi Milonoff |
Silloin, kun kärsii lukujumista tai epämääräisemmästä lukuangstista, kannattaa jättää ne eniten odotetut kirjat lukematta. Olen erittäin tyytyväinen, että en yrittänyt korjata lukutakkuilukautta esimerkiksi tällä paljon odottamallani Merenneidon vuodella. Rakastuin Sarah Winmanin esikoisteokseen, Kani nimeltä jumala, ja luonnollisesti odotukset tämänkin kirjan suhteen olivat korkeat.
Jo kirjan kansi antaa hyvän käsityksen siitä, millainen tarina kansien välistä löytyy: tunnelmaltaan vahva, raukeahko, ehkä sävyiltään enemmän surumielisen sininen, mutta silti toiveikas.
Vanha Marvellous Ways on asunut nousuvesipoukamassaan lähes pienen ikuisuuden. Isän rakentama mökki on jäänyt tyhjilleen, kun Marvellous on ottanut vakiasumuksekseen vanhan mustalaisvaunun. Vanha nainen elää enimmäkseen eristyksissä muista, mikä on vuosi vuodelta helpompaa, kun koko läheinen taajama on tasaisesti tyhjentynyt. Toisaalla rintamalta palaa Francis Drake, joka on luvannut toimittaa perille erään sotilaan kirjeen. Marvellousin ja Francisin tiet kohtaavat ja kietoutuvat toisiinsa, mikä on kenties molemmille onni.
Sarah Winmanin kerronta on todella tunnelmallista. Juonen rytmi muistuttaa meren aaltoja: välillä myrskyää kauhistuttavasti, välillä on tyyntä ja rauhallista. Ihastuin siihen, kuinka luontevasti ajassa liikutaan välillä edestakaisin ja asioista paljastuu ikään kuin yksi kerros kerrallaan.
En rakastunut Merenneitoon aivan yhtä paljon kuin aikoinaan Jänikseen, mutta lukukokemus oli ehdottomasti positiivinen. Tätä kirjaa olisi ollut mahtavaa lukea esimerkiksi mökillä, raukeana veden ja luonnon ääniä kuunnellen. (Minä jouduin tyytymään vähemmän runollisiin lukuolosuhteisiin: kotisohvaan, mahatautista lasta samalla hoitaen.)
